Piikkiä suoneen ja DIY-pinnijalkapöytä olohuoneeseen

Home / Lifestyle / Ekologisuus / Piikkiä suoneen ja DIY-pinnijalkapöytä olohuoneeseen
Helsinki ja Iso-Roba

Morjesta ja mukavaa sunnuntaita! Tämä viikko onkin ollut monin tavoin vähän erikoinen muihin verrattuna. Ensinnäkin; saimme viimeinkin kunnollisen työpöydän meille molemmille, josta tulikin seinälle kiinnitettävän lankkupöydän sijasta pinnijalkapöytä. Toisekseen, olemme nyt molemmat ottaneet koronarokotteet ja kaiken lisäksi vielä eilen pelattu Suomi-Tanska EM-jalkapallopelikin jäi mieleen monellakin tavalla.

Pfizer-koronarokote ja ihmisten käytös

Koska emme ole 5G-rokotevastaisia foliohattuja tai suu vaahdossa öyhöttäviä koronadenialisteja, kävimme ottamassa itsellemme heti vasta-ainerokotukset kuin se oli vain mahdollista. Markus kävi ensin kesken työpäivän, Hanne seuraavana päivänä. Kuten aina, Hannellahan tämä sujui mukavasti ja jouhevasti hänen mennessä viiden henkilön perään jonoon ja pari minuuttia myöhemmin rokote oli jo annettu. Ilman mitään sen kummempaa pelleilyä.

No Markus sitten meni kesken työpäivän perjantaina kello 13:00. Parisataa muutakin ihmistä oli tietysti päättänyt mennä samaan aikaan, joten ei muuta kun sinne satametrisen jonon hännille seisomaan auringonpaisteeseen. Jono sentään liikkui nopeasti, mutta kuten arvata saattaa, tässäkään eivät taas suomalaiset osanneet olla kunnolla. Yhdelle oli hirveä ongelma se, miksei hän saa mennä johon ohi koska on varannut ajan etukäteen. No varmaan siksi, että kaikki muutkin jonossa olevat ovat tehneet saman. Ei siis muuta kun jonon hännille huutelemaan.

Eräälle naiselle taas oli aivan liian iso ongelma se, että jonossa oli muutamia tummaihoisia ja nimenomaan ennen häntä. Tämähän nyt ei ollut mitenkään hyväksyttävää, että “suomalainen ei voi mennä tummaihoisten edelle kun ollaan kuitenkin Suomessa!” Rouvan käytös ja hänen käyttämänsä voimasanat olivat sen mukaisia, että vartijaa tarvittiin ottamaan tilanne haltuun ja rouva puhutteluun. On se vaan jotenkin aivan älytöntä, että tuollaisestakin pitää alkaa vääntämään ja huutamaan törkeyksiä, eikä voi vain seisoa sitä viittätoista minuuttia pitämällä turpaansa kiinni.

Hakaniemen torilla oleva kalakauppias sai päivän ensimmäisen asiakkaansa!
Hakaniemen torilla oleva kalakauppias sai päivän ensimmäisen asiakkaansa!

DIY-pinnijalkapöytä työpöydäksi

Emme varmaan ole aiemmin maininneet, mutta ostimme siis Kuusankoskella asuessamme erään työpöydän, jonka löysimme Torista. Pöytä oli ihan hyvä, mutta aika pieni ja tylsän näköinen. Hanne oli sitten taas vaihteeksi Pinterestiä selatessaan löytänyt “hauskan idean”, että hommaisimme lankkupöydän jonka sitten poraisimme kiinni seinään. Aikamme asiaa tutkittuamme ja suunniteltuamme, olimme jo tilanneet eräältä tamperelaiselta puusepältä sopivan pöydän. Parin viikon yhteydenpidon ja hänen tekemänsä työn jälkeen kävi kuitenkin ilmi, että mies oli tehnyt pöydästä 30cm liian lyhyen ja homma siis peruuntui.

Olisihan se pitänyt arvata kun lankkupöydän olisi saanut 130 eurolla, että jotain ongelmaa voi tulla vastaan. Kaikki muut lankkupöytää tekevät puusepät pyysivät hommasta vähintään 800 euroa. Kalliin projektin takia suunnitelmiin oli siis tehtävä muutos, mutta onneksi Pinterestistä löytyi jälleen kerran uusi idea.

Koska meidän pöytälevymme tuli olla tismalleen 200cm leveä, oli sopivan löytäminen pienoinen haaste, joten lankkupöytä-ajatuksesta sitten luovuttiin ja ajattelimme mennä hieman perinteisemmällä pöytälevyllä. Googlailujen ja yhteydenottojen jälkeen löysimmekin sopivan pöytälevyn Tuusulan Kodin Terrasta, josta tilasimme sopivan mittaisen mäntypuulevyn. Hintaa kotiinkuljetuksen kanssa oli vain noin 70 euroa, mutta vielä pitäisi saada jalat, sillä seinään kiinnittäminen tuntui vähän liian työläältä tässä vaiheessa.

Kun pöytälevy sitten saapui, kävimme K-Raudasta hakemassa mahonginväristä petsiä, jolla peitimme koko pöytälevyn. Tunnin kuivumisen jälkeen homma oli valmis ja värikin miellyttää silmää! Lähiaikoina vedämme levyyn vielä öljyn päälle, jotta siitä tulee kestävämpi ja vähän paremman tuntuinen.

Pöytälevyn petsaus on helppoa oikein välinen mutta työnteon jälkeen kädet näyttävät samoilta kuin Blind Channelin poikien keskisormet. Kannattaa siis käyttää hanskoja.
Pöytälevyn petsaus on helppoa oikein välinen mutta työnteon jälkeen kädet näyttävät samoilta kuin Blind Channelin poikien keskisormet. Kannattaa siis käyttää hanskoja.
Pinnijalkapojilta tilatut pinnijalat olivat varsin helppo kiinnittää. Kunhan käytettävä ruuvimeisseli on oikeanlainen.
Pinnijalkapojilta tilatut pinnijalat olivat varsin helppo kiinnittää. Kunhan käytettävä ruuvimeisseli on oikeanlainen.

Mistäs sitten pöytälevyyn jalat? Pinnijalkoja ei monessa paikassa Suomessa myydä ja koska vaihtoehtoja on aikalailla vain kaksi, valitsimme Pinnijalkapojat. Toinen vaihtoehto olisi ollut Kalustekundit, mutta oikeastaan menimme pelkästään sillä, että Pinnijalkapoikien nettisivut olivat vähän houkuttelevammat. Otimme heihin yhteyttä ja tilasimme erikoistilauksena kuusi kappaletta mustia pinnijalkoja, jotka sitten ruuvasimme petsattuun pöytälevyyn kiinni, millintarkkaa mittailua hyväksikäyttäen. Ja ai että tulikin lopputuloksesta komea! Kyllä nyt mahtuu kaksi työpistettä samalle pöydälle!

Ei ole varmaan vaikea arvata kumpi työpiste on kumman? Nyt vielä vähän tauluja seinälle, lamppuja kattoon ja työpisteille pientä päivitystä uusien näyttöjen ja työtuolien muodossa niin kyllä kelpaa.

Muista myös käydä tsekkaamassa Instagram-sivumme, jossa olemme huomattavasti aktiivisempia kuin blogin puolella, ainakin toistaiseksi…

Pinnijalkapöytä on valmis ja työpisteetkin kasattu! Osaatko veikata kumpi on kumman? PS: Kivat kissankarvat hiirimatossa..
Pinnijalkapöytä on valmis ja työpisteetkin kasattu! Osaatko veikata kumpi on kumman? PS: Kivat kissankarvat hiirimatossa..
Bobo on varsin innoissaan uudesta työpöydästä!
Bobo on varsin innoissaan uudesta työpöydästä!

Kommentoi