Toinen päivä Marokon Marrakechissa alkaa! Mikäli jostain ihmeen ja kumman syystä onnistuit missaamaan edellisen postauksen, jossa kerroimme saapuneemme Marokkoon kellon ympäri valvoneina, voit lukea postauksen kätevästi vaikkapa tästä. Luitko jo? Sit mennään taas!
Erittäin hyvin nukuttujen yöunien jälkeen heräsimme suoraan aamupalalle, jonka riadin henkilökunta meille valmisti. Näissä riadeissa ei siis (ehkä koskaan?) ole mitään Sokos Hotel-tyyppistä buffetaamiaista, vaan joka aamu riadin emännät tekevät vierailleen oman aamiaisen. On leipää, kahvia, leivoksia, hedelmiä, tuoretta (ja ah, niin maukasta ja hyvää) appelsiinimehua ja ties mitä, joka päivälle jonkinlainen erikoisuus. Ensimmäisen aamun erikoisuus oli sokerikuorrutetut “munkit”, jotka olivat vähän niinkuin espanjalaiset churrot. Pehmeitä ja rasvaisia, sekä sokerilla kuorrutettuja. Kyllä lähti päivä reippaasti starttiin kun niitä vetäisi lautasellisen! Eipähän tarvitse tälläkään lomalla miettiä paljonko on tullut lisäkiloja, jos aamiaiset ovat tätä sorttia. Ainiin, nämä “munkit” eivät sitten muuten ole vegaanisia ja juuri siksi Markus saikin syödä koko vadillisen. Hanne sen sijaan pikkupannareita, jotka nekin olivat varsin hyvä aloitus aamuun.
Bahia Palace – Marrakechin tunnetuimpia nähtävyyksiä
Aamupalan jälkeen suuntasimme lähellä sijaitsevaan Bahia Palaceen, joka on reilun sata vuotta vanha palatsi, joka nimensä mukaisestikin on “Kaunis”. Seitsemänkymmenen dirhamin (noin 6,6 euroa) pääsymaksulla pääsi kiertelemään vapaasti ympäri palatsialuetta ja ihailemaan sen yksityiskohtaisia koristeluja. Bahia Palace on paikka, jossa saa otettua varsin hienoja valokuvia hyvinkin helposti, jopa jo aamupäivästä. Iltapäivällä ehkä hieman paremmin, kun aurinko ei paista niin kirkkaasti suoraan yläpuolelta.
Bahia on ehdottomasti tutustumisen arvoinen paikka, mikäli yksityiskohtainen ja tyylitelty arkkitehtuuri, marmorimaiset pinnat ja kirkas mosaiikkitaide kiinnostavat. Palatsi on muutenkin mukava vierailukohde ja hyvä keino karata kadun kaaosta, sillä sisällä on varsin rauhallista (ellei koko torppa ole täynnä kaltaisiasi turisteja). Mekin pystyimme yllättävän hyvin napsimaan valokuvia, vaikka väkeä täällä kyllä oli aika paljon. Ei ruuhkaksi asti, mutta ainakin enemmän kuin valokuvamuseossa (josta myöhemmässä postauksessa lisää). Ulospääsy Bahiasta tosin voi olla hieman haastavaa, sillä paikka on loppupeleissä aikamoinen labyrintti. Mekin hortoilimme hetken eestaas, kunnes huomasimme että joku turistipariskunta oli aivan yhtä hukassa kun mekin. He sentään kehtasivat kysyä vartijalta apua, joten salakavalasti lähdimme seuraamaan heitä.
El Badi Palace – Palatsin rauniot
Bahian jälkeen suuntasimme toiseen palatsiin, El Badiin. El Badi rakennettiin 1500-luvun lopulla, kun Portugali oli voitettu “Kolmen kuninkaan taistelussa”. Se oli aikoinaan kullasta, kristallista ja turkoosista rakennettu palatsi ja on varmasti ollut aikanaan varsin päräyttävä näky. Mutta eipä ole enää. Nykyään El Badi on vain raunio siitä komeudesta, mitä se joskus oli. Kivimuureja, joiden päälle kattohaikarat ovat rakentaneet risukasapesiä ja koloja, joihin pulut ovat tehneet kodin. Näiden lisäksi El Badin sisällä oli juuri sopivasti aikamoiset restaurointityöt, joten 70 dirhamin lipulla saimme nähdä metallisia rakennustelineitä ja vilauksen kaupunkimaisemaa, mitä nyt palatsin näköalatasanteelta sattui näkemään.
Vinkki vitonen muuten; ota hattu mukaan. Täällä ei hirveästi varjoa ole. Suojaa myös pulunpaskalta, jota taivaalta voi tulla niskaan hetkenä minä hyvänsä. Tältä sentään säästyimme, juuri ja juuri.
Ja sitten syömään; lounaspaikkana Henna Art Cafe
Olimme tässä vaiheessa tarponeet kolmisen tuntia +35 asteen helteessä (ilman hattuja, aurinkorasvaa tai vettä, tietenkin!) joten oli aika mennä vähän tankkaamaan. Alunperin tarkoitus oli mennä erääseen marokkolaiseen vegaaniraflaan, mutta se olikin suljettu koronan takia. Eräs paikallinen äijä kuitenkin osasi kertoa, että vieressä on eräs toinen vastaavanlainen paikka. Hannellehan tämä toinen paikka oli tuttu jo entuudestaan, joten ei muuta kun seuraavasta kadunkulmasta sisään Henna Artiin!
Markus tilasi itselleen couscous-salaatin ja hedelmäsmoothien, Hanne taas linssikeiton ja Berber Mojiton; eli alkoholittoman mojiton. Kylkiäisiksi tuli vielä kasa tuoreita oliiveja sekä leipää, kuten aina. Mitä tahansa Marokossa tilaatkin, saat hyvin todennäköisesti nämä kaksi siihen kaveriksi, tai ainakin toisen niistä. Ruoat olivat varsin maittavia, eikä ollenkaan liian raskaita tai täyttäviä. Juuri sellainen sopiva lounastuokio, jota kaipasikin.
Koko setin loppusummaksi taisi tulla 120 dirhamia, eli noin 11 euroa. Kyllähän tällä taas hetken pärjäsi, joten eipä muuta kun taas vaappumaan tietä eteenpäin kohti seuraavaa nähtävyyttä; Ben Youssef Madrasaa!
Islamilainen koulu – Ben Youssef Madrasa
Ben Youssef Madrasa (madrasa tarkoittaa islamilaista koulua, jossa opetus keskittyy pääasiassa uskontoon) on 1300-luvulla rakennettu koulu, joka oli juuri avattu remontin jälkeen. Koulu on aika iso, sillä se sisältää 130 huonetta, joihin on majoittunut aikoinaan yli 900 oppilasta kerrallaan. Näistä huoneista ei jokaiseen nykyään pääse, mutta tarpeeksi moneen kylläkin. Huoneet olivat hyvin pieniä, eikä kaikissa ollut ikkunoitakaan, mutta tuskinpa niissä on muuta tehtykään kun nukuttu. Madrasa oli varsin positiivinen yllätys, jossa oli mukava kierrellä ja katsella. Harmi vain, että esimerkiksi huonekaluja ei ollut säästynyt yhtäkään, joten fiilistely “millaistahan täällä on ollut” jäi aikalailla mielikuvituksen varaan.
Tajine – Marokkolainen kansallisruoka
Kun “koulupäivä” oli ohi, oli taas aika mennä syömään. Syynä se, että eräs kaverimme oli juuri saapunut Espanjasta Marrakechiin ja mikäs onkaan parempi vaihtoehto vaihdella kuulumisia, kuin ruokapöytä. Siispä hotellin kautta Des Epicesiin syömään! Täällä testasimme vasta reissun ensimmäiset tajinet, joka on marokkolainen pataruoka. Ystävämme otti myös tajinen, mutta lihaversiona (näyttää tosin vähän lihapullilta tomaattikastikkeessa). Hanne otti kasvistajinensa lisäksi vielä hummusannoksen, Markus taas otti harirakeiton (kikherneistä, härkäpavuista ja linsseistä värkätty soppa), jotta nälkä lähtisi varmasti. No lähtihän se, mutta olisi se voinut vähän maukkaammallakin ruoalla lähteä.
Des Epices mainostaa (tietenkin) itseään “Marrakechin parhaana lounaskahvilana”, jota se ei todellakaan ole. Ellei paras sitten tarkoita mautonta. Mikään annoksista ei siis maistunut oikeastaan yhtään miltään, eikä meillä kyllä koronaakaan ollut kellään. Mausteet kai unohtuivat kokonaan, suolasta lähtien. Kun jokaiseen annokseen lisäsi “hyppysellisen” suolaa, sai asiaa sentään vähän korjattua, mutta ei tarpeeksi. Markuksen keitto oli oikeastaan samanlaista kuin olisi syönyt kuumaa kasvisliemijauhetta, mutta todella lievällä maulla. Ei todellakaan jatkoon, paska paikka. Ei kuitenkaan matkamme huonoin, sillä sellainen on tulossa vasta myöhemmin.
Mehua, argan-öljyä ja kaljaa
Ruoan jälkeen kävelimme vielä Djemaa el-Fna (tai Jemaa el-Fnaa, miten sitten haluaakaan kirjoittaa) -toriaukion läpi väistellen aurinkolasimyyjiä, käärmeenlumoajia ja apinanroikottajia (Eli siis niitä tyyppejä, jotka roikottavat pientä ja hassuun hattuun puettua apinaa ketjussa, jotta voit ottaa siitä kivan kuvan varsin sopusuhtaiseen hintaan. Näitä haluat välttää, ei ole sen arvoista etkä halua tukea tätä toimintaa) suoraan erään mehumyyjän kojulle. Näitä mehumyyjiä toki on aika paljon ja kun satut vilkaisemaankin yhden suuntaan, hänellä käy joku ihmeen Spider-sense kihelmöimään päässään ja hän alkaa heti viittilöimään sinua luokseen. Katselimme hieman kulmien alta sopivannäköistä kojua ja kun sellainen löytyi, kävelimme varsin määrätietoisesti ja laput silmillä suoraan sinne, tilaten appelsiinimehut ja marjasmoothiet. Kymmentä dirhamia ei olisi kyllä enää paremmin voinut käyttää, sillä mehut olivat niin hyviä ja vastapuristetuista hedelmistä, että kyllä kelpasi! Ja siitä alla vielä kuvatodistekin…. Taitaa olla itseasiassa ensimmäinen (ja toivottavasti myös ainoa) oikea junttituristikuva tässä blogissa.
Mehuja siemaillessa käppäilimme sitten kohti Kosybaria, koska se on yksi harvoista ravintoloista Marrakechin medinassa, josta saa ostettua alkoholia. Kyllähän sitä nyt pitää kerran oluelle päästä, kun kaverikin on reissannut moikkaamaan meitä aina Espanjasta asti. Ja ihan vaan muutenkin, ollaan kuitenkin lomalla. Matkalla Kosybariin eräällä kujalla sattui vastaan argan-öljyä myyvä putiikki, josta Markus päätti napata purkin öljyä matkaan. Pitäähän sitä nyt iho ja tukka suojata, joten äkkiäkös tästä nyt yhden purkin ostaa mukaan. No sehän meni aivan vituiksi ja astuimme suoraan siihen kuuluisaan “tourist trappiin”. Öljymyyjä halusi sitten vähän esitellä puljunsa tarjontaa ennen kun raha vaihtaa omistajaa, joten hän vinkkasi meitä “istumaan tuohon alas, niin minäpäs keitän meille teetä”. Tässä vaiheessa tiedettiin, että nyt tulee öljypurnukalle hintaa niin että korvissa soi. Ei perkele sentään mikä virhe!
Noh, siinähän tämä äijä pisti sitten minttuteet porisemaan ja alkoi esittelemään jokaista hyllyssä olevaa maustepurkkia, availlen purnukoita ja työntäen niitä neniemme alle. Oli sahramia, tähtianista, ras el hanouttia, neilikkaa, “kokaiinia” (!) ja ties mitä. Sen jälkeen siemailtiin teetä ja juteltiin niitä näitä aina argan-öljyn historiasta käyttötarkoituksiin ja teen valmistukseen. Samalla esiteltiin tietysti myös kaikkia luontaistuotteita, kuten savesta valmistettua huulipunaa ja jalkaraspeja. Markuksella ainakin kilisi kokoajan päässä vain raha, sillä tämähän oli vähän kun jättäisi auton parkkiin. Jokainen minuutti maksaa. Ja me istuimme täällä 40 minuuttia. Että juu, olihan siinä öljyillä hintaa. Yhtä tultiin hakemaan, kolmen kanssa lähdettiin ulos ja matkaan tarttui vielä vähän kaupanpäällisiäkin. Nyt meillä on tuolla kaapissa savesta tehty jalkaraspi. Tuskin tulee käyttöön, mutta olihan tuo silti ihan hauska kokemus. Lompakkokin keveni vaan 30 euroa, kun normaalisti yksi tuollainen öljypurnukka maksaa ehkä kolme euroa kipale. Ei paha…
Kun sitten viimein päästiin perille sinne Kosybaariin, niin kyllä maistui Heinäkenkä hyvältä. Ensimmäinen hörppy otettiin janoon, toinen kuumuuteen ja kolmas vitutukseen. Sentään pysyimme siinä kuuluisassa yhdessä, sillä tässä maassa tuo alkoholin lipittäminen kutistaa kukkaroa aika mukavasti. Loppuviikko mentiin sitten minttuteen ja mehujen voimin, mikä toisaalta oli varsin hyvä idea. Alkoholia saa muualtakin, eikä lomalla tarvitse kännissä olla.
Tulipahan muuten myös juotua kofeiiniakin huomattavasti vähemmän, sillä emme juoneet koko matkan aikana kahvia missään muualla kun aamiaisella. Eikä sitä itseasiassa tullut edes kaivattua, vaikka normaalisti tuota mustaa kultaa vetää pannun päivässä. Teetä sitten juotiin senkin edestä.
Iltaolusen jälkeen alkoikin päivä olla jo täysi, joten saateltiin kaverimme hänen riadilleen ja käppäilimme sitten takaisin omaamme, jossa vasta siivottu huone valkoisine lakanoineen ja pehmeine sänkyineen odottelikin. Ei tarvinnut taaskaan kauaa sängyssä pyöriä, kun uni jo korjasi talteen. Näin oli toinen päivä Marokon Marrakechissa taputeltu.
Kommentoi