Millaisia ovat Budapestin vegaaniravintolat? Vaihtoehtoja vegaaniseenkin ruokailuun on melkoisesti, mutta tässä käydään läpi nyt ne, missä me ehdimme muutaman päivän Budapest-matkalla käydä. Tässä postauksessa kaikki ei kuitenkaan ole pelkästään vegaani- tai kasvisruokaa tarjoilevia ravintoloita, vaan kyllä näistä (ainakin lähes kaikista) saa muutakin.
Kuten edellisessä postauksessa kerroimmekin, kävimme viettämässä “pidennetyn viikonlopun” Unkarin pääkaupungissa, Budapestissa. Koska aika oli varsin rajallista ja meillä oli paljon muitakin asioita joita halusimme nähdä ja kokea, piti ruokapaikat valita lähestulkoon lennosta. Osaa kyllä vähän puntaroitiin etukäteenkin, koska mihin tahansa nyt ei vain voi kävellä sisään ja odottaa että saa sitä mitä kuuluu.
Budapestin vegaaniravintolat – Jokaiselle jotakin
Hummusbar on nimensä mukaisesti muunmuassa hummusta tarjoileva ravintola, josta saa erilaisia vaihtoehtoja Lähi-Idän keittiöstä. On hummusannoksia, falafelia eri muodoissa, pitoja, laffa-leipää ja ties mitä. Epävegaaneille löytyy mm. shakshukaa. Hanne tilasi täältä hummuslautasen falafel-palleroilla, sekä tabbouleh-salaatin, kun taas Markus valitsi epävegaanisen shakshukan fetalla (koska ei ollut aitoa sellaista ennen kokeillut). Ruokajuomaksi viinilasilliset ja yhteissummaksi tuli 24 euroa. Vinkkivitonen; täällä silmät syö helposti enemmän kuin vatsa vetää, koska annokset ovat varsin täyttäviä ja leipääkin tulee pöytään aivan järjetön määrä. Vaikka yleensä mekin syömme lautaset tyhjiksi, niin pakko myöntää, että täällä oli pakko vähän jättää.


Best Bagel Basilica valikoitui meille sellaiseksi kevyeksi lounaaksi, koska aamiaisen olimme syöneet jo asunnollamme. Ei ole varmaan vaikea arvata missä Best Bagel Basilica sijaitsee? Jep, Pyhän Tapanin Kirkon vieressä. Vegaanisia bageleita täällä on muutamakin eri vaihtoehto ja hinnat ovat siinä viiden ja seitsemän euron välimaastossa. Ravintola on hyvin pieni, eikä sisätilapaikkoja ole ollenkaan. Terassilla taisi olla viisi pöytää, josta meille sattui juuri se viimeinen vapaana oleva. Bagelit täällä olivat varsin herkullisia, mutta palvelu sen sijaan vähän tökki. Ei olla ihan varma oliko tarjoilija krapulassa, pilvessä vai kännissä, mutta aika hakoteillä neiti tuntui olevan kaiken suhteen. Palvelualttius ja asioiden muistaminen ei ainakaan ollut hänen valttejaan, mutta pääasia että leivät oli hyviä, kunhan ne oikeat saatiin ensin pöytään. Tekihän ne kuitenkin eri henkilö…

Vegaanista kotiruokaa ja roskaruokaa Budapestissa
Édeni Vegán oli aikalailla se unkarilaisin ravintolakokemus, paitsi että veganisoituna. Kyseessä on Budan puolen ensimmäinen kasvisruoka/vegaaniruoka-ravintola, jossa palvelu kyllä pelasi. Emme tiedä oliko paikalla itse yrittäjä (todennäköisesti), mutta pirtsakka rouva hän ainakin oli. Ruokaa sai tilattua joko valmiina annoksina, tai sitten hieman buffet-tyyliin valitsemalla mitä nyt tarjolla sattui olemaan. Tai sitten ottaa “mixplaten”, eli vähän kaikkea. No mehän otimme tietysti tämän valinnan, jolloin rouva mätti lautasen niin täyteen erilaisia ruokia kun vaan pystyi ja hintaa tällä oli kymmenisen euroa. Kaikki ruoka oli ilmeisestikin hieman perinteistä unkarilaista kotiruokaa ja tämä tuntuikin olevan vähän semmoisten “röiukkojen työpaikkaruokala”. Paitsi ettei röiukot tulisi tänne koska hyisskasvispaskaa.
Édeni Vegánissa ruoka ei ehkä näytä näissä kuvissa kovin kummoiselta, mutta eipä tämä mikään high-end-ravintola olekaan. Myös makumaailma oli ehkä hieman erikoinen, mutta ainakin se oli erilaista ja vaihtelevia annoksia maisteli mielellään. Erikoisin annos näistä tarjolla olevista oli jonkinlainen veganisoitu Janssonin kiusaus, koska siltä se ainakin maistui. Janssonin kiusaus ei ole ikinä ollut mikään kouluaikojen lempiruoka, mutta täällä tämä vegevariaatio kyllä toimi.
Ehdottomasti vierailun arvoinen paikka! Ja saa Édeni Vegánista muutakin kuin vain sitä kotiruokaa, esimerkiksi burritoja, hampurilaisia ja hodareita.

Veganlove on ravintola, jonka löysimme vahingossa. Tarkoitus oli löytää kurtoskalacseja, mutta koska niitä myyvä paikka olikin kiinni, löytyi Veganlove suoraan tien toiselta puolelta. Ravintola myy hodareita, hampurilaisia, pita-annoksia ja kaikenlaista “grilliruokamättöä”, mutta ilman rasvan käryä ja “rekkamiehen hymyjä”. Kyseessä on kuitenkin ravintola, ei mikään Paten Autogrilli.
Markus otti täällä chilidogin ja Hanne BBQ-vegekanaburgerin. Siihen vielä ranskalaiset jaettavaksi. Hintaa annoksilla oli viitisen euroa per naama, mikä oli hinnallisesti ihan ok. Ruokakin oli varsin hyvää, mitä nyt chilidogissa ei ollut kai chiliä muualla kuin nimessä ja leipä oli vähän turhan pehmeää. Burgeri sen sijaan oli jees, kuten ranskalaisetkin. Täällä sitten vinkkinä; kannattaa tilata erikseen jotkut soosit ranskalaisille, koska ne eivät sisälly hintaan. Ei edes ketsuppi. Meillä heitti muutenkin aivot vähän flippiä tuosta valintojen paljoudesta, koska annoksia oli yllättäväkin paljon, joten ketsupit ja muut sörsselit unohtuivat eikä suomalainen kehtaa niitä enää jälkikäteenkään pyytää. Täällä voi myös tehdä tilauksensa siinä kassalla olevan koneen kautta, mikä varmasti on järkevämpi vaihtoehto. Tarjoilija kun ei välttämättä osaa englantia kovinkaan hyvin, tai ainakin hänen aksenttinsa on todella vahva.

Monet tuntuvat Google-arvosteluiden mukaan jotenkin sättivän paikkaa epäsiistiksi ja ruokia tunkkaiseksi, mutta kannattaa ehdottomasti antaa mahdollisuus jos pyörit tuolla suunnalla. Meidän annokset eivät ainakaan olleet mitenkään tunkkaisia tai mauttomia, joten en sitten tiedä onko vika ollut kokissa, tilatussa ruoassa vai syöjässä. Ei nämä nyt mitenkään World’s Top Ten Fast Food-listan kärkeen mene, mutta kyllä nämä maistui ja nälkä lähti.
Ravintola on hyvin lähellä Gellértin kylpylää, joten samalla kun käy virkistäytymässä ja imaisemassa itselleen jonkun jalkasienen, voi käydä ottamassa vielä bonuksena pienen sepelvaltimotaudin, koska tämä ei sitten ole mikään terveellinen ja maailmaa parantava raakaruokaravintola. Tai no on tavallaan, koska eihän näissä lihaa tai maitotuotteita ole. Rasvaa kyllä on.
Plantmilkywayssa kävimme pyörähtämässä kahvilla, kun se nyt sattui sopivasti tulemaan vastaan. Kahvien lisäksi mukaan tarttui jonkinlainen aprikoosi-porkkana-raakakakku, joka oli kyllä hyvä. Kahvit sen sijaan eivät olleet, joten ota mieluummin vaikka teetä tai lasi mehua jos tänne saavut. Ei mitään hajua mitä papuja käyttävät ja miten kahvinsa keittävät, mutta laihaa se ainakin oli.

Välipala “on the go:n” tarjosi kurtoskalacseja myyvä koju Chimney Cake Shop, joka oli “ihan ok”. Ei nyt oikeastaan löydy mitään vertailukelpoista kohdetta kun nämä ovat ainoat joita olemme ikinä syöneet, mutta kyseessä on siis ontto taikinarulla, joka muistuttaa hieman pullataikinaa. Se sitten pyöritellään missä nyt haluaakaan; Nutellassa, sokerissa, kookoshiutaleissa tai vaikka missä. Semmoinen mukava välipala, mikä kädessä voi sitten tallustaa ympäri katuja ja levittää murusia pulujen syötäväksi.
Vaikea sanoa tuleeko tällaista ostettua enää uudelleen, eipä se nyt kovin kummoinen ollut. Tai sitten Chimney Cake Shop ei vain ollut paras paikka ostaa näitä. Palvelu kyllä oli ihan ykkösluokkaista (varmaan parasta mitä meidän kohdalle sattui), mutta nuo taikinatötteröt nyt olivat… taikinatötteröitä. Ei mitään sen kummempaa. Lisäksi tuo yksi tötterö on aika iso ja siihen kyllästyy puolessa välissä. Kannattaa siis ostaa yksi ja jakaa se sitten jonkun toisen tai kolmannenkin kanssa.

Wolt pelastaa, myös Budapestissa!
Viimeisenä iltana meillä oli jo jalat niin hapoilla ja energiat loppu, että jouduimme turvautumaan Woltin apuun. Siispä tilasimme Hai Nam Pho Bistrosta vietnamilaiset ruoat. Hanne otti Pho-keiton (tietysti) ja kesärullia, jotka ovat aina varma valinta. Markus sen sijaan tilasi Zöldséges curryn, sekä Babcsíra salátan. Ihan selkeää. Kookoscurry ja lisukesalaatti. Täällä oli vieläpä Woltissa merkattu varsin selkeästi vegaaniset annokset, joten epäselvyyttä näiden suhteen ei tullut.
Ruoat oli tietysti hyviä, vaikka tulivatkin kädenlämpöisinä perille. Eipä siinä, jos ei omaa persettään jaksa sohvasta nostaa niin turha on valittaa jos ruoka tulee viileänä. Täällä kannattaa käydä kyllä varmasti paikanpäällä. Tai mistäs me sen tiedämme, mutta voisi kuvitella.

Ei ehkä unkarilaista perinneruokaa, mutta väliäkö sillä?
Kuten näistä meidän ravintolakokemuksista Budapestissa näkee, niin eihän tässä nyt ole mitään unkarilaista perinneruokaa. Ei ole Gulassia, ei pörkölttiä (on siinä muuten ruoalla hassu nimi?), eikä muitakaan. No ehkä Édeni Vegánin ruoat oli lähinnä sitä, koska siellä oli myös tarjolla jotakin kermapohjaista sellerikeittoa ja jotain kirkasliemistä hernekeittoa. Eikä meille ole niin väliäkään, syökö maassa nyt välttämättä juuri niitä perinneruokia. Eihän sitä Suomessakaan tule syötyä kalakukkoa, mämmiä tai lihapullia ravintoloissa. Ehkä ensi kerralla sitten, jos Budapestiin tulee uudelleen mentyä. Silloin voi vähän tutkia paikkoja etukäteen ja olla ehkä vähän pidempäänkin.
Oletko itse maistanut unkarilaista ruokaa? Mikä on ollut parasta? Vai oletko vaan suosiolla skipannut kaiken ja syönyt mitä eteen tulee?
Kommentoi