Kesä on vihdoin saapunut tänne kylmään Pohjolaankin ja siitä tulikin mieleen tehdä tällainen kesäkuvapaketti. Vietimme viikonloppuvapaat kiertelemällä Helsingin Kalliota ja otimme samalla kamerankin mukaan, josko saisimme vaikka jonkinlaista kuvamateriaalia tallennettua.
Pääsimme myös viimein käymään terassilla, sillä Suomessa, tai ainakin Helsingissä, baarien aukioloajat ovat tällä hetkellä aivan perseestä (ovat auki klo 18:00 saakka). Pitihän sitä siis käydä ottamassa keskipäivän kaljat Stadin Panimobaarin terassilla samalla kun Suvilahdessa pyörimme. Viimeksi olimmekin olleet baarissa Itävallassa ja siitä nyt on aikaa jo mukavat seitsemän kuukautta. Onneksi tällaisessa pienpanimossa vierailu on aina niin halpaa, yksi pieni olut kun maksaa sen 7,5 euroa. Ei haitannut silti yhtään, kun kerrankin pääsi nauttimaan hyvistä terassikeleistä, eikä asiakkaitakaan ollut meidän lisäksemme kuin pari.
Olemme tässä työnteon ohella miettineet, pitäisiköhän alkaa sijoittajiksi? Meillähän ei ole siis minkäänlaista kokemusta aiheesta, mutta tarvitseeko sitä nyt välttämättä ollakaan? Laittaa vaan rahaa valitsemaansa rahastoon, tai ostaa omasta mielestään hyviä osakkeita ja toivoo parasta. Ehkä tässä pitää vielä tutustua aiheeseen ja minkä kautta asiaa lähtee hoitamaan. Oman pankin, Nordnetin vai jonkun muun? Onko sulla kokemusta mistään tällaisesta ja jos on, mikä olisi sinun suosituksesi?
Ruokaboksi ja alekoodi
Kokeilimme muuten myös äskettäin varsin suosittua Ruokaboksi-palvelua. Tämähän on siis juontajatoimittaja Vappu Pimiän kehittämä konsepti, jossa asiakas tilaa itselleen viikon päivällistarpeet kerralla, ilman että hänen täytyy miettiä mitä ruokaa tehdä ja välttää samalla myös kauppareissun. Boksin mukana tulee reseptivihko, sekä raaka-aineet kolmeen tai neljään eri ruokaan. Luonnollisestikin me otimme käyttöön Vegeboksin, jossa resepteinä oli fenkolitofupata, linssitomaattikeitto sekä kasvishärkäpapupasta. Boksi tuotiin kotiin asti ja maksoi 49 euroa. Syötävää annoksista riitti oikein hyvin kahdelle ja olisi varmasti riittänyt kolmannellekin. Joitain aineksia oli vähän turhan pieni määrä, kuten perunoita perunamuusia varten olisi voinut olla muutama enemmän. Joka tapauksessa palvelu oli erittäin toimiva ja kätevä, sekä myös edullinen. Tulemme varmasti tilaamaan bokseja jatkossakin aina silloin, kun tarjolla on vegaaninen boksi.
Mikäli itse asut Ruokaboksin toimitusalueella ja haluat päästä tällaista kokeilemaan, käytä tilausvaiheessa koodi V6AE niin saat 20 euroa alennusta ensimmäisestä boksista. Kun käytät koodin, mekin saamme pienen alennuksen tulevista bokseista ja näin ollen kaikki voittavat! Huom: Kyseessä EI OLE yhteistyö Ruokaboksin kanssa.
Kesäkuvat, kohteena Helsinki
Tähän loppuun vielä kuvakokoelma napsimistamme kuvista, joita otimme lähinnä Kallion alueelta ja sen ympäristöstä. Lisää kuvia ja meidän elämään (ja kissoihin) liittyvää materiaalia löydät myös Instagramista!








Lisää kuvia pääset näkemään esimerkiksi Instagramista, joten suuntaahan ihmeessä seuraavaksi sinne!
Kommentoi