“Lumi on jo peittänyt, tiet Kalliossa. Tuulilasit jäätyneet, talvipakkasessa. Muutto taas uusi on, tammikuun kohtalon. Meren pinnatkin jäätyneet, talvipakkasessa”.
Taas on yksi varsin mukavasti järjestynyt asia meidän elämässä. Edellisessä kuulumispostauksessa (jep, siitä on hetki aikaa) kerroimme kuinka olemme etsimässä kesämökin ohella myös uutta kotia. Kesämökkihaaveet tietysti kaatuivat heti alkuunsa, pääasiassa rahanpuutteeseen. Eikä ole kuulemma järkevää ostaa kesämökkiä sitä näkemättä, ainakaan talvella. Vaikka Sara Sieppi niin tekikin, ei se tarkoita että kaikkien pitäisi. Ja ei, emme myöskään ostaneet matkailuautoa. Se nyt ei missään vaiheessa ollut edes tosissaan heitetty juttu.

Muutto Helsingistä
Mutta yksi asia meillä ainakin on, nimittäin allekirjoitettu vuokrasopimus uuteen kotiin! Instagramia seuranneena (kyllähän sinä jo meidän Instaa seuraat?) tiesitkin jo, minne muutamme. Kaupunkiin, jonne puoli Suomea kerääntyy heinäkuussa nauttimaan taskulämpimästä oluesta, rasvaisista makkaraperunoista ja sokerikuorrutteisista possoista ja josta selviäminen näkyy sitten naamavärkistä sunnuntai-iltana kun katsotaan peiliin ja todetaan että “huh huh, johan oli taas vuosikymmenen show”.
Jep, muutamme Kotkaan! Emme kuitenkaan Meripäivien takia, vaan ihan muuten vain. Olemmehan me kuitenkin melkein sieltä kotoisin ja esimerkiksi Bepop oli Kymenlaakson kovimpia menomestoja silloin 2000-luvun alkuvaiheessa, yhdessä Kouvolan Amarillon kanssa. Veri vetää siis takaisin itään, mutta koska meistä ei kumpikaan halua Kouvolaan tai Haminaan, oli Kotka helppo valinta.
Nyt sitten pikkuhiljaa alamme pakkailemaan vaatteita ja irtaimistoa taas muuttolaatikoihin. Osa on onneksi niissä jo valmiiksi, kun veimme osan tavaroistamme suoraan vintille häkkikoppiin. Voi helvatan helvatta sano Uuno, mutta eihän tässä ole enää kuin kuukausi, niin kalliolaisten huuruisista ikkunoista näkyy meidän kuljettamamme Hiacen perävalot! Sen jälkeen onkin taas yksi vaihe elämässä ohi.


Hotellisynttärit & meidän joulu 2021
Ennen joulua vietimme yhden yön GLO Hotel Artissa, koska Hanne osti Markukselle synttärilahjaksi hotelliyön aamupaloineen. Ja varsin hieno hotellihuone olikin! Kyllä kelpasi nukkua pehmeissä lakanoissa pitkät yöunet, ilman että herää kolmelta aamuyöstä Binkun rääkymiseen tai ovenraapimiseen. Huone oli varsin tunnelmallinen ja hyvällä tavalla pimeä, eikä sellainen ylikirkas kuten monesti näillä tuppaa tapana olemaan. Kylppäristä kuitenkin pieni miinus, koska se oli vähän ahdas ja siellä oli aika erikoisia ratkaisuja, varsinkin suihkutilan puolella. Siinä oli nimittäin suht läpinäkyvä seinä (näkyy allaolevassa, vasemmanpuoleisessa kuvassa), joten huoneessa oleva näki varsin hyvin kuka suihkussa pesee ja mitä. Suositeltavaa siis mennä joko kumppanin tai “oikein hyvän ystävän” kanssa.
Jouluaatto meillä oli hyvinkin perinteinen ja meidän näköinen. Olimme kahdestaan kotona, syömällä ensin itsemme ähkyyn, ottamalla sitten tunnin mittaiset välikuolemapäikkärit ja jatkaen siitä sitten seuraavaan ähkyyn, jonka välissä jaoimme toisillemme ostetut joululahjat. Mitään sen ihmeellisempää somejoulua tai suurjoulua emme halunneet viettää, eikä meillä ole samanlaista tiivistä perhettä joiden kanssa näitä pirskeitä viettääkään. Kahden oli hyvä, eikä siinä tarvinnut suurempaa joulustressiä itselleen hommata. Jouluruoaksi Hanne teki aikalailla samanlaiset setit kuin viime vuonnakin, kun vietimme joulua Kroatiassa. Vegaanista wellingtonia, porkkalaa, sienisalaattia, lanttu- ja bataattilaatikkoa ja rosollia, mitäs näitä nyt olikaan. Kyllä kelpasi näitä sitten popsia sen pari päivää! Markuksen vastuulle jäi sitten salaatin teko. Kissoille yritettiin antaa hieman lohta, jonka Markus oli ostanut itselleen, mutta eihän nämä nirsot paskat sitä edes kielellään lipaisseet. Ihmeellisiä kissoja kun ei kala kelpaa.

Seuraavan joulun kyllä vietämme varmaan taas jossain muualla, mikäli se vain on mahdollista. Tai sitten tilaamme kiinalaista ruokaa pahvilaatikossa suoraan etuovelle ja katsomme jotakin joululeffaa töllöstä. Nyt katsoimme Bad Moms 2:n, joka nyt ei ehkä ole se “perinteisin” jouluelokuva, vaikka ihan hauska jouluelokuva olikin. Mutta minkäs teet, Netflixissä kun ei näytä Die Hardia, Gremlinsiä tai Yksin Kotona-leffoja olevan, eikä niitä telkkaristakaan tullut.
Lauantaina sitten kävimme Hannen vanhemmilla vielä jatkamassa ähkyröintiä, kunnes taputtelimme joulun tältä vuodelta purkkiin.

Kuulumiset ennen vuodenvaihdetta
Näin paljon meillä oli taas kerrottavaa tällaisen reilun kahden kuukauden mittaisen tauon jälkeen. Ulkona on kylmää ja pimeää, eikä salillekaan pääse koska hallitus päättää että kansan tulee nyt vähän lihoa. Politiikasta emme julkisesti ala puhumaan, kuten emme moneen monesta muustakaan, joten aiheet ovat blogin suhteen vähän rajalliset. No mutta, talvi on tätä ja asiaan tulee kyllä muutosta jossakin vaiheessa.
Sitäpaitsi, eikös tämä ollut alunperinkin vähän semmoinen matkablogi, jonne kirjoitetaan erilaisista kokemuksista ja elämästä ulkomailla? Eikä kahdesta junantuomasta hesalaisesta, joista toinen istuu pieruverkkarit jalassa katselemassa silmät kirkkaana Pinterestin sisustusvinkkejä uuteen asuntoonsa ja joista toinen selailee Nettiautosta japanilaisten tuninkiautojen myynti-ilmoituksia ja miettii mihin sitä kymppitonnin pankkilainan tuhlaisi. Kuulostaa aika kiinnostavilta aiheilta lukea blogipostauksia, vai mitä?
Loppuun vielä jotakin pientä
Löytyi muuten aika jees Youtube-kanava, nimittäin Amy Lyonsin ylläpitämä Blondie In China. Noita videoita kun katsoo, niin eipä se korona näytä tuolla viruksen alkulähteellä olevan ihan yhtä vakava juttu kuin meillä täällä länsimaissa. Puhumattakaan sitten noista Lähi-idän ja Pohjois-Afrikan maista… Eipä auta muuta kuin mennä varailemaan aikaa kolmanteen rokotteeseen ja sitten kesällä neljänteen jne.
Emme ole rokotevastaisia antivaxx-sössöttäjiä, mutta väkisin tässä miettii että onkohan tässä koko touhussa enää mitään järkeä? Sääliksi käy joidenkin alojen yrittäjiä, mutta toivottavasti se Instagramissa ja Twitterissä metelöinti kuitenkin auttaa. Toki nyt on talvi, joten kylmähän se on tuolla Eduskuntatalon edessä mieltään osoittaa. Onneksi Alko on kuitenkin välttämättömyys meille suomalaisille ja se pysyy auki vaikka mikä olisi…

Kommentoi