Hyvät ja huonot uutiset – missä mennään nyt?

Muutettiin hieman järjestystä ja käänsimme sohvan ja TV-tason toisin päin. Näinollen saimme hieman lisää tilaa tuohon oikealle. Myös kattovalaisin siirtyi makkarista olohuoneeseen.

Heippatirallaa ja mukavaa syyskuuta! Tässä onkin taas jälleen vierähtänyt “pieni tovi” edellisestä postauksesta, varsinkin oikeasta kuulumispostauksesta. Edellinen postaus on nimittäin kirjoitettu kesäkuussa, huhhuh. Instagramiin on sentään puskettu sisältöä edes hieman aktiivisemmin, mutta tehdään nyt tännekin pientä tilannepäivitystä.

Näin jälkikäteen täytyy myöntää, että blogin suhteenhan kävi juuri kuten oltiin aiemmin ounasteltukin; hiljaiseksi vetää kun ei ole oikein mitään ihmeellisempää kerrottavaa. Jotenkin sitä aina miettii miten jotkut isommat bloggaajat saavat väännettyä tarinaa aivan tyhjänpäiväisistäkin asioista, mutta toki moni täyttää blogin sitten kuvilla, eikä varsinaisesti kerro mitään. Meitä nyt ei oikein kiinnosta lähteä tuollaiselle linjalle, joten ollaan sitten vaikka hiljaa.

Rikotaan nyt jäätä kuitenkin sen verran, että kerrataan tässä hieman viimeaikaisia tapahtumia ja elämämme juonenkäänteitä. Nyt kannattaakin ottaa toisella kädellä kiinni penkistä ja toisella lierihatun reunasta, sillä nyt mennään ja lujaa! Nyt nimittäin tehdään sitä mitä parhaiten osaamme; valitetaan!

Viimeisin kuva makkarista, jossa tosin nykyään on erilainen valaisin. Päiväpeitto lähtee seuraavaksi vaihtoon, koska yrjis. Liian vaalea.
Viimeisin kuva makkarista, jossa tosin nykyään on erilainen valaisin. Päiväpeitto lähtee seuraavaksi vaihtoon, koska yrjis. Liian vaalea.

Piikki suonessa ja kengänkuva perseessä

Aloitetaan nyt vaikka tämän vuoden trendikkäimmällä puheenaiheella, koronalla. Meilläkin on nyt molemmilla kaksi annosta Pfizeria, joten 5G-yhteys toimii asunnossamme oikein hyvin. Sivuoireita näistä ei tullut juuri lainkaan, jälkimmäisestä rokotuksesta Markukselle tuli hieman krapulaa muistuttava olotila, Hannelle taas hieman lämpöä. Ei siis mitään kummoisempaa, joten voit sinäkin mennä aivan huoletta ottamaan piikkiä. Pienen lämmön turvin voi sitten jäädä vaikka yhden päivän saikulle katsomaan Big Brotheria.

Sairauslomasta saadaankin rakennettua aasinsilta suoraan seuraavaan aiheeseen, eli työpaikkaan. Kuten varmaan tiesitkin, mehän muutimme silloin keväällä Helsinkiin juurikin työpaikkojen perässä. Hanne sai uuden duunin helposti ja Markus palasi vanhaan työpaikkaansa, jossa oli jo ollut noin kahdeksan vuotta ennen ulkomaille muuttoa. Hän sai neljän kuukauden määräaikaisen sopimuksen kesän ajaksi, mutta vahvasti lupailtiin että jatketaan sitten määräajan jälkeen, mahdollisesti taas ihan vakituisella sopimuksella. No, toisinhan siinä sitten kävi.

Kun määräaikainen sopimus alkoi lähestyä loppuaan, aloitti Markus keskustelut sen jatkamisesta useammankin henkilön kanssa. Mitään suoranaista ei luvattu, mutta vihreää valoa kyllä näytettiin aika vahvastikin. Hänen kuitenkin tuli hakea avoinna olevia paikkoja sisäisellä siirrolla, koska yrityksessä nyt vain on tällainen hieno tapa. Hän haki muutamaa eri paikkaa hyvinkin ammattimaisesti kirjoitetulla työhakemuksella, liittäen mukaan niin CV:n, suositusluettelon kuin myös kasan saavutuksiakin (kuten koko osaston paras myyjä ja myyntikilpailujen voittaja), mutta mitään näitä ei otettu huomioon. Ei myöskään sitä, että hän on aina paikalla, ei saikuttele koskaan ja myös kollegat ovat häneen tyytyväisiä. Osa oli jopa käynyt johto-osastolla juttelemassa ja pyytämässä että mies saisi jatkaa.

Mutta ei. Näistä ei mitään arvostettu ja hän ei päässyt edes pienemmällä palkalla tai pienemmillä tunneilla jatkamaan yrityksessä. Kylmästi vain pihalle, vaikka suosittelulista on varmaan pidempi kuin kellään muulla koko talossa. Työtodistuksessakin oli aikamoinen kasa kiitettäviä meriittejä ja ties mitä. Mutta nyt kävi näin, hyvää syksyä ja onnea tulevaan! Kieltämättä jäi hyvin paska maku tästä koko firman toiminnasta, jossa muuten tarjotaan kyllä suojatyöpaikkoja vasemmalta ja oikealta ties minkälaisille hiihtäjille.

Valmiiksi rakennettu etätyöpiste.
Valmiiksi rakennettu etätyöpiste.

Vaihtamalla paranee

No, eipä tässä kuitenkaan jääty tuleen makaamaan vaan alettiin samantien etsimään mielenkiintoisia työpaikkoja ja mättämään hakemuksia. Ensimmäisen viikon aikana oltiinkin käyty jo kolmessa haastattelussa ja lopulta Markus joutui valitsemaan kahden yrityksen väliltä kumpaan menee. Ja ainakin tässä vaiheessa vaikuttaa siltä, että oli vain hyväkin asia ettei hän saanut jatkaa enää edellisessä firmassa. Näyttää siltä, että arvostus työntekijää kohtaan on tässä uudessa firmassa aivan eri luokassa edelliseen verrattuna. Työnkuva tulee olemaan myös vähän erilainen, sillä uusi työ on 100% etätyötä, kun kaikki aiemmat työt ovat vaatineet aina läsnäolon työpaikalla.

Ja tässä päästäänkin siihen, että ehkä tämäkin blogi alkaa pikkuhiljaa saamaan uudenlaista sivua ja palaamaan takaisin siihen, mistä se alunperin lähtikin, nimittäin matkailusta ja “ulkosuomalaisuudesta”, vaikka ihan siihen samaan pisteeseen tuskin olemme menossakaan, että myisimme kaikki romumme ja muutaisimme ties mihin hevonperseeseen. Nyt jos Hannekin nimittäin saisi vielä sellaisen työpaikan, jossa töitä voi tehdä kotoa käsin etänä, ainakin suurimmaksi osaksi. Nykyisessä työpaikassa se sinänsä onnistuisi, mutta Hannen “epäonneksi” hänestä paljastui vähän liiankin hyvä työntekijä ja hänet ylennettiin jo kolmen kuukauden jälkeen. Ja tämän ylennyksen takia hän joutuukin sitten olemaan toimistolla, ainakin suurimman osan ajasta. Mutta ehkä sitten vaikkapa vuoden päästä tilanne on jo toinen.

Kaiken lisäksi olemme kuitenkin tässä nykyisessä kämpässäkin kiinni ainakin vielä puoli vuotta. Eikä myöskään pidä asettaa liian epärealistisia tavoitteita itselleen. Ehkä muutamme vaikka Äkäslompoloon sitten vuoden päästä ja alamme elämään siellä kunnon maalaiselämää, tehden aina semmoisia viikon – parin kuukauden reissuja sinne ja tänne.

Kallio ja Kallion kirkko.
Kallio ja Kallion kirkko.

Helsingistä muualle

Se nyt on ainakin varmaa, että Helsingistä haluamme pois kun siihen tulee mahdollisuus. Kun aiemmin kerroimme muuttavamme Kallioon, sanoimme alueen ainoana huonona puolena olevan “autopaikkojen puute”. Voi voi, eipäs ollutkaan ainoa ongelma nyt kun pääsi oikein läheltä tarkastelemaan.

Parin vuoden irtiotto sai huomaamaan mikä koko Helsingissä on ongelma. Toki ne ovat samat varmaan monessa muussakin pääkaupungissa; jatkuva kiire ja hektisyys, ihmisten välinpitämättömyys ja kylmyys, sekä kaikenlainen “hälinä”. Varsinkin tässä Kalliossa ollessa, kun tuntuu että parin vuoden aikana kaiken maailman sekakäyttäjät ovat lisääntyneet aivan järjettömästi. Kun lähtee ulko-ovesta ulos, on jo yks piripää hakkaamassa sorkkaraudalla liikennemerkkiä ja toinen makaa perse paljaana kadulla huutaen äitiään. Kun kesällä joutui pitämään ikkunaa yölläkin auki, ovat jotkut sankarit laulamassa jotain saatanan Tauskia ikkunan alla neljältä aamuyöstä, vaikka baaritkin ovat sulkeneet ovensa jo tunteja sitten.

Kun sen yhden kerran eksyimme Hesarin Alkoon, niin johan siellä on joku paidaton äijä kyljellään rullatuolinsa kanssa huutamassa apua kun vartija pitää miestä aloillaan odottaen poliisipartiota. Menoa ja meininkiä siis riittää. Ja kelatkaa, nää ihmiset elää näin joka päivä!

Eiköhän tässä ollut kaikki tältä erää. Nyt nukkumaan, niin jaksaa taas mennä huomenna salille. Thaimaassa tuli tuota painoa vähän turhankin paljon, niin nyt käymme sitten 4-5 kertaa viikossa rääkkäämässä itseämme Bikini Fitness 2022-kisoihin. Markus myös.

Käyhän muuten tsekkaamassa Instagram-sivumme! Sinne kun tulee vähän useammin sisältöä. Mikä toisaalta ei ole kovin suuri saavutus blogiin verrattuna.

Harvinainen yhteiskuva; Tehotytöt nätteinä ja samassa kasassa.
Harvinainen yhteiskuva; Tehotytöt nätteinä ja samassa kasassa.

Leave a Reply