Kun kokkauskurssin ähkyistä oli selvitty ja Henna-tatuointikin oli vielä aika hyvin tallella, oli hyvin nukutun yön jälkeen lähteä hieman pidemmälle reissulle. Koska Marrakechissa alkoi kuumuus jo riittää ja paikat vaikuttaa liiankin tutulta, oli fiksua tehdä pieni päiväretki Atlas-vuoristoon. Varasimmekin matkan Aït Benhaddouhun, joka on merkittävä paikka sekä historiallisesti, että valkokankaalta.
Matka Atlas-vuoristoon
Kilometrimäärältään matka Marrakechista Aït Benhaddouhun on aikalailla sama kun ajaisi Kotkasta Lohjalle, eli noin 180 kilometriä. Muuta samaa siinä ei sitten olekaan, sillä siinä missä Lohjalle ajetaan päällystettyä maantietä pitkin alle kahdessa tunnissa, Aït Benhaddouhun ajetaan kiemuraista vuoristotietä pitkin reilut kolme tuntia. Lähdimme aamulla joskus kahdeksan maissa ja perille pääsimme noin puolen päivän aikaan. Toki, matkalla oli pari vessa/maisemankuvaustaukoa.
Maisemia nimittäin reissulla riitti, kuten allaolevista kuvista näkyy. Korkeuserot olivat aivan valtavat ja jylhää vuoristoa riitti silmänkantamattomiin. Tie oli sentään yleisesti ottaen aika hyvässä kunnossa eivätkä ihmiset ajaneet kuten mitkäkin hullut, vaan varovaisesti ja rauhallisesti. Kuskimme oli muutenkin varsin kokenut ja hyvä, johon pystyi luottamaan. Ei sillä että siinä nyt paljoa olisi muuta voinut tehdäkään.
Aït Benhaddou – Tuttu elokuvista ja TV-sarjoista
Kun pääsimme viimein Aït Benhaddouhun, oli näkymä jokseenkin tuttu. Ihan kun tämän olisi nähnyt joskus ennenkin? Ihmekös tuo, sillä Aït Benhaddou on todella suosittu kuvauspaikka elokuville ja TV-sarjoille ja on tuttu niin Game Of Thronesista, Gladiaattorista, Muumiosta kuin eräästä Bondistakin. Oikeasti kyseessä on vanha kylä entisen Saharasta Marrakechiin kulkeneen karavaanireitin varrella ja on rakennettu polttamattomista savitiilistä, minkä takia sitä pitää hieman fiksailla aina rankkasateiden jälkeen. Osista seinistä näkyikin, että sade on “romahduttanut” rakenteita.
Koska Aït Benhaddou on aikamoinen turistikohde nykyään, oli sisällä tietysti kaikenlaista krääsän ja valokuvien myyjää, joka tietysti vei vähän tunnelmaa, mutta ymmärtäähän sen. Jos Game of Thronesin Yunkai on mallinnettu Aït Benhaddoun mukaan ja kuvattu täällä, ei varmaan yllätä että paikalliset ovat napsineet valokuvia näyttelijöistä ja myyvät nyt niitä faneille ja turisteille. Onneksi tämä ei sentään ollut kuten Marrakechin soukit, vaan myyjiä oli kuitenkin vain muutama.
Oli hauska kuunnella matkaopasta, koska hän kertoi että elokuvastudiot saavat kuvata elokuvia täällä sillä ehdolla, että paikalliset voivat osallistua niiden tekoon. Siksi viereisen kylän asukkaat ovatkin mukana kaikissa isoissa elokuvissa, kukin näyttelemässä milloin mitäkin. Todennäköisesti siis lähes kaikki Game Of Thronesissa näkyneet Yunkain orjat ovat paikallisia kyläläisiä näyttelemässä.
L’oasis D’or – Taas yksi surkea turistiravintola
Kierroksen jälkeen menimme porukalla syömään L’oasis D’or-nimiseen ravintolaan, joka oli ihan Aït Benhaddoun vieressä. Pysähdys ravintolaan tavallaan kuului tuohon matkaan, sillä ravintolaan ohjattiin kaikki reissussa olleet matkalaiset. Hölmöinä sitten seurattiin muita, koska emme oikein tiennyt miten tämä homma etenee. Kauanko ruokailu kestää, minne sitten mennään ja kuuluuko kyseinen ruokailu esimerkiksi pakettiin? No ei tietenkään kuulu pakettiin, nyt ollaan kuitenkin Marokossa. No, tämän siitä saa kun seuraa lampaina laumaa eikä kysy tai kyseenalaista. Mentiin nyt kuitenkin.
Meitä oli porukassa kuusi, meidän lisäksi yksi britti ja portugalilainen pariskunta. Vaihtoehtoina oli kolme erilaista menyytä, joista me otimme kasvisversiot. Alkupalaksi tuli marokkolainen alkusalaatti, pääruoaksi kasvistajine ja jälkiruoaksi hedelmälajitelma. Eli vegaanille erinomainen vaihtoehto, tämähän kelpaa. Hintaa oli 110 dirhamia eli noin kymmenen euroa. Ei edes paha, voiko tällaista ollakaan, tämmöisessä turistirysässä? No, sehän selvisi kun annokset tuotiin.
Marokkolainen alkusalaatti oli itseasiassa majoneesilla kuorrutettu pastasalaatti. Siis mitä helvettiä? Samaa saa Rossostakin (tosin siellä saa aloitella raastepöydästä), eikä tämä ollut kyllä marokkolaista nähnytkään. No sehän jäi Hannelta syömättä, joten Markus söi sitten kaksi alkusalaattia. Muuten ihan jees, mutta salaatti maistui mullalta, eli oli siis todennäköisesti pesty huonosti tai ei ollenkaan. Jes, paluumatkasta voikin tulla astetta jännempi ja vessareissuja vähän useampi!
Kasvistajine oli juuri sitä mitä odottaa voi; kasvistajine. Juuri sellainen, mitä saa jokaisesta marokkolaisesta ravintolasta, eli “ihan hyvä”. Kuten monissa muissakin, oli tässäkin tajinessa mausteita todella vähän, mutta kyllä sen söi silti hyvin mielin. Mikähän siinä on ja syynä, ettei ruokaa uskalleta ikinä maustaa turistiravintoloissa? Eikö väki sitten oikeasti muka syö jos niissä on mausteita kuten ruoassa kuuluu? Ei varmaankaan.
Jälkiruoaksi tuli sitten kasa hedelmiä. Olisi jotenkin voinut kuvitella, että ne olisi tullut jotenkin käsiteltyinä, eli esimerkiksi appelsiini olisi ollut kuorittu tai ehkäpä jopa paloiteltu, koska nyt oltiin kuitenkin ravintolassa. Mutta eipäs tullutkaan, vaan korillinen appelsiinia ja päärynöitä. No, lajitelma se on tämäkin, mutta jotenkin sitä kai odotti vähän enemmän.
Ei mitään hajua miten muilla ruoat maistuivat, mutta jokainen pöytäseurueesta jätti ainakin osan ruoasta syömättä. Brittiukko ei tainnut koskeakaan koko alkusalaattiin, joten se meni takaisin keittiöön sellaisena kuin se pöytään tuotiinkin. Pääruoastaankin hän jätti puolet ja sama kävi portugalilaispariskunnallekin. Ilmeisesti kaikki olivat samaa mieltä meidän kanssa tästä ravintolasta; paska paikka.
Jos menet Aït Benhaddouhun, niin älä nyt ainakaan mene tänne, vaan kävele suoraan sisään johonkin viereiseen pikkuravintolaan. Tee siis kuten sanomme, älä kuten teemme. Kuvia täältä emme ottaneet, mikä näin jälkikäteen vähän harmittaakin. Mutta mitä nyt TripAdvisoria katsoo, niin emmepä näytä olevan mielipiteemme kanssa yksin.
Jälleen Marrakechissa
Vaikka hieman pelottikin, ei lounasravintolasta tullut onneksi mitään “matkamuistoja” joista olisi päässyt nauttimaan ajomatkan ajan. Siispä matka takaisin Marrakechiin sujui varsin leppoisasti ja matkalla pysähdyttiinkin vielä Ouarzazaten elokuvakaupungissa. Emme kuitenkaan menneet tänne sisään, koska se olisi ollut taas yksi lisämaksu, eikä kiinnostusta riittänyt tarpeeksi muutenkaan. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään Universal Studio, joten jätimme väliin. Sen aikaa kun muut matkalaiset kävivät tuolla pyörähtämässä, menimme itse nauttimaan taas yhdet kupposet teetä viereiseen kahvilaan.
Matka Marrakechiin sujuikin sitten oikein leppoisasti maisemia katsellessa ja välillä nukkumassa. Ja saihan siinä samalla vähän ihasteltua afrikkalaista auringonlaskua, joka olikin aikamoinen. Toisin kuin Thaimaassa, aurinko ei maalannut koko taivasta oranssiksi, vaan näyttäytyi isona möllykkänä taivaanrannassa, kuten allaolevasta (laadullisesti varsin erinomaisesta) kuvasta näetkin. Kuva siis otettu auton takapenkiltä aivan helvetin kaukaa, iPhonen zoomia käyttäen. Älä siis tuomitse.
Loppuaika Marokossa menikin sitten vaan syödessä ja pakkaillessa, koska seuraavana päivänä oli aika lähteä kotiin. Loppumatkalle saatiin kuitenkin vielä yksi pieni lottovoitto; lentokoneen Exit-paikka! Winniiiing!
Tämä jää nyt viimeiseksi “kuulumisia Marrakechista”-postaukseksi, seuraavien postausten ollessa sitten jotain muita kuulumisia. Eli sitä kun istutaan himassa perse penkissä tekemässä töitä ja kerrotaan kuinka kaikki on paskaa paitsi kusi. Sen verran täytyy tästä sanoa, että olipahan aika raskasta kirjoittaa tätä postausta, koska reissusta on kulunut jo sen verran pitkä aika. Venytimme näitä postausten kirjoittamista aivan liikaa. Mutta syynä on ollut myös se, että täälläkin on ollut aivan tolkuttoman kuuma, eikä ajatus oikein ole kulkenut. Toinen (ja se oikea) syy on ollut se, ettei vaan jaksa.
Kuulumiset ja loppusanat
Mutta on tässä nyt sentään jotain uuttakin tapahtunut, sillä Markus ajoi tässä kesällä huvikseen prätkäkortin itselleen (ykkösellä läpi, ilman yhtäkään virhettä!). Nyt hän sitten katselee prätkämarkkinoita tilin näyttäessä nollaa. Eipähän nyt ainakaan jää pyörän osto kortista kiinni ja ulkomaillakin voi ajaa lain mukaan. Hannen isä kyllä tarjoaa mielellään omaa prätkäänsä meille, joten sillä nyt on helppo aloitella ettei ajokokemus ihan unohdu. Kyseessä tosin on vuoden -62 Jawa 250, joten sillä ajaminen on sitten ihan omanlaisensa kokemus. Mutta pitäähän se tuokin päästä koeajamaan, joten täytyykin lähteä tästä kohta kypäräostoksille. Mikäli hyvin käy, saadaan tehtyä vielä pientä kotimaanmatkailua ja kirjoitella vaikka siitä jotakin!
Muuten meidän päivät menee hyvin pitkälti kuten ennenkin; välillä katsellaan kesämökkejä, omistusasuntoja, vuokra-asuntoja (tällä kertaa taas Helsingistä) ja välillä selaillaan joko japanilaisia urheiluautoja tai moottoripyöriä Nettiautosta. Välillä katsellaan vähän työpaikkamarkkinoitakin. Jonkinlaista suunnitelmaa on kuitenkin tehty jo loppuvuodelle sekä alkuvuodelle, mutta oikeastihan meillä ei ole mitään hajua mitä tässä tekisi. Se nyt on ainakin varmaa, että alkuvuodesta vaihdamme taas asuntoa ja varmaan paikkakuntaakin. Asuntoa siksi, että olemme tajunneet tässä että asunto on aivan liian iso meille ja ehkä tuntuu tyhmältä asua asunnossa, joka on puoliksi tyhjä. Joku lapsiperhe saa tästä oikein hyvän kämpän, koska sellaiselle tämä asunto kuuluu. Ei tällaiselle lapsettomalle pariskunnalle, joka ei edes juurikaan hyödynnä asunnon tilaa ja potentiaalia.
Palaillaan siis taas, kunhan saadaan motivaatiota kirjoitella lisää! Tämä tuntuu vaan jotenkin niin vaikealta, kun tuntuu ettei meillä ole oikein mitään sanottavaa tai mistä kirjoittaa. Meidän blogi kun ei juurikaan perustu maailman polttavista aiheista kertomiseen tai politiikasta puhumiseen, vaan kirjoitetaan siitä mistä tykkää. Jos tulee mielenkiintoisia “blogihaasteita” vastaan, niin ehkäpä niistä voisi napata koppia!
Uutta postausta odotellessa, nappaahan Instagram haltuun ja tule sanomaan moikat!
Kommentoi