Thaimaan kummitukset ja pahat henget

Thaimaan kummitukset ja pahat henget

Thaimaalaiset ovat varsin taikauskoista kansaa, kaikinpuolin. Ajoneuvot koristellaan seppelein ja amuletein, kuten myös ihmisetkin, sillä monet pitävät pahuudelta suojaavia tai onnea tuovia riipuksia kaulassaan. Koteja puhdistetaan rukousmaljoilla ja talon ulkopuolelle olevalle Henkien talolle jätetään juomaa ja ruokaa. Työpaikoillakin on usein yksi nurkka tai hylly, jossa on erilaisia patsaita ja koriste-esineitä. On siis päivänselvää, että Thaimaa [...]

Thaimaan lait ja säädökset

Thaimaan lait ja säädökset

Thaimaa on monille erittäin suosittu lomakohde, jonne monet vieläpä siirtyvät viettämään eläkepäiviään, nuorempien lähtiessä reppureissaamaan. Valitettavan moni saattaa kuitenkin joutua poliisin kanssa tekemisiin, eikä välttämättä edes tiedä miksi. Kielimuuri voi olla välillä turhankin korkea ja mieleen voi tulla että yrittääköhän poliisi nyt huijata, vai "mitä minä muka tein väärin?" Siksi tulemme hieman apuun, kertomalla Thaimaan [...]

Thaimaa ja sen vaarallinen liikenne

Thaimaa ja sen vaarallinen liikenne

Tämän postauksen ideana on herättää Thaimaahan matkustavia. Postaus ei sisällä mitään liian rajua kuvamateriaalia, koska se ei ensinnäkään sovi tähän palveluun, eikä kaikkea kuitenkaan pidä nähdä. Jos kuitenkin olet hyvin herkkä kaikelle kolarimateriaalille, kannattaa lukeminen lopettaa tähän ja olla matkustamatta Thaimaahan. Jokainen lukija voi kuvitella millaista matskua löytyy Facebookin Roads Of Koh Samui-ryhmästä, koska tämän [...]

Valon juhlaa (Loy Krathong ja Yi Peng)

Valon juhlaa (Loy Krathong ja Yi Peng)

Lennot on lennetty, lauttailut lauttailtu ja bussimatkat busseiltu. Neljä päivää pohjois-Thaimaan Chiang Maissa suhahti äkkiä ohi ja nyt on aika palata jälleen arkeen. Sitä ennen istahdetaan kuitenkin vielä alas kertomaan hieman matkakokemuksesta, sillä muuten asiat unohtuvat. Vahva aloitus Kuten niin usein, meillähän ei kaikki mene alkuperäisten suunnitelmien mukaan ja yleensä se ei edes johdu meistä. [...]

Thaimaahan muutto – puolesta ja vastaan

Thaimaahan muutto – puolesta ja vastaan

Oletko haaveillut irroittautuvasi tutusta suomalaisesta arjesta tai oravanpyörästä? Kyllästyttääkö loskainen sää, autonrenkaiden vaihtaminen tai ja mököttävät naapurit? Ulkomaille muutto kiinnostaisi kovasti, mutta minne? Oletko miettinyt millaista olisi asua Thaimaassa, hymyjen ja ikuisen kesän maassa, jossa merivesi on turkoosia, ranta puhtaan valkoista ja kaikkialla kasvaa kookoksia vain odottamassa poimijaansa. Jos siis olet päättänyt suunnittella muuttoa Thaimaahan, [...]