Olo kuin joulua odottavalla lapsella

Usein sanotaan, että odottavan aika on jopa tuskastuttavan pitkä. Kellon tikittäessä tuntuu, että minuuttiviisari jumittaisi vain paikallaan. Nyt meilläkin on olo kuin joulua odottavalla lapsella. Kun arkirutiineista luopuu ja virikkeet vähenevät, ajankulku tuntuu vain hidastuvan ja päämäärä tuntuu olevan entistäkin kauempana. Päivälleen tasan kahden viikon päästä vuokrasopimuksemme Suomessa päättyy ja sen myötä päätämme yhden aikakauden elämässämme ja otamme pikkuhiljaa kohteeksi Thaimaassa odottavan paratiisisaaren. Tilannekatsaus Tällä hetkellä lähes kaikki irtaimistomme on jo myyty ja voimme oikeastaan vain odottaa heinäkuun alkua ja tuijottaa televisiosta Sinkkuillallista ja Frendien kymmenettä uusintakierrosta. Television lisäksi jäljellä on enää vain sohva, pakolliset keittiövälineet ja läppäri. Kodin nettiliittymä...