Kolmas päivä Marokon Marrakechissa käynnistyi aikalailla kuten kaksi aiempaakin; riadin emäntien kokkaamalla aamiaisella. Tarjolla oli leipää, kakkupaloja, pannareita, salaattiannokset sekä Markukselle jonkinlainen tomaattimunakas. Keli oli sen verran hyvä, että nautiskelimme kyseisen annoksen kattoterassilla. Terassilla syöminen oli muuten ihan jees, mutta siellä pyöri kokoajan eräs magneetin lailla toimiva kissa. Hän siis halusi kaiken huomion ja kerjäsi jämäpaloja ja ties mitä. Yritä siinä nyt syödä kun tuollainen karvaturri änkeää kokoajan ruokapöydälle tai syliin. Hellyyttävä, mutta hetkittäin vähän rasittava tapaus. Aivan kuten meidän oma Binkku… Jatkossa söimme aamiaiset sisätiloissa, koska se oli kuitenkin miellyttävämpää ja helpompaa.
Kävelymatka Jardin Majorelleen
Varsin kattavan aamiaisen jälkeen makoilimme vielä hetken huoneessamme, odottaen että ystävämme ilmoittaisi olevan valmiina lähtöön. Kun saimme “ready to go”-viestin, lähdimme koko poppoo kohti Jardin Majorellen puutarhaa. Koska emme halua maksaa joka asiasta jotain ylimääräistä ja meillä on vielä terveet jalat, ajattelimme kävellä tuonne kyseiseen puutarhaan. Eihän se nyt ollut matka eikä mikään, vain reilut kolme kilometriä. Oman pienen bonuksensa tähän päiväkävelyyn toi tietenkin se, että lämpömittari näytti +37 astetta eikä tuolla matkalla hirveästi ollut varjokohtia. Hatut ja aurinkorasvat tietenkin jäi kotiin, mutta vettä onneksi löytyi matkan varrella olevista kioskeista.
Tuon lähes 40 minuuttia kestäneen kävelyn jälkeen päädyimme sitten viimein kohteeseen, vain todetaksemme että paikalla on noin 400 ihmisen mittainen jono. Ja ei muuta kun perälle seisomaan, tuohon täysin avonaiseen paahteeseen. Välillä joku liikennemerkki antoi pienen siivun varjoa, mutta muuten grillasimme siinä itseämme kuin pihviä juhannuksena. Tästä jäi muistoksi mukavan rapsakka ja punoittava iho, joten nyt viimeistään näytimme turisteilta. Puuttui vain ne aurinkolasien tekemät raidat.
Tässä vaiheessa siis täytyy sanoa tämmöinen pieni vinkkivitonen; Jos Jardin Majorelle kiinnostaa, osta lippu etukäteen netistä. Sen voi ostaa kyseisen mestan kotisivuilta ihan suoraan, mutta eipä tullut tämä meillä mieleen. Pääset suoraan sisään vilauttamalla etukäteen ostettua lippua ja näin sinun ei tarvitse möllöttää jonossa. Hinta on kuitenkin sama, eli 120 dirhamia, joka vastaa noin yhtätoista euroa.
Vaikka nimi vähän siihen viittaakin, Jardin Majorelle ei ole sardiinipuutarha (öhhöhöö), vaan ranskalaisen taiteilijan Jacques Majorellen suunnittelema puutarha täynnä erilaisia kukkia ja kasveja. Ja jos täällä jotakin on, niin kaktuksia. Isoja ja pieniä, pyöreitä ja pitkulaisia. Puutarha on muutenkin mukavan vehreä ja varjoisa, sillä rehevät ja korkeat palmut peittävät puutarhan läpi kulkevat polut aika hyvin suojaansa. Täällä voi siis tallustaa varsin huoletta, ilman pelkoa paahtumisesta. Kukkien ja kasvien lomassa voi katsella myös altaassa pulikoivia karppeja ja kilpikonnia, sekä kovaäänisesti kurnuttavia sammakoita.
Hienoin asia Jardin Majorellessa on kuitenkin sen väri. Jacques maalasi osan puutarhan taloista omalla, kirkkaansinisellä sävyllään. Tämä kyseinen sävy kantaakin nimeä “Majorellen sininen”. Sininen väri korostuukin kauniisti värikkäiden kasvien ja oranssien kukkaruukkujen takaa. Samaa väriä monet paikalliset naiset näyttivät käyttävän mekoissaan ja muissakin vaatteissaan. Täällä jos jossain saa somealustat kukoistamaan, kun jokainen napsii Insta-feedinsä täyteen sinisellä sävytettyjä taideteoksia.
Jardin Majorellessa on myös myös ranskalaisen muotisuunnittelija Yves Saint Laurentin museo, sekä Berber-museo. Puutarhan reunalla on myös Yves Saint Laurentin “hautakivi”, sillä hänen tuhkansa ripoteltiin Jardin Majorelleen vuonna 2008. Me emme näissä kummassakaan museossa käyneet, koska aihepiiri ei kiinnostanut tarpeeksi. Ei ainakaan niin paljoa, että olisimme maksaneet siitä mitään ekstraa.
Hedelmäkärryn kautta syömään
Puutarhavierailun jälkeen lähdimme jälleen talsimaan kohti medinaa (eli vanhaa kaupunkia). Matkalla tuli vastaan paikallinen toriaukio, josta ystävämme nappasi mukaan pussillisen erilaisia hedelmiä. Hinta oli varmaan parin euron luokkaa ja pussi oli siis täynnä banaaneja ja ties mitä aprikoosia ja muuta. Hedelmiä myyvä ukko ei kyllä tainnut puhua sanaakaan englantia, mutta hyvin hän siinä rööki suussa mätti hedelmiä pussiin kun sormella osoitti mitä halutaan. Saatiin vielä ilmaiset aprikoosimaistiaisetkin ja olivat ne kyllä hyviä ja mehukkaita.
Kun olimme päässeet viimein takaisin kaupunkiin, kävelimme paikallisen kauppapaikan, eli soukin, läpi. Täältä Hanne löysi itselleen sopivan matkamuiston, noin metrin halkaisijalla olevan olkihatun. Myyjä vielä tolkutti Hannelle, että ymmärtäähän hän kyseessä olevan koriste, ei suinkaan päässä pidettävä rantahattu? Kyllä vain, se oli tarkoituskin. Idea ei siis ole kulkea olkinen “sombrero” päässä kaikkien tiellä kuten mikäkin idiootti. Hattu on nimittäin oikeasti aika massiivisen kokoinen, sillä se mahtui juuri ja juuri Markuksen isokokoisempaan Kajka-rinkkaan pituussuunnassa. Ei sitten pienempää matkamuistoa voinut tarttua matkaan. Nyt tuo kyseinen hattu sitten koristaa parvekkeemme seinää, kuten allaolevasta kuvasta näkee.
Hattuostoksen ja siihen liittyvän tinkauksen jälkeen nälkä oli jo yltynyt suht suureksi. Emme siis olleet juurikaan syöneet mitään aamiaisen jälkeen (paitsi ne pari hedelmämaistiaista), joten suuntasimme Cafe Kessabineen. Täällä samassa paikassahan olimme käyneet ensimmäisenä päivänä muutenkin, mutta silloin vain lipittämässä teetä. Tuttuun tapaan tilasimme tietysti Tajine-annokset (eri variaatioina), sekä marokkolaisen salaatin. Ruokajuomaksi kannullinen minttuteetä, sekä Berber-mojitot, eli paikalliseen tapaan tehdyt alkoholittomat mojitot.
Kun vatsat oli taas tankattu täyteen, oli aika mennä pienelle ruokalevolle. Päivä oli muutenkin ollut pitkä ja kuuma, joten pieni väsymys alkoi tuntua kaikkialla. Siispä suuntasimme takaisin majapaikkaamme, koska oli aika ottaa pienet päikkärit. Herättyämme kohtasimme jälleen ystävämme kanssa ja kävimme hieman katselemassa torikaupustelijoiden elämää ja heidän tarjontaansa, mitään kuitenkaan ostamatta. Olihan kuitenkin jälleen ruoka-aika!
Illallispaikaksi valikoitui tällä kertaa vähän erilainen ravintola, libanonilainen Naranj. Kuvissa ravintola näyttää todella hienolta ja kalliilta pukuravintolalta, mutta ei se sellainen kuitenkaan ole. Sisätilat ovat toki tyylikkäät ja viimeistellyt, joka tällaisen jäykän vaikutelman luo, mutta kun kattoterassille menee niin fiilis muuttuu. Kyseessä on toki vähän kalliimpi ravintola kuin mitä perinteiset grillivartaita ja sämpylää myyvät katukojut, mutta varsin rento paikka kuitenkin.
Tilasimme jaettavaksi jonkun falafelhummus-setin sekä Fattouche-salaatin. Hanne otti pääruoaksi Aubergine Bulgurin, eli munakoiso-bulgur-linssi-annoksen ja siihen kuuluvan salaatin. Markus ja kaverimme otti molemmat saman annoksen, jota tarjoilija suositteli; Fatet Batinjaen. Kyseessä on siis tomaattijauhelihamunakoisoseos, jonka päälle on läväytetty ämpärillinen jugurttikastiketta ja kuivattua pitaleipää. Kaikki annokset aivan päräyttävän hyviä ja täyttäviä, eikä hintakaan nyt päätä huimannut. Koko setti juomineen taisi olla euroissa noin viitisenkymppiä, jos sitäkään. Ei siis halvinta mahdollista, mutta nyt ollaankin lomalla.
Tämä ravintola oli myös ehdottomasti koko reissun paras, jos ei lasketa itse-tehtyjä kokkikurssi-annoksia (josta myöhemmissä postauksissa lisää).
Ruokailun jälkeen kävimme vielä iltateellä ja jälkiruoilla jossakin paikallisessa kattoravintolassa, jonne ystävällinen kaiffari kadun kulmassa meidät ohjasi. Ei mitään hajua mikä paikka oli kyseessä, mutta täältä oli mukava katsella allaolevan kadun vilinää ja villisti puikkelehtivia moottoripyöriä. Hanne tilasi täällä marokkolaisen jälkiruoan; kanelilla maustettuja appelsiinisiivuja. Idea tuntui paperilla jotenkin villiltä, mutta olikin itseasiassa varsin toimiva yhdistelmä. Kannattaa siis kokeilla kotonakin!
Markus otti ranskalaisia crepejä ja kaverimme kasan marokkolaisia leivoksia. Tuosta allaolevasta kuvasta kun katsoo, niin oikealla ylhäällä olevat crepet ovat kyllä aika mitäänsanomattoman näköisiä. Mutta hyvin ne maistuivat, vaikka ei nyt mitään ihmeellistä ollutkaan. Tähän kyytipojaksi taas kannullinen teetä, niin hyvin pärjäsi.
Tästä paikasta tosin täytyy huomauttaa ihan piiikkuruinen miinus; nimittäin tuon teen määrä. Hintaa tällä teellä on siis 30 dirhamia, jolloin saat eteesi pienen kannullisen ja vähän shottilasia suuremman lasin. Tästä kannullisesta riittää ehkä kolmeen lasilliseen juotavaa. MUTTA jos tilaat porukassa, kaikki maksavat tuon saman 30 dirhamia per naama ja saatte aikalailla samankokoisen kannullisen teetä, ellei ehkä jopa saman? No, tää on taas tätä.
Varsin terveellisen illallisen jälkeen oli aika suunnata taas majapaikkaan, käydä kolmannen kerran suihkussa ja laittaa pää tyynyyn. Huomenna olisi taas uusi päivä uusine juttuineen; valokuvamuseota ja kaikenlaista pyörimistä! Ja oliivikauppoja! Mutta näistä sitten taas seuraavassa postauksessa.
Kommentoi