Edellisessä postauksessa puhuimme siitä, kuinka tänään syötäisiin muutakin kuin Muu-kasvispalleroita, joten nyt on sen aika. Tänään olisi siis vuorossa hieman erilainen päivä, sillä varattuna oli pientä aktiviteettia, nimittäin paikallisen marokkolaisen järjestämä kokkauskurssi! Mukana ollut ystävämme Katja oli varannut tämän jo aiemmin, tietämättä oikeastaan sen enempää mitä kyseinen paketti pitäisi sisällään. Eipä siis muuten kuin avoimin mielin (vaikkakin odotukset vähän matalalla) kohti uusia kokemuksia! Meistä kukaan ei siis ollut aiemmin käynyt minkäänlaisella kokkauskursilla. Thaimaassa asuessamme oli kyllä suunnitelmissa monestikin mennä sellaiselle, mutta emmepä sitten koskaan saaneet aikaiseksi mentyä. Mutta nyt mentiin!
Kurssin ohjeiden mukaisesti meidän piti ensin kävellä erään apteekin kulmalle lähellä El Badii-palatsia, jossa kokkausopettajamme olisi meitä vastassa. Kun pääsimme perille, oli paikalla myös kaksi muutakin kurssin varannutta; brittiläinen nuoripari Hannah ja Charles. Meitä olisi siis varsin sopiva porukka ja kaikki tuntuivat olevan vielä suht samanhenkisiäkin. Olisikin puuttunut, että yksi joukosta olisi ollut joku todellinen tubettaja… Muutaman minuutin odottelun jälkeen paikalle saapuikin iloinen ja pirtsakka nainen, Najlae. Pienen esittelyn jälkeen lähdimme ostamaan aineksia ruokiin läheiseltä kojulta. Koska kaikki porukassa ei ollut vegaaneja, teimme kaksi pääruokaa; kanatajinen sekä kasvistajinen. Näiden lisäksi oli vielä paria marokkolaista salaattia, sekä hieman lisukkeita.
Kokkauskurssi paikallisen omassa keittiössä
Kun ainekset oli ostettu, kävelimme suoraan Najlaen kotiin, jossa hän piti hienen esittelyn ja keitteli samalla marokkolaiset teet. Tämä jos joku, oli mukava yllätys. Etukäteen ei nimittäin ollut mitään hajua, että kokkauskurssi järjestettäisiin jonkun kotona! Oli varsin mukavaa nähdä kuinka paikalliset elävät ja minkälaisia ovat heidän kotinsa. Hieman on erilaista tuo sisustus kuin meillä täällä Suomessa. Myöskään ikkunoita ei ollut ainakaan alakerrassa ollenkaan.
Samalla näimme, kuinka terveellistä marokkolainen tee on. Teekannuun pudotettiin nimittäin kolme palaa sokeria, mutta ei sellaisia minikuutioita joita meillä myydään, vaan sellaisia tulitikkurasian kokoisia könttejä. Paikalliset pudottavat näitä blokkeja teekannuunsa neljä, mutta me menimme kolmella. Kuulemma siinä oli yksi tai kaksi enemmän mitä turistit yleensä laittavat. Paikallisia ei kuulemma kiinnosta hirveästi hammashoidot tai se, onko heidän nauttimansa ruoat tai juomat millään muotoa terveellisiä, tärkeintä on maku ja elämästä tulee nauttia vaikka diabetes tai veritulppa iskisikin.
Kun teet oli hörpätty, oli aika alkaa hommiin. Ei siis muuta kuin essut päälle, veitset käteen ja vihanneksia sekä kanoja leikkelemään! Siinä sivussa Najlae opasti kokoajan miten mitäkin kannattaa valmistaa, mitä mausteita laittaa ja kuinka paljon. Tässä sai kyllä kätevästi itsekin ihan uusia juttuja ruoanlaittoon, mitä ei ole ikinä tullut tehtyäkään. En tiedä miksei esim ole tullut mieleen hinkata valkosipulia kuorineen päivineen juustoraastinta vasten, vaan aina pitänyt kuoria ja silputa se veitsellä? Kaipa tämäkin on joillekin yleinen juttu, mutta ei meidän perheessä.
Ruoanlaitossa oli hauskaa nimenomaan se yhdessä tekeminen ja jutustelu. Jokainen sai tehdä jotakin ja siinä kun yhdessä touhusi, niin aika meni rattoisasti ja kyllä jutunjuurtakin riitti vaikka ja mistä. Niin Najlaen elämästä, marokkolaisesta kulttuurista, mutta myös meidän ruoanlaittajien matkoista ja kokemuksista. Samalla siinä vähän näki kuinka ruokia maustetaan ja millä mausteilla, onhan Najlae kuitenkin ihan ammattikokki. Oli kuulemma aikaisemmin ollut kokkina riadissa, mutta sittemmin väsynyt sen työtahtiin ja miehensä kannustuksesta aloitti sitten pyörittämään omaa kokkauskurssia ja tarjoamaan turisteille kokemuksia. Kuulemma menee ihan hyvin nykyään ja intoa riittää.
Kun kaikki vihannekset ja kanat oli pilkottu, paloiteltu, kuutioitu, kuorittu ja saatu muutenkin valmiiksi, oli aika latoa ne tajine-pataan. Tähänkin oli joitain erilaisia ja oikeaoppisia tapoja kuinka ne kuuluisi sinne laittaa, mutta eihän niitä nyt enää muista kun siinä puhuttiin kaikesta muustakin. Idea kuitenkin oli, että kun ne on aseteltu paikalleen ja pata suljettu, niihin ei tarvitse enää koskea, vaan sitten odotellaan.
Ja sitten syömään!
Kun ruoat olivat seisoneet reilun puoli tuntia kaasuliedellä ja Najlae oli käynyt pariin kertaan katsomassa että ne näyttävät siltä miltä pitääkin, oli aika siirtyä pöytään. Toisin kuin paikalliset, me kuitenkin söimme lautasilta käyttäen haarukoita ja veitsiä. Normaalistihan näitä ei siis ole, vaan jokainen käyttää leipäpalaa “kauhana” ja kaapii leivän päälle oman satsinsa ruoasta. Tajinepata on siis tavallaan jaettu osiin ja jokaisella syöjällä on ruoasta oma lohkonsa. Tätä ei tietenkään mitenkään ole oikeasti jaettu, vaan on enemmänkin kirjoittamaton sääntö. Välillä sitten kuulemma riidellään kun toinen nappasi välillä toisenkin annoksesta osan…
Kun ensimmäisen haarukallisen työnsi suoraan tuulitunnelista sisään, tiesi heti että nyt on sellaista ruokaa mitä pitääkin! Oli nimittäin paljon parempaa kuin yhdenkään ravintolan tarjoamat tajinet, sillä näissä oli oikeasti makua. Mutta ymmärtäähän sen; itsehän me sen maustoimme. Siinä missä ravintolassa nynnyillään mausteiden kanssa, tähän tuutattiin kaikkea koko rahan edestä.
Hyvää ei ollut pelkästään tajine, vaan nuo salaatit! Varsinkin tuo yläkuvassa keskellä lautasta oleva Zaalouk oli aivan törkeän hyvää! Samoin lautasen alareunassa oleva Taktouka. Siinä kun kahmi annosta ääntä kohti, taisi tulla sellainen pieni onnenkyynel silmäkulmaan, sillä tämmöistä ei ollut tullut syötyä vielä ikinä ennen tätä. Emme tiedä mikä tässä nyt edes oli niin ihmeellistä, kun nämä ruoat eivät loppupeleissä ole mitenkään ihmeellisiä tai monimutkaisia valmistaa. Varmaan se oikeanlainen mausteidenkäyttö, aito savipata ja kaasulieden lämpö saivat yhdessä ihmeitä aikaan.
Kun ruoat oli syöty, tarjoutui Najlae tekemään vielä halukkaille hennatatuoinnit. Hannehan tietysti halusi tällaisen, koska oli jo muutenkin miettinyt sellaisen ottoa. Siinähän se meni samalla ja kuului kokemukseen, joten miksi ei ottaisi sellaista nyt? Hän saikin käteensä nätin kuvion, joka oli näkyvillä varmaankin viikon verran.
Tatuoinnin lomassa juteltiin niitä ja näitä ja Najlae näytti esimerkiksi Hannahille ja Charlesille mistä kannattaa ostaa esimerkiksi nahkakengät jos sellaiset kiinnostavat. Ja kuinka paljon niistä kannattaa maksaa. Samalla antoi myös vinkkejä mihin kannattaa kiinnittää huomiota; kannattaa tarkistaa että kengissä on ompeleet pohjan ja varren välillä, eikä pelkkää liimaa. Muuten kengät hajoavat viikossa. Hyviä vinkkejä! Olisi toki kiva tietää oliko näistä hyötyä, mutta emmepä me enää tätä nuortaparia nähneet. Ja yritäpä löytää Instagramista juuri se tietty britti kun äijän nimi on Charles.
Kokkaa Najlaen kanssa!
Tämä Najlaen pitämä kokkauskurssi oli ihan ehdottomasti tämän loman kohokohta, vaikka odotukset tämän suhteen eivät olleet kovinkaan korkealla. Mutta tässä sen taas näkee; ennakko-odotuksia ei pitäisi ikinä olla minkäänlaisia, vaan mennä täysin avoimin mielin kokemuksiin mukaan. Alkuun ajattelimme jotenkin että homma on juuri niin jäykkää ja kokkausporukka olisi liian iso, omiin kuppikuntiinsa sitoutunut ja jotenkin ärsyttävää. Onneksi näin ei kuitenkaan ollut. Najlaekin oli todella mukava ja “lämminhenkinen” nainen, jolla juttua riitti. Hiljaista hetkeä ei todellakaan ollut, sillä naisella kävi suu kokoajan. Englantikin oli todella hyvää ja huumoria riitti.
Mikäli olet Marrakechissa, emme keksi mitään syytä miksi jättäisit tämän väliin. Aikaa tähän meni kokonaisuudessaan reilut kolme tuntia, vaikka aikaa olikin varattu neljä. Olisihan sitä varmaan voinut jäädä pidemmäksikin aikaa juttelemaan niitänäitä jos haluaa. Kurssi maksoi 30 euroa (jos sen varaa Airbnb:n kautta) mutta Tripadvisorin kauttakin sen voi varata, muutamaa euroa kalliimmalla tosin ja tähän siis sisältyi kaikki. Najlae hoiti itse kaikki ruokaostokset sun muut, eikä siinä tarvinnut enää kuvetta kaivaa. Mikä sinänsä vähän yllätti, koska tämä ei ainakaan Marrakechissa ole mikään itsestäänselvyys.
Kohta onkin tämä Marrakech-reissu ohi, yhyy! Mutta ei ihan vielä, sillä kyllähän tässä vielä ehtii. Seuraavaksi mennäänkin tuttuihin leffamaisemiin, sillä “Yunkai” kutsuu!
Tsekkaahan myös meidän Instagram! Saa tulla ihan seuraamaankin.
Kommentoi