Viikonloppu Prahaan, Tšekin ihanaan pääkaupunkiin!

Viikonloppu Prahassa - Tsekin ihanassa pääkaupungissa

Hengissä ollaan! Teimme nimittäin maaliskuun lopussa, viikko ennen pääsiäistä, pienen viikonloppureissun Tšekin pääkaupunkiin, Prahaan. Tämä oli sellainen “hetken” mielijohde irtautua normaalista helsinkiläisestä arjesta ja lähteä katselemaan vähän erilaisia maisemia. Vaihtoehtoja Prahan lisäksi oli myös Rooma ja Wien, mutta päädyttiin nyt kuitenkin Prahaan. Ihan vaan oikeastaan rahan + sopivan lentoaikataulun takia. Mutta miten viikonloppu vierähti keväisessä Prahassa, jossa kukat kukkivat ja hupparikin oli välillä liikaa? Ihan jees!

Ah, kevät! Tätä on odotettu

Hotellihuoneen varasimme oikein hyvältä sijainnilta, suoraan Václavin aukiolta. Itseasiassa todella hyvältä sijainnilta, sillä EA Hotel Rokoko sijaitsi kävelymatkan päässä kaikesta tarpeellisesta, mutta kuitenkin tarpeeksi kaukana sieltä pahimpien turistimassojen keskeltä. Eli tarpeeksi kaukana Vanhasta Kaupungista. Huone maksoi satasen yöltä ja oli erittäin tilava ja kaikki toimi. Olipahan parvekekin, mikä vähän yllätti. Ei sillä että sillä mitään ikinä tekee, mutta olipahan nyt silti. Varsinkin nyt kun koko parveke oli lokinpaskaa täynnä, mutta pystyi ainakin sanomaan että parveke löytyi. Ehdottomasti plussaa myös huoneen kylppärin vesipaineista, mikä ei todellakaan ole aina mikään itsestäänselvyys. Pillupuhelimen puuttumisesta tosin miinusta.

Viikonloppu Prahaan teki kyllä hyvää pitkän talven jälkeen.
Viikonloppu Prahaan teki kyllä hyvää pitkän talven jälkeen.

Kelit sattuivat olemaan aikalailla juuri otolliset meidän vierailun aikana, sillä siellä aurinko oikein helli ja lämmitti kehoa ja mieltä. Ei siellä nyt mitenkään superlämmin ollut, mutta kyllä siinä eestaas kävellessä piti jo ottaa takki pois ja melkeinpä hupparikin, koska lämmintä kyllä piisasi. Varsinkin Strahovin Luostarilla piipahtaessamme oli mukava haistaa kukkivat puut ja kuulla lintujen viserrys. Lähtöpäivänä olikin sitten suht viileää, mikä madalsi “kivasti” sitä kynnystä palata takaisin Suomeen.

Vierailun aikana kävimme läpi varmaan kaikki ne yleisimmät nähtävyydet; edellämainittu Strahovin Luostari, Prahan linna ja siellä sijaitseva Pyhän Vitutuks.. eiku siis Pyhän Vituksen katedraali, sekä tietysti se turistien mielestä ne kuuluisimmat; Prahan astronominen kello ja Kaarlensilta. Tuosta kellosta vähän mietityttää tuo suosio; sehän on siis replika. Oikea ja alkuperäinen kello on nimittäin museossa. Mutta kyllähän siinä on varmaan tuhat turistia ottamassa kuvaa tuosta kellosta. Se on kuitenkin vain.. kello.

Edellämainittujen lisäksi yksi tämän viikonloppumatkan kohokohdista oli myös pyörähtää “Amsterdamissa”. Kaarlensillan vierellä on nimittäin pieni joenylityspaikka, jossa Eurotrip-elokuvassa oleva Vandersexxx-visiitin jälkeinen yhteenkokoontuminen on kuvattu. Jos et tiedä mistä puhumme, sivistä itseäsi.

Kannattaa muuten Prahan vierailun aikana herätä kerran oikeasti ajoissa ja lähteä jo viimeistään seitsemältä liikkeelle. Kaarlensillalla on tällöin ehkä 10 ihmistä, kellon edessä korkeintaan siivooja ja siinä vaiheessa kun olet nuo nähnyt ja kävellyt Vituksen Katedraalille saakka, voit nauttia sen upeudesta maksimissaan parinkymmenen ihmisen kanssa. Sen sijaan että lähdet matkaan vasta kymmeneltä, jolloin katedraalilla on varmaan tuhat ihmistä. Tämä nyt on oikeastaan vinkki minne vain. Aikainen lintu madon nappaa.

Pyhän Vituksen katedraali on niin massiivinen näky, että sitä on lähes mahdoton vangita kokonaan kuvaan.
Pyhän Vituksen katedraali on niin massiivinen näky, että sitä on lähes mahdoton vangita kokonaan kuvaan.
Juuri tämän takia kannattaa herätä aikaisin; ei ketään missään. Kuva kuitenkin astronomisen kellon vierestä.
Juuri tämän takia kannattaa herätä aikaisin; ei ketään missään. Kuva kuitenkin astronomisen kellon vierestä.
Eurotrip-elokuvassa tässä ollaan Amsterdamissa. Eipä olla oikeasti.
Eurotrip-elokuvassa tässä ollaan Amsterdamissa. Eipä olla oikeasti.

Ruokailu – vegaaniravintolat Prahassa

Mikä onkaan tärkeämpää ulkomaanmatkoilla, kuin nähtävyydet, historia tai ihmiset? No tietysti ruoka! Prahassa ei jäänyt nälkä ja sieltä saa kyllä muutakin vegaaniruokaa kuin ananaksella varustettua porkkanaraastetta. Vegaaniravintoloita Prahassa on nimittäin pilvinpimein, tai ainakin ravintoloita jotka tarjoavat erinomaista vegaaniruokaa. Niin paikalliseen tapaan, kuin myös hienona luomuhipsteriversionakin. Olit sitten soijapoika joka kaipaa soijamaitokauralattemacchiatoa strösselillä ja zerofat-kaurakermavaahdolla tai kunnon läskiburgeria himoava manbun-sikaniska, kaikkea löytyy. Nyt sitten tuleekin muutama suositus Prahassa vegaaniruokavaliota kaipaavalle, joten otahan nimet talteen! Ja nämä eivät sitten mene siihen zerofat-kategoriaan.

Paikallista ruokaa löytyi esimerkiksi Restaurace Strechasta, joka tarjoilee tsekkiläistä perinneruokaa veganisoituina versioina. Ravintola on myös hyväntekijä, sillä se palkkaa töihin entisiä vankeja, velkaantuneita, kodittomia ja muita vähäosaisia. Heiltä pystyy myös ostamaan “ruokakupongin”, jonka avulla tarjotaan ruoka-annos sitä kaipaavalle. Ruoan päätteeksi voit siis ostaa parilla eurolla vielä “ylimääräisen” annoksen, joka sitten annetaan eteenpäin.

Tilasimme täällä kaksi pääannosta, parit kaljat ja oliivit ja yhteislasku näytti olevan tippeineen 640 CZK eli 25,40 euroa.

Restaurace Strecha tarjoaa täysveganisoidut versiot paikallisista tsekkiläisannoksista.
Restaurace Strecha tarjoaa täysveganisoidut versiot paikallisista tsekkiläisannoksista.

Palo Verdessä kävimme kahdesti; saapumispäivänä syömässä lounashampparit ja viimeisenä päivänä aamiaisella. Palo Verde on siitä vegaanille helppo ravintola, että siellä on kaikki vegaanista. Oli kyse sitten sisustuksesta, ruoasta tai vaikka kirjahyllyn kirjoista, kaikki on täysin vegeä.

Allaolevat bursat maksoivat juomineen ja tippeineen 572 CZK eli 22 euroa ja myöhemmissä kuvissa näkyvä aamiaissetti kokonaisuudessaan 1003 CZK eli 40 euroa. Ei ehkä halvin paikka ainakaan aamiaiselle, mutta me tempaisimmekin krapulapäissämme koko rahan edestä vitamiinia ja palautusta niin että Wise-kortti vinkui.

Vaikka ravintola on aika iso, on se kuitenkin todella suosittu. Me saimme aamiaisella juuri sopivasti viimeisen pöydän, josta pystyimme katselemaan ulko-ovella pyörähtäneitä onnettomia, jotka joutuivat kääntymään ympäri. Tämä teki aamiaisesta vielä paremman.

Palo Verdestä tilatut vegaaniset katsu-burgerit.
Palo Verdestä tilatut vegaaniset katsu-burgerit.
Aamupala Palo Verden tapaan. Täysin vegaaninen ravintola, joten täällä voi vetää huoletta ihan mitä vain.
Aamupala Palo Verden tapaan. Täysin vegaaninen ravintola, joten täällä voi vetää huoletta ihan mitä vain.
Tähän kuvaan kuului vielä juomat. Kuvasta puuttuu siis Hannen inkivääriruoholimu, iso teepannu ja kahvi.
Tähän kuvaan kuului vielä juomat. Kuvasta puuttuu siis Hannen inkivääriruoholimu, iso teepannu ja kahvi.

Yhden kerran kaipasimme vähän italialaista, joten suuntasimme Bertoldiin. Ja ai että tämähän se vasta hit the spot! Aivan helkkarin hyvät pizzat, jotka olivat juuri sellaisia kuin Isä Mario tekisi. Jos Ristoranten pakastepizzat ovat “kuin italialaisesta keittiöstä” niin nämä olivat sitten varmaan jostain Kummisedän isoäidin reseptikirjasta. Ei varmaan ole tullut ikinä syötyä yhtä hyviä pizzoja kuin täällä. Ja siihen vielä jälkiruoaksi vegaaninen tiramisu, niin kyllä pyöri sukat jalassa vielä hotellillakin. Tai no lentokoneessa, koska söimme täällä lounaan ennen lähtöä. Mutta pyöripä kuitenkin.

Kaksi pizzaa, juomat + tiramisu kustansivat yhteensä 929 CZK eli 36 euroa. Vähän kalliimpi, mutta wörtti.

Prahassa sijaitseva Bertoldi tarjoaa maan parhaat pizzat, myös vegaaniset sellaiset.
Prahassa sijaitseva Bertoldi tarjoaa maan parhaat pizzat, myös vegaaniset sellaiset.
Vegaaninen tiramisu Bertoldissa. Oli muuten hyvä!
Vegaaninen tiramisu Bertoldissa. Oli muuten hyvä!

Suuntaamassa Prahaan? Tässä elintärkeä vinkki matkalle!

Elämää helpottava ja todella tärkeä vinkki Prahaan suuntaavalle; älä turhaan nosta käteistä automaatista, et tarvitse sitä missään. Vältyt pankkiautomaattikusetuksilta (koska niitä on Prahassa todella paljon), jotka vetävät aivan älyttömät transaktiomaksut nostoista. Äläkä nyt ainakaan mene niihin rahanvaihtokojuihin joita mainostetaan lauseilla “0% comission!”. Niistä kun nostat viisikymppiä, katoaa tililtä helposti 70 kymppiä. Vähintään. Ja takaisin et saa vaikka kuinka itket.

Typerin asia minkä voit tehdä, on kuunnella “paikallista” joka kaivaa taskustaan seteleitä ja vaihtaa ne mieluusti sinulta saatuihin euroihin. Tässä häviät kaiken, mutta saat tilalle vanhentuneita romanialaisseteleitä. Voit sitten kivasti pyyhkiä karvaisen perseesi ja suolaiset kyyneleesi niihin, koska mitään muuta iloa niistä ei ole. Muista vain vaihtaa seteliä välissä.

Juu, olemme katsoneet vähän liikaa Honest Guidea.

Pankkikortti toimii siis Prahassa (ja varmaan lähes koko Tsekissä) käytännössä kaikkialla. Senkus vingutat Visaa kuin Suomessakin ja jos/kun haluat tipata ravintolassa, voit valita sopivan tippiprosentin suoraan maksupäätteestä. Ja jos pelottaa liikaa että menetät rahasi, hommaa Wise-kortti. Se on oikeasti aivan järkyttävän toimiva ja hyvä kortti. Mehän käytämme tätä Suomessakin.

Tanssiva Talo, yksi Prahan suosituimmista kuvauskohteista.
Tanssiva Talo, yksi Prahan suosituimmista kuvauskohteista.
Turistit Kaarlensillalla.
Turistit Kaarlensillalla.
Prahan keskustassa on kätevä liikkua vaikkapa raiteita pitkin.
Prahan keskustassa on kätevä liikkua vaikkapa raiteita pitkin.
Näitä mysteerisiä patsaita löytyy mitä erikoisimmista paikoista. Kannattaa pitää silmät auki.
Näitä mysteerisiä patsaita löytyy mitä erikoisimmista paikoista. Kannattaa pitää silmät auki.

Paluu Suomeen ja takaisin arkeen – ja ikuisuudelta tuntuvaan takatalveen

Kyllä olikin taas kiva palata Sörnäisten bussipysäkille, jossa meitä odotti Piritorin ölisevät nistit ja heidän oma “kukkainen” tuoksunsa. Kyllä matkailu avartaa ja kotiin on kiva palata <3

Onneksi nyt kirjoitushetkellä täälläkin alkaa olla jo kevät, kun taas alkuviikosta satoi jo viisi senttiä lunta. Mikä vattua sekin nyt ja on… Auto seisoo pihassa kun kesärenkaat on jo vaihdettu ja odottaa tällä hetkellä kovaa ajoa. Ja voimme muuten kertoa, että parin kuukauden päästä sitä kovaa ajoa tulee. Voi voi kun tulee tuntumaan pakaroissa tämä kesä, sanommepahan vaan. Liittyy nimittäin tähän.

Niitä juttuja odotellessa sanommekin heipodei ja jäähän seurailemaan! Ja katsele siinä sivussa vaikka matkakuvia Instasta tai rallienglannilla väännettyjä matkavlogeja Youtubesta. Ahoy!

Ah, ihana kevät on saapunut! Kukat tuoksuivat niin hyvälle, että sen tuoksun olisi voinut purkittaa.
Ah, ihana kevät on saapunut! Kukat tuoksuivat niin hyvälle, että sen tuoksun olisi voinut purkittaa.

Kommentoi

Discover more from Hop Into My Boots

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading