Tässä kun on tullut jumitettua pelkästään kotona vähän liiankin pitkään, tuijottaen vain telkkaria ja (välillä aiheesta vähän riidellenkin), ajateltiin että olisikohan jotakin puuhaa mitä tehdä yhdessä? Liikuntamahdollisuuksia toki Kotkassa on jonkin verran, mutta ei oikein mitään mikä meitä kiinnostaisi. Pelkkiä sarjojen ja elokuvien katsomista emme välttämättä kutsu “tekemiseksi” ja toisin kuin Markus, Hanne ei pelaa videopelejä, joten mitäs muita vaihtoehtoja meillä olisi? Jostain tupsahti vastaus; lautapelit, roolipelit ja erilaiset pulmapelit! Mitähän vaihtoehtoja sitä olisikaan tarjolla ja mistä sitä uskaltaisi lähteä liikkeelle? Pääsiäinen on tulossa ja kiitos roomalaisten, meillä olisi nyt neljän päivän vapaat täynnä aikaa!
Huom: Postaus sisältää Affiliate-linkin, joka on merkattu *-merkillä. Kun tilaat linkin kautta tuotteen, saamme siitä pienen korvauksen.
Turistireissulla Helsingissä
Kävimme viime viikolla pyörähtämässä Helsingissä, koska halusimme hieman vaihtelua perinteiseen viikonloppuun. Siitä onkin aikaa, kun olemme viimeksi olleet turisteina Helsingissä. Sattuipa sitä vielä kelitkin varsin kohdalleen, joten oli mukava kävellä Kalliosta keskustaan, käydä La Torrefazionessa kahvilla ja Fat Ramenissa syömässä. Olisimme käyneet Sävelessä burgereilla, mutta siellä oli taas mikälie bingoilta ja tupa aivan täynnä väkeä, joten jäi väliin. Fat Ramen paikkasi tätä oikein hyvin (mitä nyt tarjoilija unohti tuoda meidän safkat kokonaan, joten jouduttiin sitten vähän selvittelemään mikä onkaan homman nimi ja mikä kestää). Näiden lisäksi kävimme myös Oodissa, koska meidän piti printtailla kasa papereita Marokkon reissua varten. Täällä Kotkassa muuten tulostaminen on aivan törkeän kallista, kirjastossa mustavalkoisen A4-sivun printtaaminen euron per sivu! o_O Siellä taitaa olla printterissä vähän parempaa Xenoxia.
Postauksen aiheeseen liittyen; kävimme myös Citykäytävän Fantasiapeleissä. Kyseessä on lautapelejä, pöytäpelejä, roolipelejä, korttipelejä ja ties mitä krääsää sekä fanituotteita myyvä putiikki, jonne kumpikaan meistä ei ole ikinä aiemmin jalallaan astunut. Syynä ehkä se, etteivät lautapelit tai vastaavat ole ikinä ollut “meidän juttu”, vaikka eipä niitä ole tullut kokeiltuakaan. Videopelit kyllä, mutta ei tämmöiset. Muutenkin Fantasiapelit on tullut miellettyä jokseenkin semmoiseksi hikkyjen kaupaksi, mutta tulipahan nyt kuitenkin astuttua sisään, koska mistäs muualtakaan niitä oikeita lautapelejä saa? Muitakin siis kuin Cluedoa, Afrikan Tähteä ja Muuttuvaa Labyrinttia.
Hetken aikaa kierreltyämme (ja kauhisteltuamme kuinka yhteen peliin saa helposti upotettua kolminumeroisen summan) käteen tarttui muutama peli. Ei tosin yksikään lautapeli, mutta väliäkös sillä. Pari korttipeliä tulevaisuuden varalle, sekä yksi Exit-sarjan mysteeripeli. Ostovaiheessa meillä ei ollut mitään hajua mitä nuo pelit olivat, mutta ajattelimme, että eiköhän tämäkin seikka sitten kotona selviä. Sen verran halpaa lystiä kuitenkin, sillä nämä kolme peliä maksoivat yhteensä noin 50 euroa.
PS: Vaikka Exit-sarjan pelit tai muutkaan pulmapelit eivät ole varsinaisesti lautapelejä, kutsumme kaikkia pelejä nyt lautapeleiksi. Deal with it.
Exit: Nightfall Manor – ensimmäinen kosketus lautapelien / pulmapelien maailmaan
Innoissamme uusista ostoksista istahdimme alas Exit-pelin ääreen. Teemana tässä oli “Nightfall Manor”, jossa tuli selvittää kadonneen kylähullun kohtalo. Pelin tarina kertoi, että äijä oli selittänyt ties mitä kauhustooreja liittyen läheiseen Nightfall Manor-nimiseen linnaan, mutta sittemmin kadonnut kuin tuhka tuuleen. Pelin idea oli siis selvittää mitä hänelle on tapahtunut ja ovatko hänen sepostamansa kauhutarinat sittenkään pelkkiä tarinoita?
Nightfall Manor pohjautui vahvasti palapeleihin. Alkuun piti kasata yksi palapeli, johon oli piilotettu erilaisia minitehtäviä ja vihjeitä. Kun palapeli oli koottu, piti mukana tulleista vihjelapuista lukea tarinaa eteenpäin ja ratkoa niissä annettuja tehtäviä. Kun tehtävä oli selvitetty, sai palkkioksi numerokoodin, joka tuli syöttää mukana tulevaan koodinmurtajaan, jonka myötä pääsi aina etenemään seuraavaan tehtävään.
Pelin hauskinta antia olivat ehdottomasti juurikin nuo palapelit, joita piti kasata muutamaan otteeseen. Yksi palapeli oli aina uusi pelialue, jonne tarinassa siirryttiin. Valitettavasti hauskuus loppui aikalailla tähän, koska pelin tehtävät olivat hyvin kaukaa haettuja ja ehkäpä jopa naurettavan vaikeita. Kovinkaan monessa tehtävässä ei vaadittu edes juurikaan loogista päättelykykyä tai mitään matemaattisten kaavojen laskutaitoa, vaan usein niissä piti nähdä jotain todella pieniä tai hyvin piilotettuja kohtia palapelissä tai ajatella asiat aivan täysin “outside of the box”, välillä jopa kirjaimellisestikin.
Jos tämäntyyppisessä pelissä kerrotaan että “Olet ison kartanon eteishallissa, etsi asia X ja Y” niin luonnollisestikin sitä alkaa etsimään asioita siitä palapelistä, joka kuvaa tätä kartanon eteishallia. Kun olimme kolunneet jokaisen millimetrin palapelistä läpi, löytämättä mitään, oli pakko turvautua vihjekorttiin. Vihjekortissa kerrottiin katsomaan pelin myyntipakkausta, sen lyhyimmässä sivussa olevaa valmistajan logoa ja huomioimaan, että yhden O-kirjaimen sisällä onkin pieni numero. Siis mitä vittua?
Kun tuosta oltiin päästy yli, piti palapelistä irrottaa pari vierekkäistä osaa, kasata ne väärinpäin oikeaan asentoon ja katsoa myyntipakkauksen takana olevaa punaista kuviota palapelin reikien läpi, jotta löytäisimme vastauksen seuraavaan pulmaan, alkoi tässä vaiheessa viimeistään hieman keittämään jo yli. Eihän kellään tule mieleenkään lähteä etsimään ratkaisuja ongelmiin pelin ulkopuolelta, varsinkaan sen myyntipakkauksesta ja valmistajafirman nimestä. Ihme ettei pitänyt mennä johonkin Google Mapsiin, etsiä sieltä joku hautausmaa Romaniasta ja katsomaan Google Streetviewillä jotain puuta jonka itäpuoleisesta kaarnasta löytyy varjolla piirretty numerosarja.
Mikäs tämän pelin vaikeusaste oikein oli? “2/5, easy”. Just.
Pieni miinus myös siitä, että Exit-pelit ovat käytännössä kertakäyttöisiä. Monessa tehtävässä piti esimerkiksi vihjekortti leikata tai silputa osiin tai sutata palapeliä kynällä. Jälleenmyyntiarvo näille on siis todella heikko, sillä pelin voi säilyttää myyntikelpoisena vain ohittamalla nämä tehtävät. Miinusta myös siitä, että peli oli aivan liian vaikea, koska lähestulkoon jokaiseen tehtävään tarvitsi ainakin yhden vihjekortin. Meni hieman maku koko pelistä, kun lähes jokaiseen pulmaan tarvitset jotakin apua, sen sijaan että saisit selvitettyä sen kokonaan itse ja sinulle tulisi onnistumisen tunne. Tämä oli pelkkää haistavittua kokonaiset kolme-neljä tuntia, mitä tämän kanssa sai äheltää. Kaiken lisäksi ohjeet olivat vajavaiset. Vaikka peli maksoi kakskymppiä ja siitä sai tarpeeksi vastinetta rahalle, ei se siltikään ollut mitenkään hauska tai edes hintansa arvoinen peli. Myös tarina oli ehkä vähän liian lapsellinen, varsinkin loppuratkaisussa.
Pulmapelit aikuisille – Crime Scene: London ja Brooklyn
Exitistä innostuneena Markus kävi kuntosalireissun yhteydessä ostamassa pari peliä lisää ja pitkänäperjantaina otimmekin testiin kaksi muuta pulmapeliä. Nämä olivat selvästikin aikuisemmalle väestölle suunnattuja Crime Scene-sarjan pelejä, joista molemmista löytyy itseasiassa K18-leimat. Toinen sijoittui vuoden 2002 Brooklyniin ja toinen 1892 Lontooseen. Molemmissa peleissä on samanlainen idea, eli murhatapauksen ratkaiseminen. Pelit ovat suomenkielisiä ja niissä on varsin laajasti ja yksityiskohtaisesti kirjoitetut tarinat. Eikä ihme, sillä pelin tarinoista vastaa suomalainen dekkarikirjailija Arttu Tuominen.
Brooklynin rikospaikka oli hotellihuone, jonka ammeesta löytyi happoon upotettu naisen ruumis, hampaat irrotettuina. Pelin mukana tuli rikospaikasta tarkka kuva, jonne oli piilotettu erilaisia vihjeitä ja esineitä, todistekortit sekä tapauskortit, joita ratkomalla tarina eteni ja selkeni. Jokaisen tapauksen kohdalla joutui joko etsimään rikospaikkakuvasta jonkin tietyn asian tai esineen, sekä ratkomaan yleensä matemaattisia tai loogista päättelyä vaativia pulmia. Pelin edetessä käytetyistä korteista luotiin suuri todistetaulu, jonka olisi voinut periaatteessa kiinnitellä vaikka nastoilla seinään.
Lontoo oli muuten samanlainen peli, mutta teemana oli (ylläri ylläri) Viiltäjä-Jack. Whitechapellin pimeältä kadulta löytyi naisen ruumis ilman sisäelimiä ja ruumiin ympärille oli ripoteltu erilaisia vinkkejä. Sinänsä kuitenkin erikoista, että vaikka pelissä on K18-ikäraja, ei Lontoon rikospaikkakuvassa näy kuitenkaan minkäänlaista ruumista.
Teemallisesti Lontoo oli ehkä mielenkiintoisempi, koska Viiltäjä-Jack on varmasti kaikille tuttu ainakin jollain tapaa. Muuten taas Brooklyn oli parempi. Sen tarina oli uskottavampi, rikospaikkakuva selkeämpi ja pulmatkin oli rakennettu järkevämmiksi. Meille pari pulmaa tosin oli vähän liian vaikeita, mikä taas johtui pelaajista, eikä pelistä. Kaksi tämmöistä koulun matikankurssit säälistä läpipäässyttä neroa kun yrittää päätellä matemaattiseen logiikkatehtävään ratkaisua, eivät edes vihjekortit auta tarpeeksi. Arvauksella siis mentiin ja silloinkin neljästä vaihtoehdosta kolme oli väärin…
Crime Scene-pelit ehdottomasti jatkoon, näitä lisää!
Crime Scene-pelit olivat kyllä oikeasti hyviä ja mielenkiintoisia pelejä, joita voimme ehdottomasti suositella. Liian isolla porukalla näitä ei varmaan kannata pelata, mutta varsinkin kahdestaan, maksimissaan kolmestaan, antavat erinomaista viihdettä muutamaksi tunniksi per peli. Pelit ovat totta kai kertakäyttöviihdettä, koska tehtävänä näissä on ratkaista yksi rikos, that’s it. Loppuratkaisuja on kyllä periaatteessa kolme, mutta ne ovat käytännössä yksi ja sama, hieman eri tavalla kerrottuna. Crime Scene-pelejä ei kuitenkaan tarvitse tuhota tai sotkea, joten ne voi helposti myydä eteenpäin. Parinkympin kappalehinta on varsin kohtuullinen ja ottaen huomioon pelien tarinat, on näitä todella viihdyttävä pelata. Näitä on myynnissä vielä Moskovaan ja Helsinkiin sijoittuvat versiot ja ainakin kaksi lisää on tulossa tämän vuoden aikana. Emmeköhän me siis kerää nämä kaikki ja pelaile viikonloppuisin yksitellen läpi, kun nyt alkuun päästiin.
Postissa meille on vielä tulossa Everdell* ja Micro Macro Crime City, joten näistä onkin sitten varmaan viihdettä seuraavaan viikonloppuun. Sinänsähän näistä tuo Everdell taitaa olla ainoa oikeasti lautapeli, mutta väliäkös sillä. Tästä se sitten lähtee, todnäk meillä on kohta kaapit täynnä lautapeliä ties mistä aiheesta ja Kickstarterissakin rahoitetaan uusien julkaisua. Kuten meillä aina, hommat tuppaavat taas eskaloitumaan.
Hmmm, Viiltäjä-Jackista “innostuneena” voisikin itseasiassa katsoa Johnny Deppin tähdittämän From Hell-leffan…
Onko lautapelit sun juttu, vai oletko koskaan pelannutkaan?
Kommentoi