Malesiasta Vietnamiin – Millainen on Ho Chi Minh City?

Kuukauden tutkimusmatka Malesiassa oli tullut päätökseen, joten oli aika suunnata seuraavaksi Vietnamiin. Oli siis aika ottaa lento Kuala Lumpurista Ho Chi Minh Cityyn, eli vanhaan kunnon Saigoniin. Millainen on Ho Chi Minh City ja mitä siellä tehdä? Jos jotakin, niin monipuolisia kokemuksia kaupungista ainakin saa. Ja jos haluaa nähdä skoottereita, niin niitä sitten löytyy.

Viisumi Vietnamiin – Kannattaa hakea hyvissä ajoin

Suomalainen voi matkustaa Vietnamiin ilman viisumia, mutta vain kahdeksi viikoksi. Pidempiaikainen majailu vaatii viisumin, jonka onneksi voi hakea kätevästi netissä. Viisumi maksaa 25 dollaria ja sen käsittelyaika on muutama päivä. Kannattaa tehdä kuitenkin kuten me kerromme, eikä kuten me teimme. Mehän haimme viisumia aika myöhään, vasta torstaina ja lento Vietnamiin oli varattu seuraavaksi torstaiksi. Aikaahan oli muuten yllinkyllin, mutta eipäs tullutkaan mieleen että siinähän on sekä pyhä, että viikonloppu välissä. Eikä edes pelkästään yksi pyhä (vappu), vaan pari muutakin vietnamilaista pyhäpäivää.

Siinä Kuala Lumpurissa istuessa aloimme jo vähän hätäilemään ja varasimme pikapikaa erään hätämajoitushuoneenkin, sillä viikonloppuna tajusimme noiden pyhäpäivien olemassaolon ja olimme varmoja, ettemme pääsekään lentämään Vietnamiin seuraavana torstaina. Vaan kappas kummaa, viisumit tupsahtivat mailiin juurikin torstaiaamuna kello 10:00. Lentoja emme olleet peruneet ja se lähti 13:30. Tulipahan aikamoinen äkkilähtö suoraan lentokentälle ja siitä suoraan koneeseen. Mutta perille päästiin!

Ho Chi Minh City, joka tunnetaan myös vanhalta nimeltään Saigon

Ho Chi Minh City – Kotimajoitusta parhaimmillaan

Ho Chi Minh Cityn (joka tunnetaan myös vanhalta nimeltään Saigon) lentokentälle päästyämme oli aika ottaa ihan ensimmäisenä rahaa pankkiautomaatista, sekä ostaa vietnamilaiset sim-kortit. Käytimme rahan nostamiseen Wisen korttia, joka paljastui koko reissun aikana aivan älyttömän hyväksi hankinnaksi. Nosto- ja käyttökulut ovat kortissa minimaalisen pienet, se toimii kaikkialla ja sitä on turvallinen sekä helppo käyttää. Automaatista nostimme alkuun kevyet kaksi miljoonaa. Olipahan ensimmäinen kerta, kun olimme oikeasti miljonäärejä. Rahaa oli kuin roskaa ja tonnin setelejä pursusi lompakon reunoista yli. Harmi vain, että valuutta oli Vietnamin dong, koska kaksi miljoonaa dongiahan on joku 80 euroa ja tonnin setelikin on viiden sentin arvoinen. Mutta miljonäärejä silti.

Ho Chi Minhissä oleskelimme viikon verran ja majoituimme Hostie Saigon Wanderlust-nimisessä kotimajoituksessa. Torppaa piti pystyssä keski-ikäinen rouva parikymppisen (tosin vaikea sanoa, välillä tuntui että hän olisi ehkä 15v) poikansa kanssa, mutta alkuun paikalla oli vain nimenomaan tämä poika. Tyyppi osasi kyllä hyvin englantia, mutta oli TODELLA erikoinen tapaus. Kaveri vaikutti jotenkin erikoisen ylimieliseltä ja koppavalta, mutta samaan aikaan vähän semmoiselta creepyltä tapaukselta, että ei olisi ollut mikään yllätys jos meidän huoneesta olisi löytynyt jonkinlainen peephole tai salakamera. Ei sentään löytynyt. Hyvin oli piilotettu tai sitten vain kuvittelimme.

Majapaikassa ei sentään ollut mitään vikaa, se oli oikein jees. Jouduimme itseasiassa vaihtamaan huonetta majoituksen puolivälissä, koska halusimme pidentää oleskeluaikaamme parilla päivällä. Pysyimme kyllä samassa talossa, mutta kerros vaihtui. Tapasimme jossain vaiheessa majapaikan omistajankin, joka olikin varsin herttainen tapaus. Kielitaito nyt oli tasoa päiväkoti, mutta rouva oli puhunut englantia vasta vuoden. Ja osasi silti kuitenkin perusasiat, sanat olivat vain välillä kateissa. Rouva oli vain päättänyt opetella englantia ihan vaan ajankuluksi Googlen avulla, jotta pystyisi pyörittämään majapaikkaansa ilman poikaansa. Jännä olisi nähdä miten rouvan kielitaito on kehittynyt vaikka seuraavan vuoden aikana.

Hauskana lisänä muori tarjosi meille vielä aamupalat viimeisenä aamuna, ennen kuin lähdimme. Hän kävi vielä vartavasten hakemassa paikallisesta ruokakojusta meille vegenuudelit ja kevätrullat, sillä pitihän nuoriso ruokkia ennen kuin lähtevät jatkamaan matkaa.

Majatalon omistajan tarjoamat aamiaiset meidän viimeisenä aamuna ennen Da Nangiin lähtöä.

Vegaanina Vietnamissa – Ho Chi Minh Cityssa onnistuu varsin helposti

Kotimajoituspaikka sijaitsi varsin paikallisella alueella, eikä lähistöllä todellakaan ollut mitään turistijoukkoja. Enemmänkin pieniä kapeita taloja, joiden edustoilla paikalliset touhusivat omiaan ja ohikulkiessa pystyi helposti näkemään millaiset kämpät heillä on. Ovia kun pidetään sepposen selällään, niin hyvinhän siinä sivusilmällä tulee vilkuiltua toisten olohuoneisiin. Asunnot ovat kyllä pieniä, se on pakko sanoa. Korkeita kyllä, mutta muuten pieniä.

Silti kämpän sijainti oli todella hyvä, koska lähistöllä oli todella paljon kasvisruokailijalle sopivia ravintoloita. Oli niitä paikallisia, kämppien terassille pystytettyjä kojuja, joista tilatessa syödään omistajan terassilla leikkivien lasten seassa, mutta myös vähän niitä hienompiakin safkapaikkoja. Meidän ykkösmesta oli ihan heittämällä The Joi Factory Cafe, johon meiltä oli matkaa ehkä sata metriä. Paikka ei ehkä ollut halvimpia ravintoloita kaupungissa, mutta ruoka ja palvelu olivat kyllä sen mukaisiakin. Aivan tajuttoman hyvä paikka.

The Joy Factory Cafessa syödyt Pho-keitot.

 

Joi Factory Cafessa tuli käytyä useammankin kerran.

Vegaaninen Banh Mi Joi Factory Cafessa. Taustalla korvapuustit.

Vegaanina oleminen Vietnamissa ei muutenkaan ole kovin vaikeaa, ei ainakaan Ho Chi Minh Cityssä. Kasvisruokaa myyviä kojuja on aikalailla kaikkialla, mutta toki välillä kannattaa täsmentää että kasvisruoka ja vegaaniruoka eivät ole sama asia. Ruokia ja ruokapaikkoja löytyy helposti, kun vaan keskittää katseensa “Chay”-tekstiin. Jos siis jossain lukee vaikka Banh Mi Chay, tarkoittaa se että kyseessä on Banh Mi-patonkeja myyvä paikka ja nimenomaan kasvisversiona. Chay tarkoittaa käytännössä “lihaton”, eli on kasvisruokaa. Jotkut sanovat sen olevan synonyymi vegaanille, mutta näin ei siis ole. Kasvisruokapatonki voi sisältää esimerkiksi kananmunaa tai maitopohjaista majoneesia, joten asiasta kannattaa vielä mainita tilausvaiheessa.

Ho Chi Minhissä tuli muutenkin syötyä ja hyvin, koska Vietnamin hintataso mahdollistaa vaikka minkälaiset kokeilut. Eipähän ainakaan pitäisi olla rahasta kiinni, kun Banh Mi-patongin tai Pho-keiton saa eurolla kipale. Parhaimmillaan allekin. Toki monia muitakin ruokia tuli syötyä, mutta pääsääntöisestihän vietnamilainen ruoka on aikalailla keittoja tai nuudeli/riisiruokia. Keittoja nimenomaan on tarjolla paljon, koska niitä on helppo tehdä varsin edullisesti ja niihin saa lisäiltyä makua erilaisin yrtein.

Banh Xeo, eli vietnamilainen pannukakku.

Skoottereiden täyttämä kaupunki

Ho Chi Minh City on sinänsä suht helppo paikka liikkua, vaikkakin julkiset kulkuneuvot ovat lähes nollassa. Kävellä pystyy jonkin verran ja siellä on jopa jalkakäytäviä. Osa niistä totta kai skoottereiden täyttämiä, mutta kuitenkin. Skoottereita on nimittäin kaupungissa aivan helvetisti. Kaupungissa asuu nimittäin 9 miljoonaa ihmistä ja ainakin jonkun tilaston mukaan skoottereita tai moottoripyöriä on vähintään saman verran. Se nimittäin kyllä näkyy; skoottereita on ihan kaikkialla ja kadut ovat parhaimmillaan aikamoista värien sekamelskaa, kun yksissä liikennevaloissa saattaa olla kymmeniä kaksipyöräisiä samaan aikaan. Näistä 99% on skoottereita ja sitten seassa on yksi äijä fillarin kanssa. Hauska näky.

Kadun ylittäminen Vietnamissa on monelle aika arka aihe, sillä se kuulemma pelottaa todella paljon. Ymmärtäähän sen, sillä mopoja ja autoja kulkee jokaiseen ilmansuuntaan yksisuuntaisellakin tiellä, joten ylittäminen voi tuntua vaikealta. Mutta sitä se ei todellakaan ole, sillä siihen vaaditaan muutama kultainen sääntö. Kun päätät mennä, mene. Kävele hitaasti, älä muuta hirveästi nopeuttasi äläkä MISSÄÄN TAPAUKSESSA hyppää taaksepäin. Muistisääntönä on hyvä pitää sitä, että autot hidastavat ja skootterit väistävät (yleensä selkäsi takaa). Periaatteessa voit kävellä tien yli vaikka silmät kiinni, kunhan kävelet suoraan ja tasaista vauhtia.

Mitä tehdä Ho Chi Minhissä ja millä hinnalla?

Vietnamin sota on varmasti tuttu jokaiselle jollakin tavalla, tai ainakin pitäisi olla. Ho Chi Minhissä siihen pystyy tutustumaan parhaiten War Remnants Museum-nimisen museon avulla. Sisäänpääsy museoon on 40 000 dongia, eli noin 1,7 euroa. Museoon on koottu kuvia ja tarinoita Vietnamin sodan ajalta ja onpa paikalla vähän sotakalustoakin. Museon piha on täynnä lentokonetta, helikopteria, tankkia ja ties mitä sotakonetta ja sisältä löytyy erilaisia aseita ja ties mitä. Sekä sitten tietysti myös ihan sitä todellisuuttakin; kertomuksia sodasta ja vieläpä valokuvilla höystettynä. Ei siis kaikista herkimmille ihmisille tarkoitettu paikka, mutta silti heidänkin pitäisi nähdä totuus sodasta ja mitä se saa aikaan. Täysin turhaa ja järjetöntä väkivaltaa, jolla ei yleensä saavuteta mitään hyvää. Tai ehkä saatetaan saavuttaakin, mutta millä hinnalla?

War Remnants-museossa on esillä esimerkiksi vanhaa sotakalustoa

Sotamuseon lisäksi pakollisia vierailukohteita ovat esimerkiksi Bui Vien-kävelykatu, joka kieltämättä onkin aikamoinen kokemus. Kyseessä on vähän samanlainen bilekatu kuin Bangkokin Khao San Road, vaikkakin ehkä vähän hillitympi, tai sitten ei. Meno on kuitenkin aikamoista; katu on molemminpuolin tuutattu täyteen erilaisia baareja, jotka soittavat eri biisejä niin kovalla kuin kaiuttimista irtoaa, pöydillä tanssii vähäpukeisia miehiä ja naisia ja edustoilla norkoilee sisäänheittäjiä tarjoamassa kukin mitäkin. Onpahan seassa myös ihan aitoja prostituoitujakin, joten on sitten mahdollisesti jotain kotiinvietävääkin kupan tai satiaisten muodossa. Baarien hintatasohan on tietysti korkeampi kuin missään muualla, mutta toisaalta siinä maksetaan myös hieman kokemuksestakin, ei pelkästään juomasta. Meille tuo katu oli kuitenkin aivan liian kaaosta, koska on kuitenkin ihan kiva myös jutellakin siinä samalla, eikä kuunnella vain bailubiisien jyskettä.

Vinkki vitonen kuitenkin; kävele kadun läpi ja fiilistele tarjontaa, mutta kävele kuitenkin kadun toisessa päässä olevaan Rooster Bariin. Kaljan saa eurolla, jutella pystyy ja kuitenkin näet samalla minkälaista väkeä tuolla alueella pyörii.

Bui Vien Street on Vietnamin yöelämän villein paikka.

Otimme myös hauskan Airbnb Experiencen; Ho Chi Minh City Vegan Food Tourin. Tämä oli muutaman vietnamilaiskaveruksen järjestämä iltaohjelma, jossa ajeltiin kaupunkia ympäri skoottereilla (itse ei tarvitse ajaa) ja siinä välissä syötiin, juotiin ja juteltiin. Kaverukset olivat varsin rentoa porukkaa ja tuntui enemmänkin kuin olisi kaveriporukalla lähtenyt syömään, kuin että olisi asiakkaana jonkinlaisessa tapahtumassa. Hauskaa oli ja syötyä tuli, joten jos olet alueella niin suosittelemme ottamaan ehdottomasti tähän porukkaan yhteyttä! Kannattaa kuitenkin lähteä tyhjällä vatsalla reissuun, sillä ruokaa on ja paljon.

Vietnamilainen katuruoka syödään perinteisesti muoviastioista.

Junamatkailua Vietnamissa emme suosittele

Ho Chi Minh Citystä lähdimme sitten junalla Da Nangiin, josta suuntasimme sitten taksilla Hoi Aniin. Tämä oli ensimmäinen junamatka, jonka teimme Vietnamissa, mutta ei kuitenkaan viimeinen. Olisi ehkä pitänyt olla, sillä junamatkailu Vietnamissa ei todellakaan ole hauskaa. Matka kesti lähes 20 tuntia, sillä junat kulkevat toooodella hitaasti. Kokemus on muutenkin mitä on, sillä junat ovat aika usein täynnä torakoita, eivätkä ole muutenkaan mitään puhtaita kulkupelejä. Ja koska saat itsellesi yhden sängyn pienestä matkaloossista, voi samassa huoneessa olla vaikka ja ketä. Yleisimmin kuitenkin vietnamilaisia, sillä turistithan matkustavat luksusbusseilla.

Matka on kyllä halpaa, sillä tuhannen kilometrin junamatka maksoi suunnilleen 20 euroa. Kyllähän junalla eteenpäin pääsee, mutta hidasta se kyllä on.

Palaillaan asiaan siis seuraavassa kohteessa; Hoi Anissa!

Ho Chi Minh Cityssa voi käydä myös puistoissa. Kuvassa Bình Quới Tourist Village.