Tällä kertaa jälleen hieman erilainen postaus. Otimme yhteyttä Uudessa-Seelannissa asuvaan ystäväämme Marikaan ja pyysimme häntä kertomaan omin sanoin minkälaista on elämä Taru Sormusten Herrasta-elokuvasarjasta tutuissa maisemissa. Millaista on muuttaa Uuteen-Seelantiin pysyvästi ja kuinka helppoa on saada esimerkiksi oleskelulupa tai työpaikka? Lue Marikan tarina ja vinkit alta.
Elämää Uudessa-Seelannissa
Nimeni on Marika ja asun Uuden-Seelannin Pohjoissaarella, Mount Maunganui -nimisellä alueella Taurangassa. Mount Maunganui sijaitsee noin 200 km päässä Aucklandista.

Viisumin haku ja oleskelulupa
Viisumin haku ei itsessään ollut hankala, mutta prosessi oli aika raskas. Aloitin hakemuksen partneri-viisumilla, eli hakemus perustuu kumppani/perhe-viisumiin.
Riippuu millaista viisumia olet hakemassa; työ, perhe, turvapaikka jne. Liitteet ovat aina erilaisia. Itse jouduin toimittamaan mm. valokuvia ja todisteita siitä, että seurustelen oikeasti tämän kyseisen henkilön kanssa. Pyysin kirjeitä, joissa todistetaan, että olemme oikea pari. Liitteeksi tarvittiin myös vuokrasopimus ja hakemus oli monta sivua pitkä. Lääkärintarkastus oli myös osa prosessia. Tässä vaiheessa viisumi myönnettiin vain yhdeksi vuodeksi.
Seuraava vaihe oli oleskeluluvan haku eli residence. Se vasta prosessi olikin. Samat liitteet kuin aiemminkin, mutta lisäksi vaadittiin syntymätodistus, sekä taustojen tarkistus. Minun piti tilata Suomesta poliisilta ote rikoshistoriasta. Mikäli hakijalla on rikoshistoriaa, on maahanpääsystä turha haaveilla, varsinkin jos kyse on vakavasta rikoksesta. Sitten täytettävänä olikin pitkä hakemus ja tämän jälkeen odottelua oli muistaakseni 8kk.
Kun positiivinen päätös tuli ja sain residence-viisumin, se myönnettiin kahdeksi vuodeksi matkustusrajoituksilla varustettuna. Eli maassa pitää asua vähintään kahden vuoden ajan ja minimissään yli puolet vuodesta ja mikäli poistut maasta viisumin päätyttyä, et pääse enää takaisin. Nyt on kulunut 2 vuotta viimeisestä viisumista ja kuukausi sitten minulle myönnettiin Permanent residence eli pysyvä oleskelulupa. Enää ei tarvitse huolehtia muusta kuin passin voimassaolosta. Eli mitään rajoituksia ei ole ja saan myös opiskella jos haluan jne.

Entäs sitten turistina maahantulo?
Mikäli mielit tulla maahan turistina, ainoa vaihtoehto on hankkia 3kk turistiviisumi eli NZeTA. Haun voi toteuttaa esimerkiksi täällä. Mikäli haluaa pysyä maassa pidempään ja mahdollisesti jopa työskennellä, suosittelen hankkimaan working holiday-viisumin. Haun voit tehdä tuolla samaisella nettisivulla. Ennen viisumin myöntämistä, maahanmuuttovirasto vaatii hakijalta keuhkokuvat ja ne otetaan erikoislääkärin vastaanotolla, joka myös viimeistelee hakemuksen ja tämän jälkeen lähettää sen Uuden-Seelannin maahanmuuttovirastolle. Valmiin viisumin saat sähköpostiisi.
Itse kävin vuonna 2016 hakemassa keuhkokuvat Kampissa, Helsingissä, jossa oli yksi näistä erikoislääkäreistä. Kannattaa tietysti tarkistaa, miten tilanne on nykyisin, mutta tämä on oma kokemukseni.

Työnteko Uudessa-Seelannissa
Työnhaussa minulla on ollut hieman haasteita, mutta aina sitä on kuitenkin löytynyt jotain pätkähommaa. Aucklandissa siivosin hostellilla ilmaista asumista vastaan alkuaikoina, saapuessani tänne vuonna 2016. Tein myös jonkin verran muutaman viikon kestäneitä keikkahommia. Muutaman kuukauden jälkeen muutin tänne, missä asun nyt ja alkuun tein muutamia kuukausia kestäneitä pätkätöitä. Olin esimerkiksi töissä paikallisessa fish & chips -ravintolassa, sekä myöhemmin sain pidempiaikaisen paikan lähiostarin kahvilasta. Kahvilatyön päätyttyä, sain vakipaikan laukkukaupasta vuonna 2017. Täällä olen nyt kolmatta vuotta.

Uuden-Seelannin hyvät ja huonot puolet
Positiivista:
Uusi-Seelanti on luonnon puolesta todella kaunis maa. Täällä on paljon kivoja ulkoilualueita ja mielenkiintoisia nähtävyyksiä. Suosikkini on lähiranta missä tulee yleensä vietettyä kesät. Asun viiden minuutin kävelymatkan päästä rannalta.
Ihmiset täällä ovat todella ystävällisiä. Jos joku tarvitsee apua, niin sitä saa heti. Otetaan esimerkkinä, kun kerran kävelin kaatosateessa ja eräs autoilja pysähtyi ja tarjoutui antamaan kyydin kotiin. Toinen esimerkki, salille mennessäni, kun kävelin joogamattoni kanssa, niin autoillija pysähtyi ja sanoi: “hyppää kyytiin, olemme menossa samalle joogatunnille”.
Myös lenkkipoluilla kaikki tervehtivät toisiaan ja usein sitä tulee vaihdettua pari sanaakin tuikituntemattomien kanssa. Työpaikalla asiakkaat ovat todella puheliaita. Asiakkaat yleensä haluavat myyjän apua ostosten kanssa ja mielipiteitä mm tuotteen väreistä, hyvän matkalaukun/käsilaukun valinnasta. Päivät menee usein jutellen hyväntuulisten asiakkaiden kanssa. Työpaikalla käy myös vanhempia paikallisia asukkaita tervehtimässä ja kyselemässä päivän kuulumisia.

Negatiivista:
Täällä on todella huonot kulkuyhteydet, sillä kaikki perustuu vain omalla autolla matkustamiseen. Päivisin täällä menee kyllä busseja muutamaan lähikaupunkiin, mutta ei riittävän usein.
Jos vaikka aloitat työt klo 5 aamulla, ei ole mitään mahdollisuutta käyttää julkisia. Oma auto on ainoa vaihtoehto. Itsellä kävi tuuri, kun sain töitä lähiostarilta, niin ei tarvitse kuin kävellä töihin.
Muita huonoja puolia on myös pieni palkka ja näillä palkoilla ei ole edes varaa ostaa autoa. Onneksi miesystävälläni auto kuitenkin löytyy, niin päästään liikkumaan täällä helposti.
Huonona puolena on myös kallis sähkö ja kylmät asunnot talvikaudella. Täällä maksetaan sähkölasku kerran kuussa. Meidän asunnossamme ei ole edes lämpöpumppua ja silti sähkölasku on aina melko suuri. Onneksi asunnossamme on takka, jonka avulla saamme lämmitettyä kylmää asuntoa.

Mitä hankaluuksia on tullut vastaan?
Mielestäni hankalinta täällä on ollut nimenomaan työnsaanti. Pysyvää työtä etsin yli vuoden ja vasta vuoden 2017 puolivälissä löysin pidempään, kuin muutaman viikon kestävän pätkän, joka sijaitsi vieläpä sopivalla etäisyydellä kotoa. Myös monissa työpaikkailmoituksissa painotetaan sitä omaa autoa, kun työpaikan sijainti on niin hankalassa paikassa, että autolla liikkuminen on ainoa vaihtoehto. Ongelmahan on siinä kun alkupalkka on pieni ja työpaikkaakaan ei aiemmin ole ollut, niin millä sinä sen auton ostat? Aucklandissa oli helppoa liikkua paikasta toiseen, koska kulkuyhteydet olivat hyviä julkisilla, mutta kun poistut muualle maahan, niin sinulle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin se auto.
Hintatasoltaan Uusi-Seelanti on aika samaa luokkaa kuin Suomikin. Suurimmat erot ovat lähinnä nimenomaan sähkö- ja nettilaskuissa.

Uuden-Seelannin nähtävyydet
Uusi-Seelanti on hieno matkailukohde. Täällä on paljon nähtävää ja tekemistä, varsinkin luonnon puolesta. Tässä onkin lueteltu muutamia esimerkkejä suosikkipaikoistani joissa olen itse käynyt ja joita myös suosittelen.
Pohjoissaari:
Auckland:
Sky Tower on yksi Aucklandin päänähtävyyksistä. Tornin korkeus on 328 metriä ja se on kahdenneksitoista korkein torni maailmassa. Aucklandin Sky Towerista voit ihailla koko Aucklandia korkealta yläilmoista.

Waiheke Island sijaitsee vain 40 minuutin lauttamatkan päässä Aucklandista. Waiheke Islandilla on paljon viinitiloja, oliivitarhoja ja valkohiekkaisia rantoja, jotka ovat täydellisiä uimiseen, kajakointiin tai vaikka piknik-retkelle. Mikäli täällä haluaa viettää aikaa yön yli, voit vuokrata rantatalon, tai mikäli olet budjettimatkaaja, voit myös suunnata reppureissaajille suunnattuihin hostelleihin.
Kyseessä on eräänlainen teemapuisto, jossa pääset kävelemään eri huoneissa, maissipelloilla jne. Kokemus on tehty realistisesti, aivan kuin olisit mukana kauhuelokuvassa.
Rotorua:
Polynesian Spassa voit kylpeä kuumissa lähteissä, jonka kuuma mineraalivesi tekee hyvää esimerkiksi väsyneille tai kipeytyneille lihaksille. Tämä on hyvä kohde myös pariskunnille, jotka haluavat viettää rentouttavaa yhteistä aikaa.
Loistava alue ulkoilma-aktiviteetteihin. Täällä voi pyöräillä, kävellä tai vaikkapa ratsastaa. Red Woodsissa voi myös nähdä paljon erilaista kasvillisuutta ja nauttia luonnon rauhasta.

Tämä kraaterijärvi tarjoaa mahdollisuuksia useaan vesiaktiviteettiin. Varaudu kuitenkin uimisen suhteen; vesi ei ole kovin lämmintä missään vaiheessa vuotta.
Rotoma-järvi on tunnettu poikkeuksellisen kirkkaasta vedestä ja sen veden laatu on kaikista Rotoruan järvistä paras.

Geothermaalinen alue, jossa voit ihastella esimerkiksi Lady Knox-geysiriä tai kuplivia muta-altaita. Rotoruaa ympäröivällä alueella on muutenkin paljon vulkaanista toimintaa, mutta Wai-O Tapu on nähtävyyksistä kuuluisimpia.
Waimangussa oli aikoinaan maailman voimakkain toiminnassa oleva geysir, mutta se lakkasi toimimasta jo yli sata vuotta sitten maanvyöryn seurauksena. Nyt Waimangussa on nähtävillä esimerkiksi maailman suurin kuuma lähde; Paistinpannujärvi eli Frying Pan Lake.
Taupo:
Huka Fallsilla on erittäin voimakas virtaus, joka täyttäisi Olympialaisten uima-altaan noin 11 sekunnissa. Tämän mahtavan näköisen kosken kuulet jo kaukaa.

Tämä on Taupon suosituin ja suurin rentoutumiskohde. Täällä voi rentoutua kuuma-allaskylvyissä tai hullaantua vesipuistossa. Muutakin aktiviteettia on tarjolla, mikäli kaipaat aktiivisempaa toimintaa.
Lisää geysirejä, kuumia lähteitä ja muta-altaita. Täällä on myös toinen koko maailman luolista, joissa on geothermaalista toimintaa.

Mount Maunganui:
Maunganui-vuori on kasautunut vedestä kumpuavasta laavasta ja se on Taurangan tunnetuimpia nähtävyyksiä.

Luonnonpuisto, jossa on varsin upeat näkymät ja hyvät vaellusreitit. Jos kaipaat reissultasi ulkoilman aktiviteettia, on Papamoa sinulle sopiva kohde.

Täältä löytyy suosittu karavaanialue, upeita villoja ja kaunista uimarantaa.
Coromandelissa on kuvankauniita rantoja, upeita näköalapaikkoja, sekä kuuluisa Cathedral Cove-luola.

Gisborne:
Yksi Uuden-Seelannin vesiputouksista, jonka vierellä on suosittu piknik-alue. Täällä pääset myös uimaan vesiputouksen juurelle.

Luonnon oma vesiliukumäki. Jos omaa liukuria ei ole mukana, voit lainata käyttöösi laskemiseen sopivan renkaan tai laudan. Vauhti on tässä liukumäessä melkoinen.

Suosittu puisto ja piknik-alue, jossa voit harrastaa myös maastopyöräilyä.

Kävelyreitti, joka on nimetty kapteeni James Cookin mukaan. Täällä on kauniit kallioiset merinäköalat ja sopii erinomaisesti myös lapsiperheille sekä uimiseen.

Eteläsaari:
Eteläsaaren suosituimpia nähtävyyksiä. Vuono, jota on kutsuttu jopa maailman kahdeksanneksi ihmeeksi.

Extremeurheiluun soveltuva turistikaupunki. Jos kaipaat adrenaliinipiikkiä, suuntaa Queenstowniin. Täällä voit hypätä vaikka benji-hyppyä tai harrastaa riippuliitoa.

Milloin on paras aika vierailla Uudessa-Seelannissa?
Paras aika vierailla Uudessa-Seelannissa on joulu-maaliskuu -välisenä aikana. Silloin on lämmintä ja usein lämpö kiipeää +30 asteen tienoille. Kesät ovat yleisestikin kuumia ja aurinkoisia. Maaliskuussa ilmat hieman viilenee ja vesisateita rupeaa esiintymään jonkin verran, mutta muuten on vielä kivan kesäistä. Kaikista paras kuukausi on omasta mielestäni tammikuu. Silloin on keskikesä ja lämpöä riittää.
Talvikausi Uudessa-Seelannissa saattaa olla yllättävänkin kylmä. Pohjoissaarella lämpötila pysyy talvellakin yleensä plussan puolella, mutta Eteläsaarella sitten voi olla jopa pakkasta. Talvikausi Uudessa-Seelannissa kestää kesäkuusta elokuuhun.

Tässä oli Marikan tarina ja meidän ensimmäinen Vieraskynä-postaus. Kiitos Marikalle osallistumisesta.
Oletko itse käynyt koskaan Uudessa-Seelannissa ja millainen kokemuksesi oli? Jaa tarinasi kommenteissa! Ja mitä mieltä olit Vieraskynä-postauksesta, haluatko tällaisia jatkossakin?
Muista myös seurata meitä Facebookissa, sekä Instagramissa!
Kommentoi