Meidän piti tehdä päivämatka Tallinnaan jo aiemmin, mutta saimme sitten molemmat maistaa miltä korona tuntuu (ihan hyvältä, vahva suositus tälle), joten sehän sitten siirtyi. Ei meillä mitään suurempia suunnitelmia ollut, että miksi sinne mentäisiin, mutta kunhan nyt ajateltiin tehdä jotain vähän perinteisestä arjesta poikkeavaa ja samalla vähän katsastaa minkälainen Tallinna olisi myös esimerkiksi asuinpaikkana. Samalla Hanne sai syyn käydä Karu Talussa.
Monessa mielessä on kyllä mukava asua Helsingissä, varsinkin kun pitää lähteä johonkin. Ei nimittäin tee hyvää herätä joskus kolmelta aamuyöstä, jotta voi lähteä ajamaan parin tunnin automatkaa jotta pääsee aamuseitsemältä lähtevään laivaan. Menomatkassa nyt ei mitään ihmeellistä ollut, aikalailla vaan käytiin aamupalabuffetissa syömässä ja loput ajasta torkuimme laivan lattialla.
Jotenkin on vähän muuten koomista, että olemme reissanneet koronan aikana ja jälkeen niin Thaimaassa, Itävallassa, Kroatiassa, sekä Marokkossa ja Unkarissa, saamatta mitään tauteja. Mutta sitten kun Markus yhtenä iltana käy vanhemmillaan vaihtamassa autoon öljyt, niin saa sieltä heti koronaviruksen joka pistää meidät molemmat viikoksi sänkyyn ja antaa jälkiruoaksi vielä jatkuvan ja kuivan yskän sekä pari muuta kivaa pikkujuttua.
Päivämatka Tallinnaan ilman suurempia suunnitelmia
Laivasta päästyämme oli aika mennä uudelleen syömään, koska siinä nyt ei niin aikaisin oikein vielä tiennyt yhtään mitä tehdä. Emmekä olleet muutenkaan suunnitellut mitään ohjelmaa, vaikka kyllähän Tallinnassakin varmasti tekemistä olisi. Siispä suuntasimme Must Puudeliin aamiaiselle. Jos olet ikinä mitään suomalaisten kirjoittamia blogeja Tallinnasta lukenut, nimi on varmasti tullut joskus vastaan. Paikka on pieni ja värikäs katukahvila, jossa tilasimme kikhernepannarin ja pesto-juusto-voikkulin (joka ei ollut vegaaninen). Ruoat olivat varsin hyvät, mutta ei nyt mitenkään ihmeelliset. Semmoiset perinteiset kahvilaeväät mitä nyt saa mistä tahansa, mutta silti varsin maittavat. Ihan perus kahvila, jossa varmasti etätöiden tekeminenkin onnistuisi varsin hyvin. Nurkassa kyllä on varmasti sopiva ja rauhallinen tila näpytellä läppäriä ja siemailla siinä sivussa kaakaota tai kahvia.
Aamiaisen jälkeen ajattelimme vähän kuluttaa kaloreita, joten aikalailla vain pyörittiin ympyrää ja käytiin katsomassa minkälainen kaupunginosa on Telliskivi. Ei oikeastaan hajua että miksi tuollainen idea saatiin päähämme, mutta kunhan nyt ajateltiin vaan tutustua kaupunkiin. Samalla käveltiin Balti Jaama Turgin läpi, joka on siis vanha kauppahalli. Siellä näytti olevan useitakin erilaisia kahviloita ja ruokapaikkoja, joista yksi oli myös joku ihan täysin vegaaninen kahvila. Sisään ei menty, koska oltiin juuri syöty. Mutta täytyy kuitenkin pitää paikka mielessä, jos joskus tulee eksyttyä uudelleen.
Kun askelmittari ranteessa näytti lähes kymmentätuhatta askelta, olimme palanneet takaisin Tallinnan vanhaan kaupunkiin. Tässä vaiheessa oli pakko todeta että täällähän on aivan jäätävän kylmä (asteita oli +4 mutta tuuli tuiversi aika kovastikin), joten astuimme sisään Brewery Ölleklubi-nimiseen baariin, koska se nyt vaan sattui tulemaan vastaan. Täällä sitten lämmittelimme kehoa parin tuopillisen verran. Olipahan muuten mukavanoloinen paikka; isot puupöydät jotka oltiin tuotu Kongosta ja jotka painoivat 240 kiloa kipale (näissä oli siis kyltti, joka kertoi pöydän historian) ja aivan valtavat ikkunalaudat. Ikkunalaudoilla oli siis syvyyttä varmaan metri, joka kertoi myös siitä kuinka paksut seinät talossa on. Ai että kun kotonakin olisi sellaiset, niihin voisi sisustella vaikka mitä!
Vegan Restoran V – Paras vegaaniravintola Tallinnassa
Kello alkoi pikkuhiljaa jo lähestyä kahta, joten oli aika mennä syömään. Hanne oli varannut pöydän Vegan Restoran V:stä, joka on aikalailla pakollista jos tuonne haluaa syömään. Ja kannattaa varata hyvissä ajoin, koska samalle päivälle ei enää välttämättä paikkoja ole. Sen huomasimme heti, kun astuimme sisään ja pöytään. Vähän väliä ovella kävi joku kyselemässä pöytää, mutta vastaus oli aina että “ei tälle päivälle, tiistaille ehkä” tai jotain muuta vastaavaa.
Tilasimme Veessä kahdelle rakennetun alkupalasetin, joka maksoi 15,30 euroa. Lautaselle oli laitettu “vegaanista hanhenmaksaa” (mitähän sekin ja on?), muhammaralevitettä, hummusta, kreikkalaista juustoa, oliiveja, cheddaria, luumuja, leipää ja aivan tajuttoman hyvää keltaista mangoa. Siitä onkin aikaa, kun tuota keltaista mangoa on saatu missään. Viimeksi Thaimaassa, koska sitä ei tunnu olevan oikein missään. Tai no ei ainakaan Kotkassa, se nyt on aivan selvä.
Pääruoaksi Hanne otti linssilasagnen, jossa oli valkoviinikastiketta ja pestosalaatti. Hintaa 11,80 euroa ja olihan se kyllä sen arvoinen. Markus sen sijaan tilasi tulisessa currykastikkeessa pyöritettyjä, rapeiksi paahdettuja kukkakaaleja riisinuudeleilla. Kylkeen tuli vielä pieni annos punakaalikimchiä ja hintaa 11,50 euroa. Samalla meille tarjottiin myös talon omaa leipää, josta emme voineet kieltäytyä. Eikä kannatakaan, se nimittäin oli todella hyvää!
Vegan Restoran V on ehdottomasti kokeilun arvoinen ruokapaikka, koska safkat olivat aivan tajuttoman hyviä (emme ole mitään kulinaristibloggaajia, joten emme osaa sanoa noista sen enempää) ja palvelukin oli aivan ensiluokkaista. Jos siis etsit hyvää ravintolaa Tallinnasta, niin V on place to be. Ihan sama vaikka et olekaan vegaani; kannattaa silti vähän avartaa mieltään ja kokeilla uutta. Tähän ravintolaan toki törmää aina, jos googlettaa vegaaniruokasuosituksia Tallinnassa. Ja ihan syystäkin.
Kaikenlisäksi täällä oli vielä mukava vieraskirja, johon sai kirjoitella omat terveisensä. Sitä kun lueskeli, niin suunnilleen kahdeksan postausta kymmenestä näytti olevan suomalaisten kirjoittamia. Ja puolet niistä suomeksi.
Pieni suklaapuoti ja viinin maistelua
Tässä vaiheessa tajusimme, että olimme ottaneet paluupaatin aivan liian myöhään. Paluulaiva lähti siis 22:30, joten mitähän ihmettä olimme ajatelleet? Kulkea kylmässä Tallinnassa lauantaina ilman mitään suunnitelmia missä käydä? Eipä sitä nyt viitsisi vaan rampata eri ravintoloissakaan, eikä tässä nyt ihan niin pohjaton vatsakaan ole. Meinasimme käydä pyörähtämässä KGB-museossa, mutta sehän nyt oli sitten jo kiinni. Siispä kävimme Pull & Bearissa, josta Hanne osti itselleen uuden hupparin.
Löytyipä siinä sitten samalla myös ne parhaat tuliaiset kotiin; suklaakaupasta nimeltään Karu Talu Šokolaad. Jos Tallinnassa on yksi syy käydä, niin se on tämä. Tämä on nimenomaan semmoinen suklaapuoti, josta tekee mieli ostaa kaikki. Ja kun kahdella eurolla saa kämmenen kokoisen läntin suklaata (jotka ovat muuten kaikki täysin vegaanisia), niin yhtäkkiä sinulla onkin kilotolkulla suklaata repussa ja rahaa ei silti mene kuin reilu kymppi. Me otimme täältä kolmea erilaista suklaata mukaan; “Snickersiä”, maapähkinäsuklaata ja joku rommisuklaasetti. Nämä toimivat punaisena mattona orastavalle diabetekselle, mutta minkäs teet kun on niin hyvää!
Kun olimme aikamme taas kuluttaneet aikaa, ajattelimme pyörähtää “viinilasillisella”. Eteen osuikin juuri sopivasti Time To Wine-niminen viinibaari, jossa oli varsin mielenkiintoinen konsepti. Asiakkaalle annettiin kortti, joka tuli asettaa viinikoneeseen. Koneesta sitten painettiin mitä viiniä halusi ja paljonko ja siinä vieressä oli hinta, joka kertoi paljonko mikäkin annos maksaa. Sitten vain lasi alle ja nappia painamalla sai täytettä. Kun oli aika poistua, kortti annettiin kassalle ja samalla maksettiin. Idea on siis aivan sama kuin ravintola Vapianossa. Time To Winessa saa varmasti pään vahingossakin sekaisin, kun ei tarvitse oikeastaan miettiä mitä mikäkin maksaa. Siinä kun siemailee jokaista tarjolla olevaa viiniä pikkaisen, niin äkkiäkös sitä on tili useamman kympin köykäisempi. Mutta niin on askelkin.
Time To Wine on varmasti aivan täydellinen paikka viettää iltaa vähän isommassakin seurueessa. Jokainen voi hakea mitä juomaa haluaa milloin haluaa, eikä tarvitse jonotella tiskillä ja odottaa että joku muu tarjoilee. Samalla kun tilailee vähän tapaslautasta pöytään, niin kyllä siinä äkkiä vierähtää muutama tunti. Viinit taisivat olla halvimmillaan paria euroa, mutta silloin saa juurikin semmoisen parin senttilitran maistiaisen. Mitä enemmän lasiin halusi, luonnollisestikin sitä enemmän maksoi. Kallein annos taisi olla kymmenen euron luokkaa, mutta viinikin oli jo sitten vähän parempaa laatua. Meillä taisi mennä tänne ehkä viitisentoista euroa yhteensä, kun otimme molemmat muutaman annoksen. Kannattaa ehdottomasti pyörähtää, jos viini vain maistuu.
Oasis – Tallinnan huonoin vegaaninen ravintola
Ja sitten päästäänkin viimeiseen ravintolasuositukseen, paitsi että tätä emme suosittele kenellekään. Ravintola nimeltään Oasis. Tämä ravintola tuli itseasiassa vastaan Sooloiluja-blogissa, jossa asiasta oli mainittu mutta siellä ei oltu vielä käyty. Eikä muuten kannatakaan. Miksi? No mepäs kerromme. Aloitetaan hyvistä asioista; paikan sijainti on ihan hyvä ja pöydän saat nopeasti. Siinähän ne hyvät asiat sitten olivatkin, joten istutaas pöytään.
Parin minuutin jälkeen saimme ruokalistat ja muutama minuuttia niitä selattuamme teimme tilauksen; kannullinen vettä, ananasmehu, sekä “Caesar-salaatti” Hannelle ja kurpitsakeitto Markukselle. No yllättäen kurpitsakeitto oli loppu, joten siinä sitten äkkiä tuli valittua “Peri-peri-salaatti”. Sen jälkeen sitten odoteltiin. Kului vartti ja kului toinenkin, jonka jälkeen saimme juomat pöytään. Kannullinen hanavettä ja pieni lasi ananasmehua suoraan purkista, joka todennäköisesti oli Juissia. Kolmen arvoinen mehu ihan selkeästi. Sen jälkeen odoteltiinkin taas.
Kun aikaa oli mennyt aikalailla tarkalleen tunti, tuotiin ruoat pöytään sanoilla “Sori kun kesti, on niin kiire”. Juu ei mitään. Mitähän sitten kun ravintola on täynnä, koska nyt tämä oli ehkä puolillaan ja lähes kaikilla oli kuitenkin jo ruoat pöydissä? Siinä kun katselimme salaattiannoksiamme, niin pakostakin tuli fiilis että mitähän tämä nyt on? Markuksen Peri-Perissä piti olla siis tempeä, kirsikkatomaatteja, pinaattia, jäävuorisalaattia, punakaalia, italialaista lambaa (mitä se edes on?), taateleita, manteleita ja seassa vielä vinegretteä ja jotakin avokadokastike. Jotenkin odotimme vähän erilaista, koska nyt ruoka näytti ja maistui siltä että siinä oli vain jäävuorisalaattia, kaksi kuivaa tempeh-keppiä, yksi kirsikkatomaatti puolitettuna ja liraus jotain öljyä/kastiketta. Aivan saatanan kuivaa ja vielä aivan mautonta.
Hannen salaatti sen sijaan vegaaninen ceasar-salaatti, jossa oli muutama artisokkapalanen suoraan suolavesipurkista. Koko annos oli sitten päällystetty kookoslastuilla ja jollain parmesaanimössöllä. Lehtikaalia ja savustettuja kikherneitä ruoassa ei ollut ollenkaan, vaikka niin olisi pitänyt. Kaikenlisäksi salaatti maistui aivan hirveältä, vaikka näistä kahdesta näyttikin vähän paremmalta kuin Markuksen.
Jätimme sitten noin 80% annoksista syömättä, kun totesimme että nyt riittää ja pyysimme laskun. Tarjoilija ei tietenkään kysellyt oliko annoksissa jotakin vikaa (vaikka kantoikin koko setin suoraan takaisin keittiöön) tai mitään muutakaan. Lasku meille toki tuotiin suht nopeasti, jossa loppusumma oli 27 euroa. Annoimme käteisenä 30 euroa jonka jälkeen tarjoilija haki kuitin ja vaihtorahat. Paitsi että kumpikin puuttui; pöytään tuotiin vaan se tyhjä vaihtoraha”kansio”. Kysyimme että mitä ihmettä, niin hän sanoi “Heyy it was a joke!”, jonka jälkeen hän toi meille kuitin ja rahat. Kymmensenttisinä. Aika hauska läppä, kieltämättä. Täällä muutenkin tuntui, että tarjoilijoilla oli hommat sekaisin aivan täysin; kukaan ei oikein tiennyt missä olisi pitänyt olla ja mitä tehdä. Ihan kun kaikki työntekijät olisivat ensimmäistä iltaa töissä.
Emme halunneet tehdä asiasta mitään showta, koska olemme suomalaisia ja valitamme sitten aina vasta jälkikäteen. Ei muutenkaan vaan kiinnostanut, koska vitutti ja väsytti vaan niin paljon, että olisi jaksanut alkaa siellä ravintolassa enää vääntämään asiasta yhtään enempää. Muutenkin olimme tulleet tänne lähinnä vain tappamaan aikaa, koska ulkona oli kylmä ja laivan lähtöön olisi aikaa vielä useampi tunti. Pahimmassa tapauksessa he olisivat tarjonneet hyvityksenä jonkun kusisen jäätelön, joka ei olisi auttanut tilanteessa yhtään ja jota olisi varmasti odoteltu tunti.
Siinä kun seurattiin sivusilmällä muita meidän jälkeen tulleita asiakkaita, niin monella tuntui olevan jotakin hässäkkää siinä illan aikana. Odotusajat olivat naurettavat ja selvästikään kaikki listalla olevia annoksia ei ollut tarjolla. Ei mitään hajua mikä juttu oli naapuripöydän naisilla, kun heille tuotiin pöytään vain yksi cocktail-drinkki. Yksi naisista vilkaisi arveluttavasti lasin sisään, nosti kulmakarvojaan ja naurahti. Todennäköisesti ei ollut ihan sitä mitä hän odotti…
Olisi pitänyt vain uskoa Googlen arvosteluja, joissa kerrottiin paikan olevan aivan paska. Arvosana ravintolalla on kyllä jotain 4/5 mutta viimeisen 3kk aikana positiivisia arvosteluja ei juurikaan ole. Ja nyt siellä on vielä yksi negatiivinen arvostelu lisää, koska Markuksella oli kyllä aikaa kirjoitella varsin nasevaa palautetta jälkikäteen.
Liikuntasuoritus koronan jälkeen; ei hyvä idea
Oasiksesta lähdimmekin sitten suoraan takaisin satamaan, jossa ajattelimme istuskella loput pari tuntia odottamassa että laiva lähtee. Mutta kun pääsimme perille, huomasimmekin että täällähän on edellinen paatti vielä ankkuroituneena, joten kipitimme sitten lipputiskille kysymään voisimmeko vaihtaa liput aikaisempaan. “Voitte, mutta nyt tulee kiire. Laiva lähtee kolmen minuutin kuluttua. Viisi euroa kiitos”. Äkkiä liput vaihtoon ja sitten pinkaisimmekin juoksuun, koska tästä emme halunneet myöhästyä. Muuten venaisimme kaksi tuntia satamassa laivaa, vain koska emme ehtineet edelliseen.
Kokemus laivaan juoksemisesta ei sinänsä ollut mitenkään erityinen, paitsi että meillähän on edelleen koronan jäljiltä keuhkoissa ehkä puolet kapasiteettia. Juoksemista (tai muutakaan raskaampaa liikuntaa) koronan sairastamisen jälkeen ei voi nimittäin todellakaan suositella. Siinä me sitten juoksimme keuhkot viheltäen laivaan, Hanne samaan aikaan itkien ja puuskuttaen koska sattui, vitutti ja väsytti. Perille kun päästiin, niin tuntui että keuhkot leikkaavat kiinni ja Markuksella tuntui että sydän pysähtyy. Ja me emme edes polta tupakkaa, olisi varmaan ollut vielä karumpi kokemus tupakoijan keuhkoilla.
Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin; pääsimme juuri ajoissa laivaan ja matkaan. Juoksimme ehkä pari minuuttia, mutta säästimme aikaa pari tuntia. Kun sitten viimein pääsimme takaisin Helsinkiin, oli kello suunnilleen 22:30. Ja Helsingissä satoi räntää… Tallinnassa oli kuitenkin muuten ihan ok keli, paitsi että siellä oli kylmä. Tuntui että olimme tulleet jonkun aikasilmukan läpi ja olleet poissa vähän pidempäänkin. Sitten vain käveltiin autolle (on muuten kätevää ajaa auto Jätkäsaareen kadunvarteen viikonloppuna, koska sinne pysäköinti ei maksa mitään!) ja nostettiin kytkintä. Räntäsateessa, yöllä, kesärenkailla. Tietysti. Täytyykin mennä kohta vaihtamaan talvirenkaat alle niin ei tule ylläreitä.
Asuminen Tallinnassa – Muuttaisimmeko?
Postauksen alussa mainitsimme “minkälainen Tallinna olisi myös esimerkiksi asuinpaikkana”. Näin pikavisiitin perusteella sanoisimme että ehkä? Varmasti hyvä paikka jossa moni asia tuntuu toimivan huomattavasti paremmin ja järkevämmin kuin Suomessa ja onhan maa kehittynyt aivan valtavasti jo muutamassa vuodessa. Oikeastaan se mikä Tallinnassa ärsyttää eniten, ovat suomalaiset. Ei siis mikään ihme että Tallinnaa kutsutaan Etelä-Helsingiksi, vaikka onkin aivan kokonaan eri maa. Jotenkin moni suomalainen ei tunnu tätä ymmärtävän. Ravintoloistakin kun lueskeli Google-arvosteluita, niin yllättävän moni haukkuu ravintoloita koska henkilökunta ei osaa suomea. Tällainen nyt ei mahdu omaan kaaliin kyllä mitenkään; miksi pitäisi osata? Logiikka on sama kuin venäläiset hämmästyvät miksei Suomessa osata venäjää. Koska emme ole venäläisiä?
Muutenkin kaduilla tuntuu ihan kaikkialla kuulevan suomalaisten jorinoita, eikä paikallisia näy (tai ainakaan kuulu) juuri missään. Ja tämä siis nimenomaan Vanhassa Kaupungissa, eihän tätä ongelmaa (jos se nyt ongelma on) muualla ole, ainakaan niin laajasti. Muutenkin Tallinnan ilmasto on aikalailla sama kuin Helsingissä. Suurin etu on siis aikalailla vaan hintataso (ja kuulemma yrittämisen helppous), joka on toki Suomea edullisempi. Tallinna (ja Viro yleensäkin) on siis varmasti oikein hyvä paikka suomalaisen asua ja jopa työllistyä, mutta esimerkiksi marraskuinen ilmasto vituttaa meitä jo Suomessa, eikä tämä muuttuisi Tallinnassa miksikään.
Jos siis muutamme jälleen ulkomaille niin muutamme kyllä sitten ihan oikeasti ulkomaille, emmekä maahan jossa pärjää suomenkielellä ja jossa tapaa suomalaisia. Seuraavaksi lähdemmekin siis tutustumaan Yamoussoukroon, jossa ruokalistat tuskin ovat suomeksi kirjoitettuja.
Kommentoi