Onko helppoa saada lyhytaikainen, budjettitasolla oleva ja eläinystävällinen vuokra-asunto Bangkokista? Vastaus on selkeä; ei ole. Koska olemme parin viikon päästä poistumassa Koh Samuilta ja suuntaamassa Bangkokiin, on asunnon löytäminen ihan järkevää jo tässä vaiheessa. Toisin kuin Samuilla, jossa asunnon saa käytännössä sormia napsauttamalla, ei Bangkokissa näin kuitenkaan ole.
Hirveän väännön ja etsimisen jälkeen saimme varattua viideksi vuorokaudeksi Airbnb-asunnon. Kyseessä on pieni yksiö, jossa on erillinen makuuparvi ja jonkinlainen keittiö. Mukavuuksia asunnossa näytti olevan ilmainen WiFi, suihku ja vessanpönttö, mutta mennään nyt sillä kun ei muutakaan saada, ei ainakaan täältä Koh Samuilta käsin. Eläminen ei ehkä tule olemaan niin hienoa kuin vaikkapa nykyisessä, sillä kolmen kissan (jotka muistuttavat edelleenkin pentuja) kanssa eläminen asunnossa, jossa ei ole erillistä makuuhuonetta, tulee olemaan varmastikin aikamoista helvettiä. Asunnon vuokraaja oli kuitenkin saanut paljon hyvää palautetta, englanninkieli oli sujuvaa ja oikeastaan hän oli myös järkevin kaikista vuokraajista, joiden kanssa viestittelyä kävimme. Hän oli myös yksi niistä harvoista, joka koskaan edes vastasi.
Tämä tuntuukin olevan Bangkokissa hyvin iso ongelma, johon Koh Samuilla ei ole tullut törmättyä. Asunnon vuokraajat eivät vastaa yhteydenottopyyntöihin tai suoriin viesteihin ollenkaan. Laitoit sitten viestiä missä tahansa, ei vastausta tule, oli kyseessä vuokranvälitysfirma tai yksityishenkilö. Facebookit ja Linet kyllä näyttävät, että viesti on mennyt perille ja sen on vastaanottaja lukenutkin, mutta siihen se jää. Kyselimme arviolta kahdeltakymmeneltä firmalta/henkilöltä asunnoista, vastaus tuli yhdeltä.
Bangkokista kannattaa ottaa Airbnb-asunto
Väliotsikon mukaisen ehdotuksen olemme saaneet usealtakin ihmiseltä, joten luonnollisestikin se oli ensimmäinen vaihtoehto. Airbnb:ssä vastauksia sentään tuli, mutta niissäkin oli ties millasia epäkohtia. Esimerkkinä nyt vaikka asunto, jonne saa ottaa lemmikit ilman mitään ongelmia, mutta taloyhtiö ei niitä hyväksy. Lemmikin voi siis tuoda asuntoon, mutta ovivartija ei saa nähdä sitä. Yritäpä siinä kuljettaa tuollainen sohvapöydän kokoinen kuljetuslaatikko vartijan ohi hänen sitä näkemättä. Kiitos vain, mutta jätetään väliin.
Erääseen toiseen asuntoon lemmikit olivat sallittuja ilmoituksen kategorisoinnin mukaan, mutta ilmoituksessa mainittiinkin erikseen että lemmikit kielletty. Kolmannessa asunnossa ne olivat jälleen sallittuja, mutta asunnonvälitystä hoitikin varsinaisen vuokraajan sisko. Tästä asunnosta olimme erittäin kiinnostuneita, mutta hänen piti vielä varmistaa veljeltään että kaikki on varmasti ok. Hän myös mainitsi, että kissojen tuominen asuntoon kustantaa 2000 bahtia (noin 60 euroa) ylimääräistä siivouskuluja yms ajatellen. Kolmen päivän selvittelyn jälkeen hän sanoikin veljen olevan huolissaan kissojen kynsistä, joten lemmikit ovat kiellettyjä.
Eikä tässä suinkaan vielä kaikki! Eräässä asunnossa kissat olivat sallittuja, kunhan ne pysyvät koko asumisajan häkissä. Miksi ihmeessä edes sallia lemmikit asuntoon, jos niiden elämää sitten pitää rajoittaa tai ollaan liikaa huolissaan asunnon “pilalle menosta”?
Voi vittu näiden kanssa…

Thaimaa ja Facebookin asuntomarkkinat
Facebookin Marketplacesta ja asunnonvuokrausryhmistähän asuntoja löytyy vaikka kuinka paljon. On halpaa ja kallista, rumaa ja hienoa ja lemmikit sallivaa ja kieltävää. Ongelmana näissä on kuitenkin se, että ne vuokrataan vuodeksi kerrallaan ja pyydetään kolmen kuukauden ennakkomaksuja vuokrasta. Joka onkin todella järkevää maksaa, kun tarvitset asuntoa alle kahdeksi kuukaudeksi. Toinen ongelma on sitten se viesteihin vastaamattomuus.
Kyselimme myös Bangkokin Facebook-ryhmistä asuntoa tietyin ehdoin ja saimmekin yhden vastauksen. Budjetti oli tuplasti sen mitä ehdoissamme luki ja tämäkin oli pitkäaikaisvuokraukseen. Hyvin osattiin taas lukea se kirjoittajan viesti. Tämä nyt ei edes yllättänyt, sillä tässä irtaimistoa poismyydessään on jälleen joutunut juttelemaan ties minkälaisen ostajan kanssa joista 95% “ghostaa”.
Mihin sitten päädymme ensimmäisen viikon jälkeen? Ei hajuakaan, mutta eiköhän tuo jollakinlailla selviä. Onneksi kaduilla on tilaa ja yöt lämpimiä. Jos ajattelet ehdottaa että “Kysy Thaimaan ystävät-ryhmästä”, niin ei, emme kysy.
Onko sinulla kokemusta asunnon löytämisestä Bangkokista, tai ehkä jopa vinkkiä asiaan?
Muista myös seurata meitä Facebookissa, sekä Instagramissa!
Kommentoi