Muutto Thaimaasta – tulevaisuus auki

Vähiin käy viikot Thaimaassa. Eihän tässä ole enää kuin reilu kuukausi, kun me olemme jo suuntaamassa kohti Eurooppaa. Ja mihinkäs sitä ollaan suuntaamassa? Ei mitään hajua.

Tämä ei varmaan tule kovin suurena yllätyksenä, että me emme sittenkään ole suuntaamassa Saksaan. Suunnitelma Berliiniin muuttamisesta karisi pala palalta pois, mutta viimeinen niitti arkkuun oli kaupungin asuntotilanne, joka vaikuttaa olevan aikamoista hakuammuntaa. Kuten Wonderworld of Noora blogipostauksessaan mainitsi; ”vuokrat tuntuvat olevan pilvissä ja kämppääkin ilmeisesti vaikea saada, halukkaita vuokralaisia on liikaa ja omistajat voivat tehdä omat sääntönsä miten haluavat.” Käytännössä Berliinissä on vuokrakatto, mutta se miten sitä toteutaan, onkin eri asia. Jo asunnon löytäminen ilman sopivia kontakteja on äärimmäisen vaikeaa, joten totesimme lopulta että pitäkööt saksalaiset tunkkinsa, me mennään muualle.

Chinatown Bangkokissa.

Muutto Eurooppaan, mutta mihin?

Nyt sitten olemme kartoittaneet lähes kaikki EU-maat läpi, missä on mahdollisuuksia mihinkin, mihin hintaan ja millaisilla palveluilla. Jokaiseen Facebook-ryhmään on liitytty, Numbeota ja blogipostauksia luettu ja ihmisiltä kyselty neuvoja. Sen verran nyt ainakin sanotaan, että emme ole suuntamaassa Luxemburgiin, Bulgariaan, emmekä Espanjaan. Meillä oli yksi erittäin vahva vaihtoehto joka olisikin varsin mieleinen, mutta siellä koronatilanne on levinnyt aivan totaalisesti käsiin, emmekä halua nyt olla niitä matkaajia jotka väkisin sinne menevät, vain koska pääsee.

Palasimme takaisin suunnittelupöydän ääreen etsimään uutta kohdetta ja saimme viimein tehtyä päätöksen. Olimme jo soittaneet lentoyhtiölle ja varmistaneet että lemmikit on ok, hinnat ovat mitä netissä sanotaan ja että matkustussäädöksetkin ovat selvät. Eipä muuta kuin lentolippuja ostamaan, mutta päätimme nyt kuitenkin vielä varmistaa viimeisimmät tiedot koronavirukseen liittyen. Olivat sitten iskeneet viikko sitten rajat kiinni, ainakin kuukaudeksi. Kiitos.

Että näin hyvin menee. Tällä hetkellä meillä ei ole mitään varmuutta minne sitä ollaan täältä menossa ja lentolippujenkaan hinnat eivät ainakaan ole tässä päivien ja viikkojen vieriessä halpenemassa. Tätä menoa päädytään todennäköisesti Suomeen, kun kaikki menee vituiksi. Ja siellähän meillä ei sitten olekaan omaisuutta, eikä mitään paikkaa minne järkevästi majoittua. Eikä oikeastaan varaakaan, mitäpä sitä kieltämään. Suomi ei siis ole vaihtoehto tässä vaiheessa.

Saen saep-kanava Bangkokissa.

Viiniä tai glühweinia Wienissä?

Tällä hetkellä todennäköisin skenaario on, että lennämme Itävallan kautta. Kysymys onkin, joudummeko jäämään sinne vai pääsemmekö siitä vielä eteenpäin? Tilanteet kun muuttuvat hyvinkin nopeasti ja asiaan saattaa vaikuttaa vielä se, että tulemme suomalaisina Thaimaasta, mutta miten? Tällä hetkellä itseasiassa odottelemmekin vastauksia muutaman maan suurlähetystöiltä, sillä valtioiden maahantulorajoituksissa on pieniä epäselvyyksiä meitä koskien.

Itävalta olisi muuten oikein mukava paikka meille, mutta asuntojen hinnat ovat aika korkeat tämänhetkiseen budjettiimme. Ellei nyt jollakin lukijalla löydy joku tuttu tai tutuntuttu, jolla on Wienissä tai sen ulkopuolella joku leikkimökki tai alppimaja, jossa viettää joulu. Otamme vinkkejä mielellämme vastaan!

Bangkokin villein joukkoliikenneväline; Tuktuk.

Bangkok – Kuuma metropoli

Tässä postauksessa nyt emme elämästämme Bangkokissa avanneet, mutta jätetään se seuraavaan postaukseen. Keskitytään yhteen aiheeseen kerrallaan! Sen verran nyt sanotaan kuitenkin, että olemme viihtyneet täällä huomattavan paljon paremmin kuin Koh Samuilla. Se varmaan näkyy myös Instagramistakin, jonne spämmäämme jatkuvasti stooreja. Lähinnä ruokakuvista, mutta silti. No on siellä muutakin. Laita meidät siis seurantaan Instagramissa. Tai vaikka Facebookissakin.

PS: Bangkokissa on muuten aivan helvetin kuuma. Ei ole tullut hikoiltua näin paljoa varmaan ikinä.

Onko korona vaikuttanut sinun elämääsi esimerkiksi muuton tai matkailujen suhteen? Kerro ihmeessä asiasta kommenteissa!

View this post on Instagram

Teimme muutamia kuukausia sitten haastattelun, jossa kysyimme kymmenen kysymystä Suomesta ulkomaille muuttaneilta bloggaajilta. Koska postaus oli niin suosittu, päätimme tehdä toisen samanlaisen. Postaus löytyy osoitteesta www.hopintomyboots.com jonne pääsee myös biossa olevasta linkistä. Mukana blogiyhteistyössä: @marikavuo @anu.mtr @veganbynoorakaroliina @idontspeakpolish @otto.lilja @elinarosanna @anumarji Miten Wat Arun liittyy tähän? Ei mitenkää, mutta kävimme tänään tsekkaamassa millainen paikka tuo kyseinen temppeli on ja olihan se aikamoinen näky! Siitä lisää myöhemmin. Kuva: @sir_castle #watarun #bangkok #lifestyleblogi #instablogitfinland #igersfinland #blogger #Ulkosuomalainen #blogiyhteistyö #hopintomyboots #thaimaa #thailand #ottoLilja #kirjeitäshanghaissa #konalla #idontspeakpolish #lifeinenglish #vegaaniblogi #wonderworldofnoora #Marikavuorinen #วัดอรุณ #phonephotography #takenwithhuawei #buddhisttemple

A post shared by Hanne + Markus (@hopintomyboots) on

2 thoughts on “Muutto Thaimaasta – tulevaisuus auki

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s