Joulunviettoa Kroatiassa ja kirjoittajan blokki

Home / Eurooppa / Joulunviettoa Kroatiassa ja kirjoittajan blokki
Hyvää joulua Kroatian Splitistä. Joulunvietto Kroatiassa on hyvinkin rauhallista

Kuten ehkä oletkin huomannut, blogimme on pitänyt pientä hiljaiseloa viime aikoina. Postauksia ei ole joulukuussa tullut kuin pari ja tässä onkin todennäköisesti vuoden viimeinen postaus. Tämä kaikki johtuu siitä samasta, joka jokaisella luovan työn tai taiteen tekijällä on jossain vaiheessa uraansa vastassa; motivaationpuute eli niin sanottu kirjoittajan blokki.

Kirjoittajan blokki

Tällä hetkellä tuntuu vahvasti, ettei blogi oikein anna meille mitään ja siksi sen ylläpitokin on ollut vähän toissijaista. Olemme käyttäneet blogiimme valtavasti energiaa ja tehneet tänä vuonna paljon työtä sen eteen, että saisimme kasvatettua lukijakuntaa ja verkostoiduttua. Onneksemme olemme tässä kuitenkin jollakinlailla onnistuneet, sillä sinunkaltaisia lukijoita on kuitenkin paljon, joita tekstimme kiinnostaa. Nyt on vain ollut viime aikoina paha motivaationpuute, joka varmastikin johtuu osittain koronasta.

Haluaisimme niin paljon kierrellä ympäri Kroatiaa ja tutustua Splitin erilaisiin nähtävyyksiin, ravintoloihin ja palveluihin. Haluaisimme kertoa mitä kaikkea täällä voikaan tehdä ja paljonko mikäkin maksaa, mutta ei. Kaikki on suljettu, eikä täällä pysty tekemään käytännössä mitään. Siksi emme voi myöskään kertoa mistään ja siksi meillä ei ole aiheita mistä kirjoittaa. Tästä syystä blogi on nyt vähän seisonut paikallaan.

Viime aikoina aikamme on koostunut aika pitkälti kotona istumisesta, uusien työkuvioiden etsimisestä ja oleskeluluvan saamisesta. Mutta kun jälkimmäinenkin seisoo vain paikallaan, emme oikein viitsi asiasta kirjoittaakaan. Papereita on lähetetty, mutta vastauksia saamme varmaan vasta tammikuussa. Kerromme sitten minkälainen prosessi oli ja mitä siihen vaadittiin. Olettaen että siis saamme oleskeluluvat. Jos emme, kerromme sitten siitä.

Lue myös: Vuokra-asunto Kroatiasta

Meitä vaivaa perinteinen ja vanha tauti; kirjoittajan blokki eli ns. writers block.
Meitä vaivaa perinteinen ja vanha tauti; kirjoittajan blokki eli ns. writers block.

Instagram blogin sijasta

Ei kuitenkaan hätää! Blogi ei ole kuolemassa mihinkään. Ihan jo siitäkin syystä, että domaini on maksettu vuodeksi eteenpäin. Mutta kyllä meiltä vielä tekstiäkin tulee, ei vaan kahta kertaa tai edes välttämättä yhtä kertaa viikossa. Ei ainakaan tällä hetkellä. Sen sijaan jatkammekin eräänlaisen mikroblogin pitämistä Instagramissa, jossa olemmekin huomattavasti aktiivisempia. Sinne luomme päivittäin sisältöä jossakin muodossa, oli se sitten Storya, Reelsiä taikka ihan julkaisuja feediin. Suosittelemmekin, että tulet sinäkin seuraamaan @HopIntoMyBoots-tiliä, mikäli meidän tekstimme ja tarinamme kiinnostavat! Palaamme sitten blogiin vuodenvaihteen jälkeen. Meillä onkin tammikuulle ainakin uutta reseptivinkkiä odottamassa!

Hyvää joulua Kroatiasta

Toivotammekin sinulle ja kaikille muillekin oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Toivottavasti vuosi 2021 olisi monellakin tavalla parempi kuin tämä käynnissä oleva. Asiat varmasti paranevat pikkuhiljaa, mutta ottavat aina oman aikansa. Siirrymme nyt itsekin joulunviettoon jouluruokia valmistellen. Palaillaan viimeistään ensi vuonna ja sitä ennen; nähdään Instagramissa!

Kommentoi