Vegaanina Berliinissä

Berliininmuuri

Kiitos koronan, maailmantilanne on tällä hetkellä vähän mitä on. Tämä tuo mukanaan valitettavan paljon rajoituksia. Matkustamaan ei pääse, turhaa ulkonaliikkumista tulee välttää ja ravintolatkin ovat kiinni. Siispä päätimme palata vähän ajassa taaksepäin, nimittäin vuoden 2019:n helmikuuhun. Vietimme tuolloin pitkän viikonlopun Saksan pääkaupungissa Berliinissä, juhlistaen samalla Markuksen kolmekymppisiä.

Halusimme vähän verestellä tuon reissun muistoja ja kertoa samalla millaista on olla vegaanina Berliinissä. Koska saksalainen perinneruoka ei juurikaan sisällä kasviksia perunan lisäksi, saattaa moni ihmetellä onko maassa mahdollista edes syödä vegaanisesti? Voi, kyllä on. Varsinkin Berliiniä on monesti kutsuttu jopa Euroopan vegaanipääkaupungiksi.

Postaammekin nyt alle muutamia ravintoloita ja ruokapaikkoja, jotka kannattaa ottaa ylös kun seuraavan kerran suuntaat Berliiniin.

Geh Veg

Täältä saa Hannen sanojen mukaan “tuhat kautta viis”-aamiaisen. Listalta löytyy kyllä niin burgeria, salaattiannoksia, kakkuja, kahveja ja muuta kahviloihin kuuluvaa, mutta aamiaistarjoilun takia me tänne suuntasimme. Ja kyllä muuten kannatti. Aamiaisannoksia saa niin makeaa kuin suolaistakin sorttia ja hinnat ovat 7,90 – 8,90 euroa, riippuen kumman valitset.

berliini geh veg 2
Geh Vegin makea aamiaissetti
berliini geh veg
Geh Vegin aamiaissetit, vasemmalla suolainen annos. Lisäksi otimme smoothiet ja kahvit. Tämän setin kokonaishinta oli reilut 20 euroa.

Momos – Organic veggie dumplings

Momos ei ole täysin vegaaninen, mutta kasvisruokavalioon sopiva kylläkin. Se tarjoilee lisänimensä mukaisesti “kasvismykyjä”, eli taikinanyyttejä joiden sisällä on erilaisia täytteitä. Löytyy sieniä, seitania, parsakaalia, pottuja sekä paljon muuta. Voit käytännössä kustomoida annoksesi täysin, sillä valitset ensin mykyjen määrän, täytevaihtoehdot, dipit, sekä valmistustavan. Voit valita joko paistetut tai höyrytetyt versiot tai vaikka molempia jos siltä tuntuu. Hinta riippuu siitä montako mykyä otat ja hinnat lähtevät 5,90 eurosta aina reiluun pariinkymppiin saakka. Me otimme 24:n kappaleen setin, jossa sai kaikki vegaanimaut dippeineen ja sille tuli hintaa 15,90 euroa. Ja tällä pärjäsi oikein mukavasti loppuillan.

berliini momos
Momos tarjoilee varsin monipuolisen annoskokonaisuuden jopa isommille seurueille.

Cat Tuong

Vietnamilainen vegaaniravintola, joka sijaitsee Prenzlauer Bergissä. Se tarjoilee perinteisiä vietnamilaisia annoksia veganisoituina ja on varsin suosittu paikka, sillä meidän vieraillessamme täällä paikka oli lähes täynnä. Hintataso on noin “viisi euroa per pääruoka”, puolin ja toisin.

berliini cat tuong
Cat Tuong on suosittu paikka, eikä syyttä. Valitettavasti täältä otetut kuvat eivät ole ehkä mitä parhaimpia, sillä keskityimme kerrankin enemmän annosten syömiseen kuin kuvaamiseen.

berliini cat tuong 2

Brammibal’s

Vegaaninen donitsiketju, jolla useampikin eri toimipiste ympäri Berliiniä. Brammibal’s tarjoilee erilaisten donitsien lisäksi muutakin, mutta valikoima vaihtuu varsin tiuhaan tahtiin. Me söimme täällä donitsien lisäksi myös täytetyt bagelit, joita ei kuitenkaan enää näy heidän valikoimassaan. Pizzaa sen sijaan näyttää löytyvän. Donitseilla hintaa on kolmisen euroa kappale, joten lomailijan kannattaa samantien ottaa lautaselle parikin vaihtoehtoa. Valikoimaa on sen verran paljon, ettet kuitenkaan osaa valita vain yhtä.

PS: Donitsit ovat aivan liian hyviä.

berliini brammibals
Brammibal’sin täytetty bagel, “Maple Smoked Coconut”-donitsi, sekä kahvi. Terveellinen aamiainen.
berliini brammibals 2
Brammibal’siin ei kannata suunnata jos olet laihdutuskuurilla. Metsään menee.

Curry at the Wall

Sijaitsee lähellä Checkpoint Charlie-maamerkkiä Mittessä. Curry at the Wall on enemmänkin snägärikärry, jonka terassilla on jonkinverran istumapaikkoja. Täältä saa currywursteja ja bratwursteja, myös täysin vegaanisina. Jos seurueeseesi kuuluu myös vanhan liiton “lihapää”, saa täältä myös hänelle omat versionsa samaisista annoksista. Ranskalaisten, kastikkeiden ja limpparin kanssa annos maksaa 7,90 euroa, kun taas pelkkä currywurst/bratwurst maksaa kolme euroa. Onni on, ettei näitä vegaaniversiota saa kovin monesta paikasta, sillä muuten perse vain levenisi entisestään.

berliini vegan currywurst
Vegaaninen currywurst ja kylkiäisinä “ranut”. Varsin hyvä välipala kaupunkikiertelyn tuoksinnassa.

La Stella Nera

Aito napolilais-pizzeria ja täysin vegaaninen sellainen. Pizzan lisäksi tarjolla on myös lasagnea, pastaa, sekä muita italialaisia herkkuja. Oikein jees paikka, jossa varmasti tulee käytyä seuraavallakin Berliini-visiitillä. Pizzojen hinta on mallia “femmasta kymppiin”. Eli vähän kuten Suomessakin, paitsi että Saksassa viiden euron pizzasta ei ole tarvetta ilmoittaa virkavallalle.

berliini la stella nera 2
Carciofina Piccante-pizza, eli savustetulla chilitofulla ja artisokalla höystettyä taikinalättyä.
berliini la stella nera 0
Alkupalaksi sienibruchetta.
berliini la stella nera 1
Vegaaninen calzone-pizza, jonka sisällä vegaanijuustolla höystettyjä herkkuja. Emme ole satavarmoja löytyykö valikoimasta enää, nettisivuilta ei ainakaan löytynyt.

Swing Kitchen

Vegaaninen McDonald’s, paitsi että raaka-aineet ovat tuoreempia ja laadukkaampia, eikä kyseessä ole muutenkaan maailmanlaajuinen mättöläketju. Täältä saa niin burgerit kuin wrapitkin, sekä jonkinlaisia kakkuja. Burgerit ovat kuitenkin se juttu ja hintaa niillä on noin vitosen verran. Juoman ja pottujen kanssa hintaa on noin kahdeksan euroa.

Viiskauttaviis-paikka, jonka ainoa pettymys oli se, ettei täällä ollut keinuja, vaikka nimestä olisi voinut sellaista päätellä.

berliini swing kitchen 2
Paikan nimikkoannos; Swing Burger
berliini swing kitchen
Hannen valitsema Vienna Burger, jonka välistä löytyy vegaaninen schnitzel.

Pintaraapaisu Berliinin vegaaniravintolatarjontaa

Vegaanisia ruokavaihtoehtoja kaupungista löytyy pilvin pimein ja lisää tulee jatkuvasti. Tässä listasimme ne paikat, joissa me ehdimme sen muutaman päivän vierailullamme käydä. Ensi kerralla sitten lisää, milloin sitten sinne pääsemmekään…

Oletko itse käynyt Berliinissä? Jos olet, millaisia ravintolavinkkejä sinulla on tarjota? Voit kertoa myös epävegaanisista vaihtoehdoista, sillä usein niistäkin löytyy silti jokaiselle jotain kunhan osaa vain aukaista suunsa.

PS: Pysykää turvassa. Muista myös seurata meitä Facebookissa, sekä Instagramissa!

Kommentoi

Discover more from Hop Into My Boots

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading