Kuten edellisen postauksen lopussa kerroimmekin, jätti VIP-tason bussimme meidät Ninh Binhin vieressä sijaitsevaan Tam Cocin kylään. Emme edes älynneet, että bussi pysähtyi Tam Cocissa, josta olimme varanneet majapaikan edellisiltana. Onneksemme näin, sillä Ninh Binhin kaupunki ja sen keskusta olisi ollut melkein kymmenen kilometrin päässä ja kun hyppäsimme bussista ulos puoli viideltä aamulla, niin eihän sieltä olisi mitään taksia saanut. Tai olisi varmaan, mutta samapa tuo. Tämä meni hyvin näin, sillä meidän hotellimme sijaitsi 300 metrin päässä bussipysäkistä. Siispä lähdimme kävelemään kohti Tam Coc Westlake Homestayta.
Saapuessamme majapaikan pihaan, oli jokaisen mökin ikkunat pimeinä, eikä ketään tietenkään näkynyt missään. Istahdimme alas odottelemaan että joku heräisi ja päästäisi meidät sisään, mutta ilmeisesti huonouninen isäntä säpsähti hereille meidän saapuessa ja ottikin meidät iloisesti vastaan ja päästi huoneeseen suihkuun, sekä nukkumaan. Sen jälkeen hän meni itsekin takaisin petiin. Check-in olisi ollut vasta paljon myöhemmin, mutta tästä aikaisemmasta saapumisesta ei kuitenkaan veloitettu mitään. Aivan mahtavaa palvelua!
Muutaman tunnin “päikkäreiden” jälkeen nousimme ylös ja varasimme majoituspaikalta skootterin pariksi päiväksi, joka maksoi 100 000 dongia per päivä. Eli alle neljä euroa. Jälleen kerran tuli siis todistettua, että Vietnamin hintataso on ihan jees. Kun skootteri oli alla ja kypärä päässä, suuntasimme aamupalalle Tam Coc Ngo Dong-ravintolaan, joka oli itseasiassa sadan metrin päässä oleva majataloravintola. Olipahan pitkä matka ajaa tännekin, mutta jatkoimmekin tästä sitten eteenpäin. Tilasimme täältä vegaanisen curryn sekä vegaanisen Phở-keiton. Ja tietysti oikein vahvat vietnamilaiset kahvit kylkeen, niin heräsi suomalainenkin ja jaksoi pitkälle päivään. Aamupalan jälkeen suuntasimmekin Bich Dong Pagodaksi kutsulle näköalapaikalle.
Vietnamin yleisin huijaus – parkkiscammimummot
Bich Dong Pagodalla meitä odotti jälleen kerran varmaankin koko Vietnamin yleisin huijausyritys – parkkimummot. Jos siis olet Vietnamiin suuntaamassa ja liikut siellä skootterilla tai muulla menopelillä, niin varaudu sitten näihin parkkipaikkamummoihin. Joka ikisessä nähtävyyskohteessa on tämä sama ilmiö. Parisataa metriä ennen nähtävyyden sisäänkäyntiä keskelle katua astelee riisihattuinen mummo (tai useampikin), joka yrittää pysäyttää sinua käsimerkein ja huutamalla “parking parking here!”. He sitten ohjaavat sinut parkkipaikalle ja pyytävät pysäköintimaksua muutaman euron verran. Älä pysähdy näihin, vaan jatka matkaa. He voivat olla todella aggressiivisia ja vaativia, mutta jatka silti matkaa. Virallinen parkkipaikka sijaitsee nimittäin AINA nähtävyyskohteen portin vieressä. Perillä saattaa olla huomioliiviin pukeutunut tyyppi pillin kanssa, joka ohjaa sinut sitten oikealle paikalle. Ja tämä maksaakin sitten murto-osan näiden mummojen hinnoista. Toki jos pysähdyt mummoparkkiin, niin eipä se nyt viittä euroa enempää maksa, mutta siltikin. Heidän parkkipaikkansa saattaa olla kuitenkin huomattavasti kauempana, kuin se virallinen paikka. Varaudu siis näihin huijareihin. Ja itseasiassa muihinkin huijareihin, koska ainahan niitä riittää.
Bich Dong Pagodassa viimeistään avautui Ninh Binhin hienous; maisemat. Eikä oikeastaan perillä, vaan jo matkalla. Korkeat karstivuoret reunustavat vehreitä riisipeltoja, joiden vierellä virtaavat niin isot, kuin pienetkin joet. Maisemia Ninh Binhissä todellakin riittää ja sanoisimmekin meidän kokemuksemme perusteella, että ovat varmastikin Vietnamin hienoimpia. Ninh Binhiä onkin monesti verrattu Halong Bayhin, eikä suotta. Tämän postauksen kuvat eivät todellakaan anna täyttä oikeutta alueelle.
Pagodassa kiipesimme korkealle vuorelle, josta avautui upeat näkymät suoraan laaksoon. Tai olisi avautunut, jos jotain olisi nähnyt. Sen verran oli päässyt luonto villiintymään, että näköalaa esti suurimmaksi osaksi aina joku yli-innokkaasti kasvanut puu tai pensas, mutta ei se menoa haitannut. Lämpötila sen sijaan vähän haittasi, sillä päivälämpötila huiteli melkein 40 asteessa. Oli pakko ostaa uusi purkki aurinkorasvaa ja itkeä sen jälkeen itsensä päikkäreille, kun se maksoi 18 euroa.
Vinkki vitonen; jos olet suuntaamassa Aasiaan niin tuo Suomesta aurinkorasva mukaan. On nimittäin suht kallista tuolla päin maailmaa. Paikalliset kun eivät aurinkorasvaa käytä, vaan suojaavat itsensä vaatteilla.
Trang An ja Hang Mua – Vietnamin upeimmat maisemat
Kun Bich Dong Pagoda oli nähty, lähdimme vain ajelemaan jonnekin, mutta päädyimmekin sitten puolivahingossa Tràng Aniin, joka kattaa Ninh Binhin valtaisan joki- ja luolastoalueen. Tämäkin on siis UNESCOn maailmanperintöalue, kuten niin moni muukin alue Vietnamissa. Ja kun nyt sitten perille päästiin, niin olihan se pakko mennä kokemaan kuuluisa venekierros. Tulimme tänne sopivasti myöhään iltapäivästä, joten täällä ei ollut juurikaan turisteja. Täällä voi siis vuokrata joko privakierroksen (jolloin saat veneen + soutajan kokonaan itsellesi) tai sitten hypätä mukaan johonkin porukkaan. Me päädyimme porukkaan, kun eipä sitä väkeä juurikaan täällä ollut, joten lopulta istuimme yhden kolmekymppisen ranskalaismatkaajan kanssa samassa veneessä. Kivastihan se siinä meni, kun jutteli hänen kanssaan matkakokemuksista ja tulevista suunnitelmista. Ja kuunnellen kun soutajarouva lauloi jotakin sota-ajan laulua Ho Chi Minhistä ja Vietnamista. Välillä sitten autettiin rouvaa soutamisessa ja laulettiin samaa kappaletta porukalla. Tässä vaiheessahan rouva oikein innostuikin ja alkoi näyttämään puhelimestaan kuvia lapsistaan, perheestään ja hänestä itsestään joulukuusen vieressä. Yhteistä kieltähän meillä ei ollut, mutta Google Translate hoiti homman kotiin tälläkin kertaa.
Pakko antaa kyllä rispektit muutenkin noille soutajanaisille. He siis soutavat tuon kierroksen kerran-pari päivässä ja se kierros kestää useamman tunnin. Ja nimenomaan soutavat. Thaikuthan vetäisivät moottoriveneillä koko reissun koska fuck the nature and praise the loud sounds, mutta tämä soutukierros oli mukavan rento ja rauhallinen kokemus. Ainoat äänet jotka kuuluivat, olivat airojen liplatus, lintujen viserrys ja soutajarouvan “Vieeetnaaaam! Hooo chiii miiiinh. Viieeetnaaaam… Hoo chii miiinh“.
Kuten mainittua, Trang Angin jokikierros kestää useamman tunnin ja sen aikana kuljetaan useamman eripituisen luolaston läpi (joista osa on todella matalia, joten kannattaa varoa päätä) ja pysähdytään useamassa paikassa katselemassa temppeleitä ja ties mitä nähtävyyksiä. Yhdessä luolassa oli jopa kymmenittäin saviruukkuja täynnä alkoholia, koska viileä ja pimeä luolahan on hyvä paikka säilöä viinoja. Koko veneilykokemus maksoi kahdelta turistilta yhteensä miljoonan, eli 38 euroa. Tähän toki päälle vielä soutajalle annetut tipit, koska sehän nyt on kohteliasta maksaa hänelle vähän ekstraa työstä ja seurasta.
Seuraavana päivänä heräsimmekin jo viideltä, sillä halusimme kiivetä ajoissa Hang Mualle ja nähdä kuuluisan lohikäärmeen auringon noustessa. Siispä jälleen skootterin päälle ja matkaan! Täälläkin oli jo yksi parkkimummo hereillä heti aamusta, mutta ei kuitenkaan kovin innokkaana pysäyttämään yhtä satunnaista skootteria. Vähän hän yritti, mutta ei tarpeeksi. Siispä ajoimme suoraan viralliselle parkkipaikalle ja lähdimme talsimaan kohti porttia ja edessä odottavaa, yli viittäsataa porrasaskelmaa. Voooi pojat.
Emme kuitenkaan olleet ensimmäisiä perillä, vaan kyllä porukkaa näytti tulevan jo alas siinä vaiheessa, kun itse vasta aloittelimme nousua. Ei väkeä sentään liikaa vielä ollut, onneksi. Eikä ollut vielä niin kuumakaan, vaikka kyllähän siinä lämmin tuli kun könysi itseään korkealle vuorelle, jossa lohikäärme odotteli. Pääsimme kuitenkin sopivasti paikalle nauttimaan auringonnoususta, sekä aivan uskomattomista maisemista. Tämän takia kannatti herätä aikaisin ja valuttaa hieman hikeä, sillä näkymät todellakin olivat sen arvoiset.
Sen verran kannattaa kuitenkin huomioida, että tänne ei todellakaan kannata tulla sandaaleissa. Reitti lohikäärmeen luo ei nimittäin ole loppuvaiheessa enää pelkkiä portaita, vaan terävää kivikkoa joista osa vieläpä on ihan irrallaan. Ei myöskään korkeapaikankammoisille ja suosittelemme muutenkin tulemaan paikalle aikaisin aamulla. Täällä voi nimittäin iltapäivästä olla niin paljon väkeä, että paikka muuttuu jo lähes hengenvaaralliseksi. Mitään aitoja ei ylhäällä ole, jotka estäisivät sinua putoamasta kuolemaan, sillä nythän ollaan Aasiassa. Ohutta ja vyötärön korkeudelle viritettyä metalliketjua emme nimittäin aidaksi laske. Tuo myös vettä, tarvitset kuitenkin sitä.
Seuraavaksi isolle kirkolle – matkakohteena Hanoi
Illalla kävimme sitten vielä syömässä hyvät ruoat ja tilasimme samalla isot tuopit Bia Hoita, Vietnamin halvinta olutta. Yksi puolen litran tuoppi siis maksaa kymppitonnin, eli alle 38 senttiä. Kovin kummoistahan se ei ollut, mutta tulipahan juotua. Itseasiassa Bia Hoi on ihan hyvää bisseä, mutta me tilasimme sellaiset nyt jostakin turistiraflasta, jossa kyseinen olut oli varmaan jotain vedellä jatkettua litkua. Hanoissa se olikin jo paljon parempaa ja mikä parasta; vielä halvempaa.
Majapaikassa meitä odottelikin jälleen vastaanottokomitea, kun majapaikkaa ylläpitävä pariskunta kysyi mitä syömme aamiaiseksi. Tämä oli siis ihan jokapäiväinen juttu, sillä he kysyivät aina mitä haluamme aamupalaksi. Nyt tilasimme shakshukan (Markukselle), sekä jonkin paikallisen nuudelikeittosetin Hannelle. Siihen kyytipojaksi vielä vähän tuoreita hedelmiä, kahvit, mangomehut sekä patonkia. Kyllä kelpasi sitten aamulla hypätä luksusbussin kyytiin ja suunnata pääkaupunkiin, Hanoihin.
Nähdään siis siellä, jossa meitä odottikin ikimuistoiset ja vähän kivuliaatkin toimenpiteet!
Kommentoi