Ikävä Thaimaata – 5 asiaa joita kaipaamme Thaimaasta

Ikävä Thaimaata kohtaan on pikkuhiljaa nostanut päätään.

Aiemmin olemme inisseet siitä, mitä emme tule Thaimaasta kaipaamaan. Nyt kun tilanne Euroopassa on mitä on, täytyy myöntää että ikävä Thaimaata kohtaan on jollakinlailla hiipinyt takaraivoon. Teimme jo Instagramiin pienen kaipailupostauksen, jonka näet tämän postauksen lopusta, mutta nyt ajattelimme kirjoittaa tänne blogiin vielä vähän laajemman postauksen. Meillä ei varsinaisesti ole ikävä Thaimaahan, vaan enemmänkin tiettyjä asioita Thaimaasta.

Huom: Lista ei ole minkäänlaisessa tärkeysjärjestykssä, vaan ripoteltu satunnaisjärjestykseen. Postaus myös saattaa sisältää hieman pientä ulinaa ja marinaa, mutta minkäs suomalainen perusluonteelleen mahtaa.

1. Paljain jaloin kävely

Tästä kerroimme aikanaan jo Iltalehdellekin, mutta oli oikein mukava kulkea kaduilla sandaaleissa ja jättää ne sitten ovensuuhun odottelemaan kun menet kauppaan tai ravintolaan. Eihän näin nyt tietysti kaikkialla tehdä, mutta jos ravintolan sisäänkäynnillä on kasa kenkiä, niin emme mekään tossut jalassa sisään tepastele. Oli muuten jalat aika hyvässä kunnossa, kun saivat vapaasti hengittää eivätkä mädäntyneet hikisinä lenkkareissa.

Tuli myös hieman hippimäinen fiilis, kun voi vain kävellä ravintolaan ilman kenkiä ja tarjoilijatkin makoilevat riippumatoissaan pitämässä taukoa.

Chaweng Beachin rannalla on mukava talsia paljain jaloin, sillä hiekka tuntuu varpaissa höpöltä.
Chaweng Beachin rannalla on mukava talsia paljain jaloin, sillä hiekka tuntuu varpaissa höpöltä.

2. Palvelukulttuuri ja palveluiden hinta

”Hymyjen maassa” tuntuu loppupeleissä toimivan palvelut erinomaisesti. Mitä vain tarvitset, hoituu. Toki palveluilla on hintansa, mutta useimmiten se on hyvinkin kohtuullinen. Oli sitten kyseessä ruohonleikkuu, pyykinpesu, korjauspalvelut, kuljetus, mitä vain. Kaikki hoituu hyvin helposti ja edullisesti. Ehkä eniten tämä korostuu vuokra- ja Airbnb-isännissä/emännissä. He tuntuvat toimittavan vaikka kuun taivaalta, eikä sinun tarvitse edes maksaa. Esimerkkinä vaikka Bangkokin isäntä Chhatt, jonka Airbnb-asunnossa olimme ensimmäiset asukkaat. Parin päivän oleskelun jälkeen hän rakennutti portaisiin verkot, jotta kissamme eivät pääse seikkailemaan niiden taakse ja menemään ties minne. Kun kysyimme Chhattilta olisiko mahdollista saada pölynimuria, toi asunnon naapuri omansa kymmenessä minuutissa. Kaveri muutenkin kyseli onko kaikki kunnossa ja tarvitsemmeko jotain, eikä edes veloittanut sähkölaskua lopuksi ollenkaan, vaikka alunperin niin olikin puhe.

Toista on vaikkapa täällä Kroatiassa, kun asunnoista ei löydy edes perinteisiä siivousvälineitä vaan kaikki on sitten itse ostettava. Tiskiainepullo kyllä löytyy, mutta ei ainetta. Vessaharjasta tai imurista voi vaan haaveilla. Ja nyt kun taas aletaan valittamaan, niin vieläpä erityismaininta siitä, että meidän nykyinen asunto oli niin paskaisessa kunnossa, että ensitöikseen piti hakea rättejä ja pesuaineita ja pestä kaikki kaapit, tasot ja astiat. Ja ei, tätä postausta emme nyt kirjoita sen Split-mummon kämpästä, mutta siitä lisää myöhemmin.

Samui on täynnä erilaisia korjaamoja, tässä mopoihin erikoistunut sellainen
Samui on täynnä erilaisia korjaamoja, tässä mopoihin erikoistunut sellainen

3. Hedelmä- ja vihannesvalikoima

Ei varmaan tule yllätyksenä, että Thaimaassa on paljon erilaisia hedelmiä ja vihanneksia. Ja ne ovat vieläpä varsin edullisia. On mangoja, passionhedelmiä, ”dragonfruittia”, duriania ja jakkihedelmää. Yrttejäkin löytyy vaikka millä mitalla, tuoreina sekä kuivattuna. Varsinkin tuoretta mangoa, joka maksaa euron kilo, on kieltämättä ikävä. Kyllä lähti päivä käyntiin, kun kaatoi kunnon mangopassionsmoothien kurkusta alas. Kroatiasta ei tunnu löytyvän edes kunnollista chiliä tai korianteria. Limekin tuntuu olevan jonkinsortin harvinaisuus.

Hedelmämyyjiä Bangkokissa.
Hedelmämyyjiä Bangkokissa.

4. Grab

Tämä kuljetuspalveluiden kuningas, joka tarjoaa niin ruoka- kuin ihmiskuljetuksetkin, sekä omat maksujärjestelmänsä. Jos Thaimaassa yhden ohjelman puhelimeesi asennat, niin se on Grab. Se toimii pomminvarmasti, eikä siitä tunnu löytyvän huonoja ominaisuuksia vaikka kuinka kaivaisi.

Grabin kautta voit tilata vaikka ruoat lempiravintolastasi tai haluamastasi marketista ja kuski tuo ne perille niin nopeasti kuin pystyy. Jos asuntosi on vaikkapa vaikea löytää tai tilaat ruoat johonkin kadunkulmaan, voit lähettää kuskille kuvan siitä missä pönötät tai vaikka soittaa hänelle, jos tarve vaatii. Toimituksen jälkeen voit antaa kuskille tipin ja palautetta. Grabin kautta hoituu myös taksipalvelut ja se onkin luotettavin keino päästä paikasta toiseen, koska kaikki maksupolitiikka hoidetaan sovelluksen kautta ja näet etukäteen paljonko matka suunnilleen tulee maksamaan. Ja jos maksat maksun etukäteen esimerkiksi luottokortilla, on se halvempi kuin muilla maksutavoilla.

Woltille vaan terveisiä; Kuinka vaikeaa on lisätä tippausominaisuus palvelukokonaisuuteen? Ei toimi ainakaan Kroatiassa. Ja kuskin kanssakaan et voi jutella, ellei hän sinulle soita. Laitoimme asioista viestiä Woltin asiakaspalveluun ja vastaus oli ”emme tiedä kuinka esimerkiksi tippausominaisuus tulisi toteuttaa?”. No katsokaa jumalauta vaikka Uberista mallia tai palkatkaa meidät suunnitteluosastolle jos on noin vaikeaa…

Grabia käyttämällä saa tilattua ruoat hyvinkin helposti kotiin. Valikoimaakin riittää varmasti jokaisen makuun. Parasta vielä; lähestulkoon aina näissä on ilmainen kotiinkuljetus. Kuvassa Khun Churnin vegaaniset annokset Bangkokista.
Grabia käyttämällä saa tilattua ruoat hyvinkin helposti kotiin. Valikoimaakin riittää varmasti jokaisen makuun. Parasta vielä; lähestulkoon aina näissä on ilmainen kotiinkuljetus. Kuvassa Khun Churnin vegaaniset annokset Bangkokista.

5. Vapaus liikenteessä

Siinä on omat hyvät, sekä huonot puolensa, että liikenne Thaimaassa toimii vähän miten sattuu ja liikennesäännötkin tuntuvat enemmänkin suuntaviivoilta. Myös erilaisia käsimerkkejä, vilkkuja ja valomerkkejä käytetään huomattavasti enemmän ja järkevämmin kuin mihin esimerkiksi Euroopassa on totuttu. Ja jos jotakin saa auton tai skootterin kyytiin mahtumaan, voi sen myös kuljettaa. Kyllä sitä tuli itsekin aika villejä ratkaisuja skootterin kyydissä tehtyä, kun raahasimme kaikkea aina huonekasveista mattoihin ja 200cm levyiseen petauspatjaan.

On aivan normaalia, että edessä oleva auto sytyttää yhtäkkiä hätävilkut päälle ja pysähtyy. Hänellä ei ole välttämättä kuitenkaan minkäänlainen hätä, vaan useimmiten edessä on jotain. Oli kyseessä sitten vesipuhvelia taluttava vanhus tai sivutieltä tuleva betonirekka. Tai sitten kuski tajusi ajaneensa ohi tankkausasemasta, joten ei muuta kun hätävilkut päälle, U-käännös ja takaisin. Välillä (tai aika useinkin) vastaan saattaa tulla skootterilauma ja autokin, jotka ajavat vastaantulijoiden kaistaa väärään suuntaan, koska eivät jaksa ajaa seuraavalle risteysalueelle asti oikealla kaistalla.

Thaimaan liikenteessä kaikki ei ole ihan niin tarkkaa, vaan siellä käytetään hyvinkin usein maalaisjärkeä tai uskomusta ylempiin voimiin. Välillä pelti kolisee, välillä ei.

Lue myös: Thaimaan liikenne

Skootterin kyydissä kulkee helposti niin ihmiset, kuin eläimetkin. #vainthaimaajutut
Skootterin kyydissä kulkee helposti niin ihmiset, kuin eläimetkin. #vainthaimaajutut
Esimerkki kuinka Thaimaassa pakataan autot. Ja tämä on vielä kevyt versio.
Esimerkki kuinka Thaimaassa pakataan autot. Ja tämä on vielä kevyt versio.

Ikävä Thaimaata – aika kultaa muistot

On sanomattakin selvää, että aika kultaa muistot. Niin on käynyt varmasti myös meille ja siksi pieni Thaimaa-ikävä onkin nostanut päätään. Jos tai kun vielä Thaimaahan palaamme, tiedämme ainakin mitä odottaa ja mitä välttää. Kenties palaammekin vielä. Eihän sitä koskaan tiedä… ;)

2 thoughts on “Ikävä Thaimaata – 5 asiaa joita kaipaamme Thaimaasta

  1. Noita hedelmiä olisi kiva saada Suomestakin. Pitaijaa ja passionhedelmää toki löytyy hirmuhintaan, jakkihedelmää ja duriania ei taas ole kertaakaan tullut vastaan. Muistikuvat jakkihedälmästä varsin positiiviset, varmaan tulisi silloin tällöin ostettua, vaikka se kallista täällä varmasti olisikin.

    Tykkää

    1. Todennäköisesti moninkertainen, mutta eipä niitä nyt joka viikko tarvitsekaan ostella :) Kyllä niitä varmasti jostakin saa, ainakin Helsingistä. Duriania ainakin kaupasta nimeltä Vii-Voan.

      Me nyt emme itse ainakaan durianin ystäviä ole. Toiset tykkää ja toiset ei, me kuulumme enemmänkin jälkimmäiseen porukkaan.

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s