On tullut viimein se aika, kun suljemme asuntomme oven Suomessa viimeistä kertaa ja lähdemme kohti Kaakkois-Aasiaa! Mutta ensin hetki Suomi-turistina.
Category: Eurooppa
Post
Olo kuin joulua odottavalla lapsella
Usein sanotaan, että odottavan aika on jopa tuskastuttavan pitkä. Kellon tikittäessä tuntuu, että minuuttiviisari jumittaisi vain paikallaan. Nyt meilläkin on olo kuin joulua odottavalla lapsella. Kun arkirutiineista luopuu ja virikkeet vähenevät, ajankulku tuntuu vain hidastuvan ja päämäärä tuntuu olevan entistäkin kauempana. Päivälleen tasan kahden viikon päästä vuokrasopimuksemme Suomessa päättyy ja sen myötä päätämme yhden aikakauden...
Post
”Tää homma taas vähän eskaloitu”
"Näin tää homma sitten eskaloitui". Mistä kaikki lähti liikkeelle? Miksi blogin perustimme ja millainen on ensimmäinen postauksemme, joka avaa tietä tulevalle?