Koska meillä ei nyt vielä ole mitään mullistavampaa aihetta, niin kerrotaan nyt sitten vaikka kuulumisia. Kiitos vain kysymästä! Aiemmassa postauksessa kerroimmekin jo, että olemme etsimässä uutta asuntoa. Vaihtoehtoja oli tuolloin kaksi; korkealla mäen päällä oleva resort-asunto, sekä omakotitalo pienellä pihalla, joista päädyimme kuitenkin jälkimmäiseen, järkisyistä. Koti tuntuu enemmän kodilta, kun siellä on omat huonekalut ja...
Category: Kuulumisia
Post
Asunnon vaihto Thaimaassa
Asunnon vaihto on varsinkin Koh Samuilla varsin helppoa ja sellainen meillä on nyt edessä. Millaiset ovat vaihtoehtomme, siitä lisää blogissa!
Post
Asuminen Koh Samuilla: Tatuointi Thaimaassa?
Tatuointi Thaimaassa? Millaiset otimme, missä ja paljonko maksoimme? Siitä lisää blogipostauksessa!
Post
Visarun Penangiin ja uudet perheenjäsenet
Hengissä ollaan edelleen! Edellisestä kirjoittelusta on kulunut hieman tavallista pidempi aika, sillä tässä välissä on ehtinyt tapahtua vaikka ja mitä, emmekä ole oikein ehtineet istahtaa alas ennen tätä. Edellisessä postauksessa (Never have I ever – Travel edition) kerroimme, ettemme ole ennen matkustaneet yksin minnekään, eikä Markus ollut myöskään tehnyt lähtöselvitystä verkossa. Nyt voimme vetää raksit...