Ensikertalaiset Bangkokissa

Home / Aasia / Ensikertalaiset Bangkokissa
Bangkokin metropoli.

Terveisiä Bangkokista, Thaimaan pääkaupungista! Koh Samui on nyt meidän osaltamme nähty ja sen pölyt karisteltu jaloista.

Matka Koh Samuilta Bangkokiin meni oikein rattoisasti, vaikka tulikin valvottua aika reippaasti. Emme nukkuneet edellisyönä ollenkaan, vaan valvoimme asuntoa siivotessa ja tavaroita pakkaillessa odottaen kyytiä tulevaksi noukkimaan meitä aamulla klo 05:00. Sitten vain kimpsut ja kampsut kasaan, kissat kantolaatikkoon ja matkaan!

Ajomatka kesti kevyet 15 tuntia, sisältäen niin lauttamatkan, kuin viimeisen kahden tunnin Bangkokin ruuhkassa roikkumisenkin. Ja koko sen ajan kissat olivat niin nätisti, että täytyi oikein hattua nostaa koko kolmikolle! Ainoa joka hieman ulisi, oli Mustikki, eli Dahlia. Mikä nyt ei kyllä yllättänyt yhtään, sillä kyseinen otus ei oikeastaan muuta osaa tehdäkään kuin pillittää, syödä ja nukkua. Valkoiset kaksoset sen sijaan vain nukkuivat ja varsinkin Bao oli oikea malliesimerkki kuinka autossa kuuluu matkustaa. Esimerkillisellä käytöksellään Bao saattoi pedata itselleen paikan ykkösluokkaan lentokonematkan ajaksi. Eli siis sinne ihmisten karjaluokkaan meidän kanssa, mutta eipähän tarvitse ruumassa matkustaa. Toisin kuin kahden muun, jotka nyt ovat muutenkin kuin paita ja perse.

hanne markus bangkok
Väsyneet matkustajat. Onneksi ei tarvinut itse ajaa.

Saapuminen Bangkokiin

Kun pääsimme viimein asunnolle ja saimme tavarat kannettua sisään, piti lähteä hakemaan sekä kissanhiekkaa, että itsellemme ruokaa. Viisi 7 Eleveniä ja kaksi Family Martia myöhemmin kissanhiekka oli edelleen löytämättä, joten vitutus alkoi jo pikkuhiljaa kasvaa. Onneksi löysimme viimein Tescon (joka olikin valtava Citymarket-tyyppinen kauppakompleksi), josta tämä mahtava aarre löytyi. Koska aiemmin valittelimme ettemme ole kävelleet, niin nytpä muuten käveltiin. Kymmenen tuhatta askelta heilahti mittariin pelkästään tätä kissanhiekkaa metsästäessä. Eli siis se sama määrä, joka on tullut Samuilla asumisen aikana askelmittariin viimeisen vuoden aikana.

Palattuamme kotiin oli kuitenkin edelleen nälkä, joten päätimme kokeilla paikallista luksusta, jota emme ole maistaneetkaan moneen kuukauteen. Mikroateriaa! Ei tehnyt mieli alkaa kyselemään paikallisesta katukojusta tarjontaa ja vääntämään heidän kanssaan veganisointivaihtoehdoista, joten menimme sieltä mistä aita on matalin ja sillä sai juuri sopivasti energiaa nukkumiseen.

Ensimmäinen päivä

Herättyämme ja hetken töitä tehtyämme oli aika lähteä tutustumaan Bangkokin tarjontaan, eli etsiä sopiva ruokapaikka. Sellainen löytyikin, Siam Paragon-nimisestä ostoskeskuksesta. Katsoimme kartasta, että sehän on lähellä, äkkiäkös sinne kävelee. Tuosta vain tien yli ja suoraan eteenpäin, matkaa vain 800 metriä. Virhe. Kävelimme ensin 500 metriä eteenpäin, vain tajutaksemme että suorin tie onkin suljettu. Eipä siis vaihtoehtona kuin kiertää kortteli, jolle Google Maps näytti matkaksi 3 kilometriä. No, mikäpäs siinä. Kävellään nyt kun sitä niin haluttiin, eipähän ehdi edellisiltana kantapäihin ilmestyneet rakkulat vielä parantua. Eikä kolme kilometriä ole edes paha matka, käveltiinhän sellaista työmatkoinakin kun asuimme Helsingissä. Mutta unohtuipas pari sivuseikkaa; Helsingissä kosteusprosentti on “hieman” alhaisempi, ostoskeskuksen seinässä oleva lämpömittari ei näytä 41 astetta, eikä kasvoilla ole ollut kankaista kasvosuojainta.

Samuilla asuessa mietimme, että tekisi mieli vetää joku viikon kestävä mehupaasto että pääsee siitä rasvan ja suolan tuomasta pöhöstä eroon. No eipä tarvitse enää, kaikki kuona-aineet siirtyivät kainaloista suoraan paitaan tämän matkan aikana. Onneksi tämä hyöty tuli kuitenkin tasattua perillä, kun pääsimme kokeilemaan Veganerie Soulin burgereita. Ja jälkkäriksi vielä korvapuustia. Ai perkele!

veganerie soul burger
Ensimmäiset oikeat ruoat Bangkokissa. Burgeria naamaan Veganerie Soulissa! Vasemmalla kuvassa veganisoitu korvapuusti.

Tämän jälkeen tuli tutustuttua myös BTS:n (Skytrainin) käyttöön, joka olikin alkuihmettelyn jälkeen hyvinkin yksinkertainen tapa kulkea paikasta toiseen. Eipähän tuo ihan hirveästi eronnut Aasian muiden metropolien liikennejärjestelyistä, hyvin simppeleitä ja järkevästi toteutettuja jokainen. Ainoa mikä alkuun vähän ihmetytti, oli lipun ostaminen. Emme pikakatsauksella löytäneet järkevää ja yhtenäistä lippujärjestelmää, joka toimisi niin BTS:n kuin MTR:nkin (eli metron) kanssa.

Asunto

Meidän vuokraamamme Airbnb-asunto sijaitsee Ratchathewin kaupunginosassa, suht lähellä BTS:ää. Asunto on todennäköisesti jostakin vanhasta varastotilasta loft-asunnoksi muutettu kolmekerroksinen huoneisto omalla sisäänkäynnillä ja kattoterassilla. Kieltämättä näin sanottuna asunto kuulostaa aika upealta, mutta ei tämä loppupeleissä nyt niin ihmeellinen ole. Kattoterassikin on oikeastaan vain katolla oleva pieni hengailualue, jossa ei ole mitään muuta kuin valot. Ei edes upeaa näkymää. Mutta ei se mitään, emme me sellaista etsineetkään.

bangkok airbnb
Airbnb-asuntomme Bangkokissa sijaitsee Ratchathewin kaupunginosassa.

Asunto on myös paikallisten keskuudessa, eikä siis mikään “länkkäreiden lasilinna”. Ei ole vartiointia, ei ole uima-allasta, ei ole kuntosalia. Lukko on ovessa, aivan kuten kaikilla muillakin. Telkkari, ilmastointi, internet ja kunnollinen keittiö sentään löytyy. Asunto on myös vasta remontoitu, joten kaikki on aivan uutta ja töllökin on uusinta Samsung-mallistoa. Vesipaineet yläkerran suihkussa on tosin vähän heikkoa tasoa, mutta se nyt on täälläpäin muutenkin aina vähän arpapeliä millaiset ne missäkin ovat. Onneksi on kaksi suihkua. Loppupeleissä asunto on kuitenkin juurikin sitä, mitä kaipasimme. Ja Airbnb-isäntämme on myös aikalailla parasta mitä voi toivoa.

PS: Emme ole oikein koskaan ymmärtäneet ovivartijan tarkoitusta. Mitähän turvaa se kaveri siinä taloyhtiön portinpielessä oikeasti tuo jos asuntoosi murtaudutaan? Ja koska kyseessä on Thaimaa, niin eiköhän sekin vartija ole varsin helposti lahjottavissa. Päällepäin näyttää, että vartijan ainoa tehtävä on seisoa vilkkuva keppi ojossa pysäyttämässä liikenne, kun asukas lähtee Mersunsa kanssa ajelulle.

bangkok blogi
Bangkok auringonlaskun aikaan.

Ensitunnelmat Bangkokista

Nyt kolmen päivän jälkeen on syntynyt muutama mielipide Bangkokista. Näistä varmaan osa saattaa hieman muuttua tässä puolentoista kuukauden aikana, mutta siksi nämä ovatkin nimenomaan ensitunnelmat. Huomio siis vielä kertaalleen; emme ole koskaan aiemmin käyneet Bangkokissa.

1. Bangkok on iso, siis ihan helvetin iso. Tokio, Hong Kong, Singapore, Taipei tai Kuala Lumpur tuntuvat jäävän toiseksi Bangkokin kanssa kilpaillessa. Väkeä on aivan järjetön määrä kaikkialla, liikenteestä jalankulkijoihin. Tullessamme tänne, meillä meni kymmenen kilometrin matkaan lähes kaksi tuntia, kiitos iltaruuhkan. Ja nyt Bangkokissa ei ole edes turisteja… Tästä johtuen välimatkat ovat myös hyvin pitkät ja pelkästään korttelin kiertäminen ottaa oman aikansa.

2. Bangkokista löytyy kaikkea. Jo parin päivän pyörimisen jälkeen olemme löytäneet asioita, joista Samuilla ei ollut tietoakaan. Näihin liittyy niin ravintolavalikoima, kuin vaatekaupatkin, mutta myös monet muutkin. On muuten mukava käydä taas ravintolassa tai kahvilassa, jossa on seinät ja ovi, eikä pelkästään tukipilareita ja aaltopeltikattoa. Ei ole myöskään ainakaan vielä tarvinnut huitoa ruoka-annosten ympärillä pörrääviä kärpäsiä tai lätkiä hyttysiä pois jaloista. Katukoiriakin on tullut vastaan vain pari.

3. Ei soi reggaemusiikki, eikä thaimaalainen amisjumputus. Muay Thai-mainosautot eivät huudata iskulauseitaan ympäri kyliä ja autojen ja prätkien desibelitasotkin ovat suht järkevällä tasolla. On mukava istua kahvilla ja jutella keskenään, ilman että joku bensalenkkari ajaa pakoputkettomalla mopollaan ohi viidentoista sekunnin välein. Toki liikenteestä tulee ääntä täälläkin, mutta se on enemmänkin sellaista “normaalia” ison kaupungin hulinaa niiden tappiinsa viritettyjen moottoripyörien sijasta.

4. Ei ole pakko ajaa mopolla kaikkialle, eikä oikeastaan edes kannata. Julkinen liikenne toimii hyvin ja jalkakäytävätkin ovat hyvässä kunnossa, ainakin yleisesti. Kävellessä toki tulee kuuma ja askeleita tulee paljon, mutta tuleepahan nähtyä asioita huomattavasti tarkemmin kuin mopolla ohi huristellessa. Julkisen liikenteen miinuspuoli tosin on se, että BTS:llä ja MTR:llä ei ilmeisestikään ole yhtenäistä lippujärjestelmää. Tai jos on, niin emme ainakaan sellaista löydä googlailusta huolimatta.

Rantabaarit vaihtuivat Sky Bareihin

Meillä oli tarkoitus tulla jo Bangkokiin jo keväällä, mutta kiitos koronan, jäimme Samuille vähän niin kuin jumiin. Harmi sinänsä, sillä meidän näkökulmastamme Bangkok tuntuu paljon paremmalta osalta Thaimaata. Mutta ehtiihän täällä kuitenkin viettämään sen reilun kuukauden, saa nähdä onko fiilis sama vielä silloin.

Muistahan nyt viimeistään laittaa meidät seurantaan Instagramissa, jonne päivittelemme huomattavasti useammin (yleensä päivittäin) kuvia ja videoita, milloin mistäkin! Ja jos ei Instagramia löydy, niin jonkin verran materiaalia tulee myös Facebookiin.

Oletko sinä käynyt Bangkokissa? Onko sinulla jotakin vinkkejä mitä kannattaisi tehdä? Tai jos et, mitä pidit postauksesta?

Kommentoi

Discover more from Hop Into My Boots

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading