Koh Samuin hintataso

Home / Aasia / Koh Samuin hintataso
Big C - Koh Samui

Matkaa suunnitellessa mietitään tietysti aina matkan budjettia ja päämäärän hintatasoa. Siksi päätimme tulla vähän apuun, kertomalla Thaimaan ja varsinkin Koh Samuin elinkustannuksista ja hintatasosta. Paljonko maksaa kalja? Kuinka kallista on thai-hieronta, kuinka paljon vuokraskootteri kustantaa? Näihin annamme tarkempia vastauksia tässä postauksessa. Olemme aiemmin antaneet hieman osviittaa Koh Samuin hintatasoon, mutta nyt päätimme tehdä ihan erillisen tekstin aiheesta.

Kirjoitamme hinnat euroissa, helpottaaksemme ymmärtämistä. Näin sinun ei tarvitse miettiä kurssimuunnoksia, sillä me olemme tehneet työn puolestasi.

1539a kohsamui bigc2
Big C on se kauppa, josta saat kaiken tarpeellisen ja enemmänkin.

Ruoka ja juoma

Aloitetaan nyt vaikka siitä tärkeimmästä, eli syömisestä. Tämä tietysti kaikki riippuu paljon siitä missä ruokailet ja mitä suuhusi ahdat. Thaikkuravintolassa ruoka-annos limpparin kanssa maksaa noin kolmisen euroa. Tämä siis tarkoittaa niitä simppelimpiä annoksia, kuten Pad Thaita, Tom Yumia, Curry-annoksia, paistettua riisiä jne. Jos sen sijaan haluat syödä vaikka kalaa, määräytyy annoksen hintalappu annokseen käytetystä kalalajista, mutta yleisesti ottaen hinta on 6-10 euroa. Mikäli kupusi kaipaa hampurilaisia, pizzaa, pastaa tai pihviä, ovat näiden hinnat suunnilleen samaa tasoa kala-annosten kanssa. Pizzan ja pastan saa halvimmillaan 7 eurolla, mutta esimerkiksi suomalaisesta neljän lihan juustoläskimätöstä joutuu pulittamaan kympin. Valitettavasti sitä tuttua kinkku-ananas-auraa ei ole kuitenkaan tarjolla.

Samuin fine dining-ravintoloista meillä ei kokemusta ole, mutta hinnat ovat varmasti sitä samaa fine diningia, eli vähintään tuplat ”normaaleihin” ravintoloihin verrattuna.

0efbf kohsamui redcurry
Punaisesta Currysta ei tarvitse kolmea euroa enempää maksaa.

Mutta entäs juomapuoli? Puolen litran kokispullo kaupasta ostettuna maksaa noin 50 senttiä ja 1,25 litran pullo 80 senttiä. Ravintoloissa puolen litran pullolla hintaa on 80 senttiä, mutta näin on myös pienemmällä tölkillä. Välillä saat tölkin, välillä pullon, riippuu ihan mitä kokin jääkaapista sattuu löytymään. Tuoreen kookoksen saa halvimmillaan reilulla 80 sentillä, kalleimmillaan 2,5 euroa. Kalleimmat kookokset tähän mennessä ovat tulleet vastaan Chawengin Central Festival-kauppakeskuksen ravintoloissa. Mikäli haluat kantaa kookoksia hotellille (ja miettiä miten saat ne rikki), kannattaa hakea ne Makrosta. Siellä kahdeksan kookoksen säkki maksaa 8,3 euroa. Kaupanpäälle saat vieläpä itsepainetun tekstin, poltettuna suoraan pähkinän pintaan.

Kuuden pullon vesipakkaus maksaa eurosta kahteen, riippuen ostatko sen isosta tukku-Makrosta vai pienestä 7 Elevenistä. Mehutölkit maksavat kaksi euroa, maitokanisteri 2,6€. Maidosta tosin sen verran, että kyseessä ei ole mikään litran purkki, vaan nimenomaan kahden litran kanisteri.

Sen tärkeimmän, eli kaljan, hinta on kaupassa noin 80 senttiä, ravintolassa joutuu pulittamaan euron ekstraa. Jos päättää ostaa kerralla yhden illan eväät, eli lavallisen, on siitä maksettava 14-20 euroa, riippuen merkistä. Jos isäm_maallisuus kutkuttaa, saa Finlandia-pullon kaupasta hotellille 17 eurolla. Cocktailit kustantavat halvimmillaan 2,3 euroa, kalleimmillaan yhdeksän euroa. Ellet sitten oikeasti halua pröystäillä ja maksaa yhdestä drinkistä 17 euroa. Näitäkin löytyy, siis muualtakin kuin Suomesta.

966da kohsamui alkoholi

Viinipullon saa kaupan alahyllyltä halvimmillaan kuudella eurolla ja viskipullon 11 eurolla. Mikäli olet spaddumiehiä tai -naisia, saa Mallu-askin kaupasta hieman alle neljällä eurolla. Jos sen sijaan thaikkurööki kelpaa, joutuu askista maksamaan noin euron.

Jonneille vielä loppubonus; Pärinäporeista parhaan, eli Shark-tölkin, saa 75 sentillä ja Red Bullin lasipullon 28 sentillä. Samanhintainen on myös paikallinen M150-pullo, jota paikalliset lipittävät enemmän kuin vettä. Jos sen sijaan haluat energiasi kahvista, maksaa 250g paketti kahvipapuja neljästä eurosta ylöspäin. Kahvilassa kupillinen kahvia maksaa kolmisen euroa.

Muut ostokset ja palvelut

Mikäli olet Samuilla pidempäänkin, tai asut kenties pienemmässä resortissa tai jopa talossa, joissa ei huonepalvelua ole, sinua saattaa kiinnostaa myös tämä osio.

Neljä rullaa sisältävä talouspaperipaketti maksaa kaksi euroa, naisten terveyssidepaketti eurosta kahteen. Shampoolla ja saippualla hintaa on kolmisen euroa per puteli.

Entäs vaatteet? Merkkivaatteet luonnollisesti maksavat (niitä saa lähtökohtaisesti vain Central Festival-kauppakeskuksesta tai Tescon yhteydessä olevista vaatekaupoista) enemmän, mutta toreilta, kadun vieressä olevilta katoksilta ja isojen kauppojen edustoilta saa ostettua huomattavasti edullisempaa päällepantavaa. Paikalliset ostavat useinkin vaatteita näistä, sillä näissä vaatteet saa lähtökohtaisesti ostettua kolmen euron kappalehintaan. Huomiona kuitenkin näissä laatu, sillä jalassa mukavat ja värikkäät “elefanttihousut” todennäköisesti hajoavat ennen ensimmäistä pesukertaa. Paidat tuntuvat olevan ihan hyviä, mutta housut eivät. Näistä saa myös ostettua sitä aitoa feikkiä, joissa on neljä Adidaksen raitaa, Niken-logo ylösalaisin ja sääressä teksti “YOU R IMAGINATION IS YOUR IMAGINATINIS” ja pesulapussa komeilee Gucci.

5df60 kohsamui vaatteet
Sadan bahtin vaatteet ovat ehkä mukavia ja nättejä, mutta eivät kestäviä.

Saarella on myös useita 20 Baht Shoppeja, jossa jokainen tuote maksaa 20 bahtia, eli noin 60 senttiä. Näistä löytyy niin astioita, siivoustarvikkeita, mattoja, leluja, kuin elektroniikkaakin. Laatu ei ehkä päätä huimaa, mutta näistä ostetaankin pääasiassa harjoja, ovimattoja, rantatossuja ja halpojen ravintoloiden astioita.

Vaatteidenpesuun liittyen; Pesulapalvelut maksavat 0,8 – 1,5 euroa kiloa kohden, riippuen missä ne pesetät. Jos maksaa pari euroa lisää, saa ne myös valmiiksi silitettyinä.

Skootterin saa vuokrattua itselleen 4,30 euron päivähintaan, kuukausihinnan pyöriessä 60 ja 90 euron välimaastossa. Tähän vaikuttaa vahvasti sesonki, sekä se kuinka pitkäksi aikaa olet skootteria vuokraamassa. Luonnollisesti myös ajoneuvon kunto ja malli vaikuttavat, mutta rehellisesti sanottuna kukaan täällä oleva ei tarvitse yli 125-kuutioista Clickiä kummempaa. Mikäli pyöräkaupan vuokraaja väittää ettei alle 150-kuutioisella tee mitään, vaihda paikkaa. Hän yrittää vain kusettaa ja saada sinut maksamaan ekstraa.

Huom: Meillä kävi älytön tuuri skootterivuokran kanssa, sillä löysimme itsellemme juurikin vastaavanlaisen Clickin, josta maksamme kuukaudessa 35 euroa. Näin halpaa et kuitenkaan tule löytämään, et ainakaan lyhytaikaiseen käyttöön.

Skootterin tankkaaminen tyhjästä täyteen maksaa 4,3 euroa ja tällä ajeleekin mukavasti useamman päivän. Bensan litrahinta on siis noin 80 senttiä. Eikä kyseessä ole sitten mitään ympäristöä hivelevää Ysikasia, vaan mustaa savua puskevaa Ysiykköstä. Sellaista, jota Suomesta ei saa mistään.

Hierontapalveluiden hinnat alkavat 5,8 eurosta, jolla saa tunnin mittaisen jalkahieronnan. Koko kropan läpikäyvä thaihieronta maksaa noin 9 euroa. Tässäkin tietysti täytyy muistaa, että mikäli hieromalaitoksen edessä poseeraa kuusi nuorta tyttöä (tai tytöltä näyttävää) vähäisissä vaatteissa vilkutellen sinulle, on hinta todennäköisesti korkeampi. Kalliimpaan hintaan voi toki sisältyä muunkinlaisia palveluita, mutta näillä paikoilla ei ole kyllä thaihieronnan kanssa mitään tekemistä. Mene siis mieluummin johonkin oikeaan hieromalaitokseen, jossa hierojana on jokin vähän vanhempi rouva. Saat paremman hieronnan, eikä sinun tarvitse viedä kotiin ikäviä tuliaisia.

Entäs salilla käynti? Ne ovat täällä kalliita. Ilmastoimattoman salijn kuukausijäsenyys maksaa 30 euroa kuukaudessa, ilmastoidun salin 85 euroa kuukaudessa. Halvemmalla toki voi päästä, mutta keskimäärin hintataso on tätä luokkaa ja ovatkin oikeastaan vain länsimaalaisten suosiossa. Muay Thai-tunnilla käynti kustantaa noin 10 euroa per kerta. Pakettilippuja on tietysti myös tarjolla, jolloin säästät pari kymppiä.

Lue myös: Muutto Thaimaahan – Asunnon etsiminen ja vuokraaminen

Esimerkki Koh Samuin hintatasosta - Tuoreen kookoksen saa itselleen halvimmillaan eurolla.
Esimerkki Koh Samuin hintatasosta – Tuoreen kookoksen saa itselleen halvimmillaan eurolla.

Halvempaa kuin Suomessa, mutta kaikki on suhteellista

Tässä nyt hieman osviittaa siitä, millainen on Koh Samuin hintataso ja mitä mikäkin maksaa. Luonnollisesti kaikki on suhteutettu paikalliseen palkkatasoon, joten se mikä on halpaa toiselle, ei välttämättä ole halpaa toiselle. Täytyy myös muistaa, että valkoihoinen maksaa aina enemmän kaikesta ja joissain paikoissa jopa ruokalistat ovat paikallisille erilaiset kuin “falluille”.

Jos haluat tietää tarkemmin paljonko jokin tietty palvelu tai tuote maksaa, niin kysy ihmeessä. Käymme vaikka kaupasta katsomassa jos emme tiedä.

Muista myös seurata meitä Facebookissa, sekä Instagramissa!

Kommentoi