Muutto Thaimaahan – Asunnon etsiminen ja vuokraaminen

Oletko suuntaamassa Thaimaahan pidempiaikaisesti (ehkä töiden kautta jopa vuodeksi tai vieläkin pidemmäksi aikaa) ja mietit millainen asunto sinulle sopisi ja mistä sitä kannattaa etsiä? Tässä postaukselle kerromme millaista asunnon etsiminen Thaimaassa on, mitä vaihtoehtoja on ja mitä kannattaa huomioida ennen Thaimaahan muuttoa. Ja nyt puhumme nimenomaan vuokra-asunnosta, sillä asunnon ostamisesta emme tiedä käytännössä mitään. Mikäli asunnon ostaminen Thaimaasta kiinnostaa, suosittelemme tutustumaan aiheeseen vaikkapa Rantapallon sivuilta.

Kun tiedät päivämäärän milloin Thaimaahan tulet, on suositeltavaa varata etukäteen joko hotelli, hostelli tai vaikka Airbnb-asunto jo Suomesta käsin. Tämä nyt melkein sanomattakin selvää. Varaa asunto kuitenkin vain viikoksi tai pariksi, maksimissaan ensimmäiseksi kuukaudeksi. Miksi? Koska saat aivan varmasti samanlaisen asunnon, ellet paremman, huomattavasti halvemmalla paikanpäältä. Alkuun on tietysti hyvä olla jonkinlainen tukikohta jonne saa tavarat ja jossa viettää alkuajan innostus, mutta ensimmäisten viikkojen jälkeen kannattaa alkaa etsimään toista vaihtoehtoa.

Meidän ensimmäinen asunto Thaimaassa; Baan Sippakorn.

Mistä lähteä etsimään?

Kun lähdet asuntoa etsimään, on tietystikin järkevää päättää miltä alueelta sellaisen haluat. Parin viikon aikana tämä on jo todennäköisesti tullut selväksi sinulle, kun olet paikkoja kierrellyt ja löytänyt mieleisen kohteen jonne majoittua. Kun sijainti on selvä, on kaikista helpointa mennä katsomaan Facebookin Marketplacesta vuokrattavia asuntoja, rajata alue mieleisekseen ja tutustua tarjontaan. Asuntoja on varmasti tarjolla huikea määrä ja valinnanvaraa riittää laidasta laitaan, riippuen täysin budjetista ja omista toiveistaan.

Teidenvarsilla näet varmasti kylttejä, joissa lukee HOME FOR RENT ja alla puhelinnumero. Voit aivan vapaasti ottaa näihin yhteyttä esimerkiksi Linen (vastine WhatsAppille) kautta ja kysyä millaisesta asunnosta on kyse, mutta ainakin thaita osaamattomana on aivan varmasti helpompaa etsiä asuntoa Facebookista. Samalla näet myös millaisesta asunnosta on kyse.

Asuntoesittely

Kun sopiva asunto on löydetty ja keskustelua käyty yhteyshenkilön/vuokranantajan kanssa, on aika mennä katsomaan kämppää. Perillä kannattaa ehdottomasti laittaa merkille ensimmäisenä asunnon haju. Ei ole mikään yllätys että asunnot ovat homeessa, mutta homeen päälle on vedetty aimo annos maalia. Esimerkiksi Koh Samuilla kosteusprosentti on jatkuvasti lähellä sataa prosenttia, on jok’ikinen asunto enemmän tai vähemmän homeessa. Kannattaa myös tarkistaa hieman huonekaluja mikäli haju ei nenää tavoita, sillä esimerkiksi puusta tehtyjen hyllyjen alapinnat voivat olla hyvinkin tiheän homekerroksen peittämiä ja tätä ei välttämättä olla huomattu puhdistaa, kun asunto on laitettu vuokralle. Katso myös katto, sillä mustat pisteet antavat selvät merkit asunnossa pesivästä homeongelmasta.

Seuraavaksi on hyvä tarkistaa myös vedenpaine, varsinkin suihkusta. Sähkösuihkusta on aina hyötyä, mutta ei välttämättä tarpeeksi. On nimittäin huomattavasti mukavampi käydä pesulla, kun suihkusta tulee kunnolla vettä ja mahdollisesti myös lämmintäkin. Nämä kun eivät todellakaan ole mikään itsestäänselvyys Thaimaassa.

Kolmas asuntomme Lamailla. Ihanan pinkkivihreä hirvitys!

Jos mahdollista, tarkasta myös netti, mikäli se on sinulle tärkeä ja kuuluu vuokrasopimukseesi. Resorttiasunnoissa netti on usein suoraansanottuna paska, sillä samasta purkista jaetaan netti kahdentoista asunnon Netflixin pyörittämiseen. Ja vaikka netti toimisikin aamulla hyvin, ei se välttämättä tarkoita että se toimisi niin myös iltapäivällä. Mikäli mahdollista, selvitä että tuleeko netti joko AISin tai 3BB:n kautta, sillä ainakin Samuilla nämä ovat ehdottomasti toimivimmat. Jos verkkoyhteys tulee TOT-nimisen operaattorin kautta, tulet saamaan hyvinkin epävakaata ja hidasta yhteyttä vaikka lupaukset olisivat mitä. Kokemusta on. Operaattorin ja nopeuden tarkistamiseen kannattaa käyttää Speedtest-sovellusta, joka on saatavilla niin tietokoneelle, kuin mobiililaitteillekin.

Mikäli muutat esimerkiksi omakotitaloon jossa ei verkkoyhteyttä ole valmiina, voit sellaisen käydä tilaamassa suoraan operaattorilta. Esimerkiksi 3BB:ltä sadan megan yhteys puolelta vuodelta maksaa noin 4500 bahtia, sisältäen myös reitittimen ja tietynpituisen pätkän verkkokaapelia. Tämä siis tarkoittaa sitä kaapelia, joka tulee sähkötolpasta asuntoosi. Mikäli pituus jää vajaaksi, joudut maksamaan ylimääräisestä kaapelista joka on reilun kympin metriltä. Netin käyttömaksun hinta maksetaan myös etukäteen joko puoleksi vuodeksi tai vuodeksi, ei kuukausittain.

Jotta saat itse henkilökohtaisesti tilattua omiin nimiisi nettisopimuksen, tarvitset siihen työluvan. Mikäli sinulla ei sellaista ole, voit todennäköisesti pyytää vuokranantajaa hoitamaan asian puolestasi.

Nykyinen ja samalla myös Koh Samuin viimeinen vuokra-asuntomme.

Kannattaa myös kysyä vuokranantajalta vesimaksusta ja sähköstä ja jälkimmäisestä kannattaa varmistaa että se tulee valtion kautta eikä minkään yksityisen välikäden kautta. Tällöin et todennäköisesti ainakaan tule huijatuksi, kun kulutetut watit katsotaan joka kuukausi mittarista, eikä vuokranantajan mielikuvituksesta. Vesi sen sijaan maksetaan useimmiten kulutuksen mukaan, mutta sillä voi olla myös kiinteä hinta. Yleensä tämä on kuukaudessa 150 ja 400 bahtin välillä. Sähkölasku useimmiten määräytyy sen mukaan, kuinka paljon ilmastointia huudatat. Laskun hinta on useimmiten jotakin 700 ja 2500 bahtin välimaastossa. Mikäli olet kunnon Sauna-Timo tai pidät kosteudesta, niin silloin sähkölasku on hyvinkin pieni, sillä ilmastointilaite on se joka hintaa nostattaa. Mikäli Suomen talvea on ikävä, voi sähkölasku olla useammankin tonnin kuukaudessa, koska asuntoon pitää saada +16 asteen lämpötila. Jos sähkölaskusi tulee suoraan valtiolta postilaatikkoosi, voit käydä sen maksamassa 7-Elevenissä tai Family Martissa.

107 neliön kolmio tarjolla, soita! Näin siis ainakin oletamme että tekstissä lukee.

Muuton aika

Nyt olet löytänyt mieleisesi kämpän, jonne majoittua. Jos et ole muuttamassa asuntoon heti, vaan esimerkiksi parin viikon tai vaikka kuukauden päästä, on aivan normaalia että vuokranantaja pyytää sinulta varausmaksua. Useimmiten varausmaksu on noin 20-40% kuukausivuokrasta, joka sitten hyvitetään ensimmäisen kuukauden vuokrasta. Tämän lisäksi maksat myös yleisimmin yhden kuukauden takuuvuokran, aivan kuten Suomessakin. Tämän saat sitten takaisin, mikäli asunto on vähintään yhtä hyvässä kunnossa kun sinne muuttaessa. Ellet sitten riko sopimusta muuttamalla esimerkiksi pois aiemmin kuin sopimuksessa on sovittu.

Odotetun muuttopäivän tultua alkaessasi viimein purkamaan tavaroita uuteen asuntoon, kannattaa muistaa että vaatekaapin ovet tulee olla auki aina. Siis ihan aina. Mikäli suljet ne, huomaat sitten viikon päästä että kannattiko. Jos sinulla ei aiemmin ollut lemmikkiä, niin nytpä on. Housusi ovat kasvattaneet itselleen turkin ja ne moikkaavat sinua iloisesti kun avaat vaatekaapin oven. Tai mikäli niillä ei ole vielä turkkia, niin ne vähintäänkin haisevat ummehtuneelle ja tuntuvat mukavan kosteille. Järkevintä on hommata itselleen rekki vaatteille, johon laitat kaiken roikkumaan. Jos mahdollista, vie rekki ulos kuten paikallisetkin tekevät. Mutta älä jätä sitä sinne yöksi, muuten Krasue tulee ja pyyhkii verisen naamansa vaatteisiisi. Kosteudenpoistaja on Kaakkois-Aasiassa muutenkin ehdottomasti suositeltava ostos ja sellaisen saa paikallisesta verkkokaupasta Lazadasta kuitenkin jo parilla tuhannella bahtilla.

Toivottavasti postauksesta ja vinkeistä oli apua ja eipä muuta kuin onnea uuteen kotiin! Kerro ihmeessä millaiseen päädyit ja auttoiko tämä sinua. Tai tuleeko mieleesi kenties jotakin mihin kannattaisi kiinnittää tarkempaa huomiota asuntoa etsiessä?

Listataan loppuun vielä Koh Samuilta tällä hetkellä löytyvää asuntotarjontaa kuvineen ja hintoineen, hintajärjestyksessä. Halvempaa ja kalliimpaakin löytyy, mutta emme nyt listaa tähän mitään aaltopellistä tehtyä röttelöä koska siihen et kuitenkaan muuta. Eikä niitä kyllä Facebookistakaan löydä.

Usein asuntojen patjat ovat upouusia ja ne vaihdetaan monesti uutta vuokralaista varten.
Tämmöisen perinteisen yksiön saa itselleen vajaalla viidellä tonnilla ja mukana on myös kaikki tarvittava sähkösuihkusta jääkaappiin.
Moderni yksiö kalusteineen päivineen.
Tämä kaksikerroksinen lukaali sopisi vaikka isommallekin perheelle.
Mikäli haluaa resorttityyppistä ratkaisua uima-altaineen ja siivouspalveluineen, ovat tällaiset aika yleisiä.

 

Tällaisen kaksikerroksisen modernin ”townhousen” saa itselleen kahdellakymmenellä tuhannella kuukaudeksi.

2 thoughts on “Muutto Thaimaahan – Asunnon etsiminen ja vuokraaminen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s