Da Nangista suuntasimme junalla pohjoiseen kohti Phong Nha:ta, joka on tunnettu maailman suurimmista luolista, riisipelloista, sekä luonnonsuojelukohteista. Kaupunkiin on varsin helppo mennä, sillä sinnehän pääsee melkeinpä suoraan junalla. Da Nangista tosin pitää ottaa junalippu Dong Hoihin, josta voi sitten ottaa bussin tai taksin perille saakka. Perille olisi päässyt bussillakin, mikä toisaalta näin jälkikäteen ajateltuna olisi ollut paljon järkevämpi ratkaisu. Vietnamilaiset junat kun ovat mitä ovat. Ihan näin lyhykäisyydessään; emme suosittele junalla matkustamista Vietnamissa.
Noin seitsemän tunnin mittainen junamatka meni jälleen kerran varsin “rattoisasti”, vaikkakaan emme hengailleet omassa hytissä juuri lainkaan. Syynä tähän oli oikeastaan se, että meidän lisäksemme tässä hytissä oli kasa torakoita, sekä eräs vanha vietnamilaisrouva joka piti kahta (ehkä enemmänkin) pientä koiraa pienessä piknik-korissaan ja sielläkin vielä muovipussissa. Eläviä nämä näyttivät olevan, mutta totesimme silti että taidamme viettää mieluummin matkan istumalla käytävällä ja katselemassa ulos, kuin tuijottamassa katossa viliseviä ötököitä tai rouvan matkaseuraa. Alkoi nimittäin tekemään vähän pahaa katsoa koiranpentuja sullottuna pieneen koriin, joten oli parempi vain mennä ulos. Sitäpaitsi mieluummin sitä katseli ikkunasta upeaa Hai Van Passin rannikko-vuoristomaisemaa.
Emme olleet ainoita, jotka matkustivat junamatkan mieluummin käytävällä, kuin hytissä.
Phong Nhassa yövyimme Son Doong Riverside-nimisessä majapaikassa, joka nimensä mukaisesti sijaitsi aivan suoraan joen rannalla. Majatalo oli aikalailla ihan perinteinen, jossa ei sinänsä ole mitään ihmeellistä sanottavaa. Hintaa tällä oli 732 000 dongia, eli 28 euroa. Kolmelta yöltä.
Palvelu pelasi ja sijainti oli varsin hyvä, sillä tästä oli helppoa lähteä skootterilla minne halusi. Ja tarjoilipa majatalon rouva vielä parantavaa riisikeittoakin, kun Markuksella meni pakki sekaisin. Ei oikeastaan mitään varmuutta miten näin kävi, mutta todennäköisesti Phong Nha Vegan-nimisen ravintolan tuoreista vihanneksista. Muuten ihan hyvä paikka, mutta vähän turhan kallis ja parin päivän jälkipyykki vähän harmitti. Onneksi vatsakipua ja huutoyrjöä kesti kuitenkin vain yhden yön ja aamulla haettiinkin apteekista hiilitabletteja ja jotain ampulleja joiden sisältö “otetaan pari kertaa päivässä”. Jotain elektrolyyttientsyymilääkettähän se kai oli, sillä se ainakin tehosi.
Ihan tämmönen pieni vinkki matkustajalle siis; jos saat ruokamyrkytyksen ulkomailla, ÄLÄ SYÖ IMODIUMIA. Haluat nimittäin päästää ne bakteerit ulos ja parantua, etkä pakottaa niitä pysymään sisälläsi. Paljon parempi on mennä vain lähimpään apteekkiin ja pyytää “something for the food poisoning”. Saat aineet jotka tehoavat, muulla ei merkitystä.
Näkymät majapaikkamme ikkunasta.Phong Nhan luolat
Phong Nha on tunnettu oikeastaan kahdesta asiasta; riisipelloista ja luolista. Kaupungissa sijaitsee nimittäin maailman suurin luola; Sơn Đoòng. Tänne me tosin emme menneet, ihan vaan budjettisyistä. Luolaseikkailu kyseisessä luolassa on nimittäin aivan tolkuttoman kallista; noin 3000 dollaria per naama. Ei ihan meidän lompakkomme sisältö taipunut tuohon. Siispä kävimme “Dark Cavessa” sekä “Paradise Cavessa”. Ei ole varmaan vaikea arvata, mistä ainakin ensimmäinen on saanut nimensä? Jälkimmäisestä luolasta taas pääsisi itseasiassa suoraan Laosiin, mutta tuskinpa luola siitä on nimeään saanut.
Paradise Caven sisäänkäynti.
Paradise Cave on hieman reilut 30 kilometriä pitkä luolasto, josta me tutkimme vain ensimmäisen kilometrin. Jos haluaa mennä pidemmälle, joutuu maksamaan ylimääräistä ja nämä ovat myös huomattavasti vaativampia reittejä. Ensimmäinen kilometri on ihan vauvankävelyä, sillä koko alueelle on rakennettu mukavat lautarakenteet ja kaiteet. Vaikein osio koko reittiä oli oikeastaan poispääsy, sillä ulosmenevät portaat ovat aika jyrkät. Kävelyreissu itse luolaan voi olla huonokuntoiselle suht vaativa ja tällöin kannattaa oikeasti miettiä onko reitti ehkä sinulle sopiva. Kuljettavat tiet ovat kyllä hyvässä kunnossa, mutta koko reissu on jyrkähköä ylämäkeä. Ja ilmastokin kun täällä on mitä on, niin kyllähän siinä lämmin tulee.
Luolan suun oli oppaamme mukaan itseasiassa löytänyt joku paikallinen äijä, joka oli keräillyt mitälie oksia metsästä ja jäänyt sitten pitämään pientä taukoa ja nojaillut kallionseinään. Yhtäkkiä hän alkoi kuitenkin tuntemaan viileää viimaa jaloissaan ja otti selvää mistä se oikein tulee. Mies sitten löysi pienen aukon ja päätti huutaa sinne, jolloin kaiku kertoi luolan olevan aika iso. Kun paikalle sitten kutsuttiin brittiläinen tutkimusryhmä, selviskin että olihan sillä luolalla vähän enemmänkin kokoa. Paradise Cave on nimittäin parhaimmillaan 60 metriä korkea ja sata metriä leveä, joten tilaa kyllä riittää.
Luolasto on kyllä kieltämättä “aika hieno”, oikeastaan suht uskomaton näky. Kalkkikivestä muodostunut luolasto on muodostunut yli 300 miljoonan vuoden aikana ja muuttuu kokoajan. Todella hitaasti kyllä, joten meidän elämämme aikana luolasto tuskin tulee muuttumaan varmaan milliäkään mihinkään suuntaan. Luola on täynnä erilaisia tippukiviä ja kivimuodostelmia, joka kieltämättä loi vaikutelman kuin olisi Kuun pinnalla.
Paradise Cave on Phong Nhan suurimpia luolia.
Kuvista on vaikea nähdä kuinka hieno ja valtava Paradise Cave on. Ei ainakaan näistä kuvista.Dark Cave – Pimeä ja ahdas mutavelliluola
Paradise Caven jälkeen menimme sitten Dark Caveen, sillä tämä kuului tähän samaan turistikierrokseen. Matkalla tosin piipahdimme vielä lounaalla jossakin tienvarsiravintolassa, jossa oli itseasiassa varsin hyvät vegaanitarjoilutkin. Täällä oli siis katettu kaksi pöytää täyteen ruokaa; toisessa kasvistarjoilu ja toisessa lihatarjoilu. Vähän hassusti tässä oli siis nimenomaan liha ja kasvis, eikä välimuotoa ollenkaan. Lihapöydässä ei nimittäin ollut lainkaan kasviksia, vain erilaisia kanavartaita ja lihamössöjä. Kieltämättä näyttivät hyvältä, mutta vähemmän yllättäen jäi syömättä. Kasvisversio oli kyllä oikein hyvä ja monipuolinen, kuten kuvasta näkyy. Tarjoilussa oli mukana kylläkin myös kananmunaa, mutta sentään erikseen tarjoiltuna. Meidän pöytäseurueessa oli meidän lisäksemme yksi intialainen vegaanipariskunta ja he vielä mainostivat asiaa aika useastikin. Mutta pariskunnan äijä kyllä popsi kananmunia kuin mikäkin Sali-Make. Kaikki vähän tuijottivat tätä miestä että “kananmunaa syövä vegaani, selvä“.
Ruokailu luolastokierrosten jälkeen. Tämä oli samalla varmaan Phong Nhan parasta ruokaa, joka yleisesti on parhaimmillaankin keskitasoa.
Ruokailun jälkeen lähdimme sitten Dark Caveen, josta ei sitten olekaan mitään kuvia. Tämä parista syystä; siellä on aivan säkkipimeää ja toisekseen kosteaa ja mutaista. Meillä ei ole mitään vedenkestäviä säilytyspusseja saati kameroita, joten kamerat ja puhelimet jäivät lukittuun laatikkoon luolan ulkopuolelle. Ja ihan hyväkin, sillä Dark Cave on itseasiassa ehkäpä jopa vähän vaarallinen paikka. Siellä siis kuljetaan metrin levyistä mutakäytävää eteenpäin, välillä jalat polvia myöten mutavellissä ja toisinaan kiipeillään mutaista seinämää ylöspäin ilman mitään köysiä tai tikkaita. Satunnaisesti joutuu sitten harppomaan terävien kivien päällä, könyämään metrin korkean kivenjärkäleen yli tai uimaan jääkylmässä vedessä, jotta pääsee lopussa odottavan aarteen luo. Ja tämä aarre on siis mutakylpy.
Mietimme siinä parin muun alankomaalaisen äijän kanssa että “naureskeleekohan nuo turistioppaat useinkin ihmisille, jotka maksavat siitä että heidät tuodaan lillumaan tällaiseen paskaveteen pimeään luolaan, jossa on ties mitä rapuja ja ameeboja koko lattia täynnä“. Pimeää luolaa emme välttämättä suosittele, sillä se ei oikeastaan ole mitenkään ihmeellinen. Ahdas ja mutainen luola, jossa on aika hankalaa ja jopa vaarallista kulkea. Välillä nimittäin kuumotti, että joku liukastuu ylämäkeä kiivetessään ja kaataa kaikki allaolevat turistit kuin keilat keilahallissa. Siinä nimittäin voi käydä hyvinkin pahasti. Plus että tuonne luolaan ei erittäin ylipainoiset edes mahdu kulkemaan, se on nimittäin niin ahdas.
Dark Cave oli kyllä sinänsä ihan mielenkiintoinen kokemus, mutta kyllä siellä vähän kuitenkin jännitti. Ei luolan takia, vaan niiden muiden ihmisten. Ikinä ei nimittäin tiedä kuka liukastuu tai kompuroi. Lisäksi luolassa ei oikein ole mitään nähtävää. Kyllähän siellä kuljetaan otsalamppu päässä, mutta eipä siellä ahtaassa mutaluolassa hirveästi mitään näe. Hienoin asia koko luolassa oli sen suuaukko, sisältäpäin katsottuna. Kun auringonvalo jäi luolan ulkopuolelle ja loi heijastuksia sisällä olevaan mutavelliin, niin kyllähän se ihan coolilta näytti.
Lyhyesti; Dark Cave oli ihan kiva, mutta emme suosittele sitä ihmiselle jolla on A) huomattavaa ylipainoa B) ahtaan paikan kammoa C) huono yleiskunto tai ongelmia jalkojen kanssa.
Luolastoseikkailujen jälkeen sai onneksi sentään rentoutua “vesipuistossa”. Luolien ulkopuolelle oli nimittäin rakennettu kaikenmaailman ziplineä, vesitrampoliinia ja ties mitä, joka oli mukava lisä luolastokoluamisen jälkeen.
Phong Nhata reunustavat riisipellot sekä jylhät vuorimaisematPhong Nha – Luolakierroksen hinta
Maksoimme tästä kahden luolaston kierroksista (kuljetuksineen ja ruokailuineen) yhteensä 2,4 miljoonaa dongia, eli noin 90 euroa. Otimme reissun suoraan majapaikastamme, joten todnäk saimme siinä samalla vähän alennustakin. Ei siis välttämättä kannata ottaa yleensäkään näitä reissuja mistään englanninkielisiltä turistisivuilta, sillä tällöin maksat todnäk ainakin 10% ylimääräistä. Esimerkiksi suositun GetYourGuiden tarjoama reissu (joka sisältää itseasiassa vain Paradise Caven) maksaa 65 euroa per naama.
Duck Stop – Viidellä eurolla ankkaa!
Luolareissujen lisäksi teimme myös toisen suositun turistipysähdyksen; kävimme ankkafarmilla! Tämä oli varmaan Phong Nhan (ellei koko Vietnamin) parhaita juttuja mitä koimme. Lippu Duck Stopiin maksoi 100 000 dongia, eli nelisen euroa. Ja tähän sisältyi siis ajanviettoa ankkojen kanssa, ruokailu (ei, tarjolla ei ollut ankkaa vaan Banh Xeo-pannari) sekä juoma (alkoholillinen tai alkoholiton). Kertoo taas hieman Vietnamin hintatasosta.
Tämä oli juurikin sitä mitä nimi vihjaa. Täällä hengaillaan ankkojen kanssa. Niiden seassa kävellään, niitä ruokitaan ja niitä voi silitellä ja nostella. Ja kuunnella sitä aivan älytöntä kaakatusta, mikä näistä lähtee. Eikä ihme, sillä ankkoja pyörii ympärillä kymmeniä. Mutta siltikin, tämä oli paras asia mihin olemme viisi euroa tuutanneet. Kokemus oli samaan aikaan niin hölmö että ihastuttava, että pakkohan siitä oli pitää. Täällä oli muutenkin mukavan rauhallinen tunnelma, sillä olimme täällä neljästään kahden saksalaisen naisen kanssa. Tänne ei siis mitään massaturismireissuja järjestetä; senkus ottaa skootterin tai fillarin, ottaa Google Mapsista kohteeksi “Duck Stop” ja rullaa paikalle.
Huom: Paikalla on ilmeisesti mahdollista ratsastaa myös Donald Trump-nimisellä vesipuhvelilla, mutta meillä ei tästä ollut tuolloin tietoa eikä oikeastaan kiinnostustakaan.
Phong Nhassa on chilliä kylätunnelmaa ja keskinkertaista ruokaa
Phong Nha on vähän kylänä sellainen, että sinne tullaan oikeastaan vain luolareissujen takia. Muutenhan kylä on varsin pieni ja rauhallinen maalaiskylä riisipeltojen ja jokien varrella. Tänne tullaan rentoutumaan, ottamaan pieni pala rauhaa ja nauttimaan auringonlaskuista ja upeista maisemista. Ja näitä jälkimmäisiä muuten riittää. Kun siellä ajelee skootterilla omaan tahtiin ympäri maaseutua ja tien reunoja varjostaa valtavat vuoret ja laakeat riisipeltoaukeat, niin kyllähän siinä monttu meinaa loksahtaa auki. Ruoka Phong Nhassa ei kovin kummoista ollut. Parhaat ruoat täällä tarjosi Funny Monkeys Homestayn yhteydessä oleva ravintola.
Melkeinpä kannattaa tehdä kuten eräässä ravintolan arvostelussa oli joku kertonut; ota Phong Nhahan omat kuppinuudelit mukaan ja syö niitä. Säästät rahaa ja maku on aivan sama kuin ravintolassa syödessä. Keskity enemmän niihin luolareissuihin tai vaikka kaljanjuontiin, älä ruokaan.
Vasemmalla Markuksen leivät kun ei muuta saanut ruokamarkytyksen jälkeen alas ja oikealla “lime-lemongrass tofu” riisillä.
Phong Nhasta lähdimmekin sitten yöbussilla Ninh Binhiin. Yöbussi olikin oikea luksuskokemus, josta todellakin kannatti maksaa kymmenisen euroa! Toki jos maksaa enemmän, saa parhaimmillaan sellaisen överikokemuksen, että oksat pois. Vietnamilaiset “vip sleeper bussit” ovat siis sellaisia limusiineja, jossa jokaisella matkustajalla on oma loossinsa. Näissä on sähköpistokkeet, televisioruudut ja nukkumapaikat ja oman loossin voi sulkea verholla. Tänne kun ottaa vähän eväitä mukaan ja katselee siinä puhelimesta vaikka elokuvaa omassa pienessä sängyssä, niin kyllä on hyvä. Kun sitten nukahtaa, herää aamulla sopivasti perillä. Eli puoli viideltä, kuten me. Siinä saakin sitten ihmetellä että minnehän nyt, kun ketään ei näy missään ja jostain pitäisi löytää tie majapaikalle. Kyllä matkailu avartaa!
Mutta tästä Ninh Binhistä sitten seuraavassa postauksessa, muuten tulee liian pitkä tarina. Mutta tähän loppuun vielä vähän Hannen ottamia kuvia Phong Nhasta.
Phong Nhan kylä on kätevästi joen varrella.
Riisinkuivatusta Phong Nhassa
Kommentoi