Paskainen Thaimaa

”Vain kerran lomailin Phuketissa Thaimaassa, kuusi viikkoa, se riitti! Tukahduttava kostea kuumuus, jossa kaikki bakteerit monikertaistuvat, heti hotellin pihasta lähdettaessa uskomaton likaisuus kaikkialla… -karmee Thaimaa!”

Kyseinen kommentti liittyy Ilta-Sanomien meistä tekemään haastatteluun, jossa kerroimme muuttaneemme Thaimaahan. Tällä kertaa paneudumme hieman tuohon ja haluamme ihmisten avaavan silmänsä sille, ettei Thaimaa todellakaan ole mikään kirkkaiden vesien ja puhtaiden rannikoiden täyttämä paratiisi. Tämänhän siis ei pitäisi tulla kellekään yllätyksenä, mutta muistutetaan asiasta nyt kuitenkin.

Katsopas ystäväiseni, miltä näyttää kun laitetaan Instagramin hakukenttään #KohSamui. Kauniita rantoja, ihania rantabaareja, kalliita resortteja ja nättejä naisia poseeraamassa näiden samaisten kalliiden resorttien uima-altailla. Harva kuitenkaan ottaa kuvia nimenomaan yleisiltä rannoilta tai resorttien ulkopuolelta. Miksi? Tämän takia.

Kuva otettu Lamai-Maenam-väliseltä oikotieltä. Kyseessä vuoristotie, josta voit ihailla maisemia aina merelle saakka, mutta kieltämättä tämä jätekasa hieman pilaa tunnelmaa.

Tällaiselta näyttää todellisuus luksusresorttien seinien ja uima-altaiden ulkopuolella. Samanlaisia kaatopaikkoja on kymmeniä, ellei jopa satoja, ympäri saarta. Koska kierrätys on täällä hyvin lapsenkengissä eikä missään ole isoja ja yleisiä roskapönttöjä, dumpataan kaikki jäte tien viereen. Ensin yksi heittää yhden roskapussin, jonka jälkeen viisikymmentä muuta toteavat siinä olevan yleinen dumppauspiste ja tadaa, viikon päästä paikalla onkin rekkalastillinen muovipusseja, joita kulkukoirat (ja villisiat) sitten tonkivat ruoan toivossa.

Eikä kasaan heitellä pelkästään muovipusseja. Samaan läjään dumpataan niin televisiot, sohvat ja oikeastaan kaikki muukin roina mitä kotitalouksista voi irrota. Ei ole väliä vaikka sadan metrin päässä olisikin yleinen jätteenkeräysasema, helpompi on heivata rikkinäiset huonekalut tien viereen ja toivoa että joku ne vie pois. Sinänsä tämä on vähän kummallinen ajattelutapa, sillä jäteasemat kuitenkin maksavat paikalletuoduista jätteistä.

Kauniit jätekasat koristavat katukuvaa lähes kaikkialla.

Valoa tunnelin päässä?

Onneksi saarella on kuitenkin paikallisia ”romu-ukkoja”, jotka ajelevat ympäri lähiöitä sivuvaunulla varustetulla moottoripyörällä ja keräilevät pulloja ja satunnaista jätettä vietäväksi jäteasemalle. Paikallisten länsimaalaisten pyörittämä Trash Hero-ryhmä sen sijaan puhdistaa rantoja ja muutamat ekohotellit ovat asettaneet ympäristöönsä pieniä lajittelupisteitä. Ilman näitä kaikkia Koh Samui näyttäisi varmaan vieläkin pahemmalta ja kirjaimellisesti hukkuisi roskaan.

Pahintahan on, että eräs iso yritys on jopa tarjoutunut maksamaan ja korjaamaan Koh Samuin jätteenlajitteluongelman, mutta asiasta päättävät eivät ole koskaan laittaneet nimeään paperiin, jotta asia saataisiin selvitettyä ja saari puhdistettua. Todennäköisesti idea pitäisi syöttää jollekin thaimaalaiselle, joka veisi sitä eteenpäin, koska länsimaalaisen ideat ovat ”aivan yhtä tyhjän kanssa, joten älä tule meitä neuvomaan”

Tätä samaa kaunista näkyä on kaikkialla.

Roskaongelma tuntuu muutenkin vain pahentuneen koronaviruksen myötä, sillä näitä jätekasoja löytyy nyt teidenvarsilta huomattavasti enemmän, kuin esimerkiksi viime vuonna. Onko syynä sitten se puuttuva turismi, jolloin roskakasoja ei tarvitse piilottaa rikkaiden turistien silmistä? Kenties kun Thaimaan rajat aukeavat, tulee joltakin isokenkäiseltä käsky, että lapiot esiin ja roskat metsään piiloon.

On kuitenkin hyvä muistaa, että tähän ei ole syyllisenä mikään tietty ihmisryhmä, vaan ihan kaikki. Kaakkois-Aasiahan on muutenkin länsimaiden kaatopaikka, jonne kannetaan laivakonteittain jätettä vaikka väkisin. Kaakkois-Aasian roskaongelma ei siis johdy pelkästään Kaakkois-Aasiasta, vaan taustalla ovat myös länsimaiset valtiot, mukaanlukien useat eurooppalaiset valtiot.

@Brent Jones / Trash Hero

Koh Samui ”vanhoina hyvinä aikoina”

Postataan tähän vielä muutamia kuvia, miltä Koh Samui näytti ennen vuosituhannen vaihdetta. Kuvat ovat otettu joskus 1970-1980-luvuilla. Toki, maailma on muuttunut paljonkin noista ajoista, mutta näinä aikoina Koh Samui varmaan olikin vielä se todellinen paratiisisaari. Ainakin luontonsa puolesta. Nyt tänne rakennetaan kokoajan uutta taloa, resorttia, villaa ja mitälie, joista suuri osa jää vielä keskeneräisenä mätänemään ja rumentamaan saarta.

Muista myös seurata meitä Facebookissa, sekä Instagramissa!

Kummalle saarelle sinä matkustaisit mieluummin, ylläolevalle vaiko allaolevalle?

Lamain ranta vuonna 1976. Kuvan ottaja tuntematon.
Koh Samuin keskusta, Nathon, 80-luvulla. Kuvan ottaja tuntematon.
Koh Samui entisaikaan. Kuvan ottaja tuntematon.
Bangrakin ranta joskus aikoinaan. Kuvan ottaja tuntematon.

3 thoughts on “Paskainen Thaimaa

  1. Toivotaan, että roskaisuuden olennaisesti vähennettyä turismia (josta alueella ollaan taloudellisesti riippuvaisia), havahdutaan siihen, että roska-asialle todella täytyy tehdä jotain. Nykyään ihmiset ovat ympäristötietoisempia valinnoissaan, ehkäpä tämä jatkossa heijastuu myös matkakohdevalintoihin enenevässä määrin.

    Tykkää

    1. Joo toivoa sopii! On täällä niin monet länkkärit yrittäneet saada asiaa ratkaistua, mutta ainakaan vielä tuohon ongelmaan ei ole puututtu. Saa nähdä tuleeko asiaan lähivuosina muutosta. Nyt toki vielä se kun korona vienyt ne vähäisetkin turistit, niin ei paljoa tarvitse roskaongelmaa piilotella. Siinä vaiheessa kun turistit taas palaa, niin ne jätekasat voidaan kivasti sitten työntää vain syvemmälle viidakkoon :)

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s