Thaimaahan muutto – puolesta ja vastaan

Home / Aasia / Thaimaahan muutto – puolesta ja vastaan
Rantamaisemissa on hyvä ottaa rennosti.

Oletko haaveillut irroittautuvasi tutusta suomalaisesta arjesta tai oravanpyörästä? Kyllästyttääkö loskainen sää, autonrenkaiden vaihtaminen tai ja mököttävät naapurit? Ulkomaille muutto kiinnostaisi kovasti, mutta minne? Oletko miettinyt millaista olisi asua Thaimaassa, hymyjen ja ikuisen kesän maassa, jossa merivesi on turkoosia, ranta puhtaan valkoista ja kaikkialla kasvaa kookoksia vain odottamassa poimijaansa. Jos siis olet päättänyt suunnittella muuttoa Thaimaahan, tämä postaus on sinulle. Kerromme nyt millaista elämä Thaimaassa oikeasti on, siis suomalaisen silmistä. Mitä hyvää ja huonoa Thaimaassa on? Tavallinen turisti kun ei välttämättä lyhyen lomansa aikana ehdi näkemään kaikkea, varsinkin kun kaikkea uutta pitää kokeilla ja rannallakin olisi mukava rentoutua, ainakin välillä.

Kuten myös Suomessa, myös Thaimaalla on omat heikkoutensa ja vahvuutensa, sillä mikään ei ole mustavalkoista ja asioiden pitää olla tasapainossa keskenään. Lähes vuoden täällä Koh Samuilla asuneena tutuksi on tulleet niin positiiviset, kuin negatiivisetkin asiat ja jos katsot Thaimaata vaaleanpunaisten lasien läpi, saattaa niihin tulla kohta pieni särö. Meidän näkemyksemme kuitenkin pohjautuu lähes kokonaan Koh Samuin saarella kokemaamme ja näkemäämme, joten emme osaa sanoa kuinka seuraavat asiat toimivat esimerkiksi Bangkokissa, Pattayalla tai Hua Hinissä.

Puolesta:

Kiireetön elämäntyyli

Pätee käytännössä kaikkialla, paitsi liikenteessä. Kiireettömyydelle, sisäiselle rauhalle ja rennolle elämäntyylille on täällä oma sanansa; sabai. Käytännössä sabai on mukana lähes jokaisen thaimaalaisen elämässä, sillä jokaisen olemuksesta ja elämänasenteesta paistaa jo kauas jonkinlainen rauhallisuus ja positiivisuus. Asiat rullaavat täällä omalla painollaan, eikä hoputtaminen auta yhtään mitään. Länsimaiseen kiireiseen elämäntyyliin tottuneelle tämä saattaa vaikuttaa laiskuudelta, sillä täällä ihmiset saattavat pitää kahvitaukojaan työpäivän ohessa maaten huonekaluosaston mukavalla sohvalla tai rakennustyömaiden rekkojen lavoilla. Mutta taas toisaalta, toisin kuin Suomessa, täkäläiset tekevät kuusipäiväistä työviikkoa, kymmenen tunnin työpäiviä ja palkkaa tulee jotakin 250 ja 500 euron väliltä. Varmasti itsekin saattaisit vähän syyllistyä kyseiseen toimintaan. Sabai-kulttuurilla on myös taipumus tarttua, sillä on tässä itselläänkin se Suomessa kasvanut stressikyttyrä kadonnut jo lähes kokonaan.

ffaf7 img 20190914 111917
Raskas työ vaatii lepoa. Päikkärit voi ottaa vaikka auton lavalla.

Maisemat ja valon määrä

Tämä tulee Samuista ensimmäisenä mieleen, sillä luonnollisestihan saarta ympäröi lämmin meri kaikkine mahdollisuuksineen ja saaren keskus on käytännössä valtavan korkea vuori täynnä mitä eksoottisempia kasveja ja elukoita. Korkeuserot ovat valtavat ja korkeimmalle vuorelle kivutessa korvat menevät lukkoon ja alastullessa skootterin jarruista katoaa osa pidosta. Syynä tähän on tien jyrkkyys, sillä välillä tuntuu kuin ajaisi pystysuoraa seinää pitkin. Hattua täytyy nostaa niille kavereille, jotka ovat vetäneet vuorelle asfaltoidun tien. Meillä ei nimittäin kantti kestäisi. Täytyy myös sanoa se, että Suomen neljä vuodenaikaa ovat varmasti joillekin siunaus korkeammalta taholta ja paras juttu ikinä, mutta henkilökohtaisesti on paljon mukavampaa suunnitella tulevaisuutta ilman talven tuomia haasteita ja rajoituksia. Ja onhan se mukavaa kun aurinko nousee kuudelta ja laskee kuudelta ja yökin tuntuu oikeasti yöltä, sillä silloin on PIMEÄÄ. Ei ainakaan tarvitse herätä ja tarkistaa kellosta onko yö vai päivä, aurinko kyllä kertoo.

kohsamui sunset
Koh Samuin korkealta vuorelta katsottuna näköala on huikea.

Ruoka

Thaimaalainen ruoka (muutamine poikkeuksineen) on erittäin hyvää, monipuolista ja edullista ja sitä on tarjolla lähes jokaisessa kadunkulmassa, ainakin jossain muodossa. Tienvarsilta löytyy moottoripyöräkärryjä sivuvaunuineen, josta ohikulkija voi ostaa itselleen erilaisia kepakoita, hedelmiä ja ties mitä herkkuja. Mikäli thaikkuruoka ei maistu, on ravintolatarjontaakin laidasta laitaan. On laadukkaita ravintoloita valkoisine pöytäliinoineen, eurooppalaisia ruokia tarjoavia sporttibaareja, aitoja italialaisia pizzerioita, ja itävaltalaista buffettia. Ja onhan täällä myös Burger King, McDonald’s ja Hooters, jota ei lakiasioiden takia Suomeen tulla saamaankaan. Tuoreita hedelmiäkin löytyy kaupoista ja toreilta ”törkyhalvalla” ja paikallinen mango onkin tullut vakiovarusteeksi jääkaappiin.

Lue myös: Vegaaneille sopivat ravintolat Koh Samuilla

kohsamui redcurry
Thaimaalainen “tofu red curry”. Hintaa tällä annoksella noin 100 bahtia.

Muut farangit

Farangit/fallut/fallet = muualta muuttaneita ulkomaalaisia, eli mamuja. Kuten myös me. Jos jotakin tarvitset etkä tiedä mistä ja milloin sen saa tai tarvitset mitä tahansa apua missä tahansa asiassa, fallut auttavat. Facebook-ryhmät ovat pelastaneet meidät monestakin ongelmasta ja sitä kautta olemme myös tavanneet ihmisiä, jotka ovat esimerkiksi kutsuneet meidät yhden pesukoneenosto-operaation perusteella seuraavan viikon grillibileisiin. On vaikea sanoa millainen yhteisö vähemmistöllä on Suomessa, mutta varmaan jotain samankaltaista. On vaikea esimerkiksi etsiä rautakauppaa kaupungista, jota et tunne. Tai löytää oikea asianajaja hoitamaan viisumiasioiden ongelmissa. Fallut auttavat, sillä aina löytyy joku, joka tuntee jonkun. Jokainen on miettinyt aikanaan samoja asioita, joten niitä on hyvä jakaa eteenpäin seuraaville.

Samuilta löytyy myös pieni suomiyhteisö, jonka löytää Facebook-ryhmästä “Samuin suomalaiset”.

Hintataso

Tämä on hyvä mainita, vaikka tilanne ei olekaan enää niin hyvä kuin vuosia sitten. Hinnat ovat pikkuhiljaa nousseet ja euron kurssi suhteessa bahtiin huonontunut, mutta yleisesti ottaen Thaimaa on silti edelleen halpa maa verrattuna Suomeen. Ei kuitenkaan jokaisessa asiassa, mutta siitä myöhemmin lisää. Hedelmät, liha ja varsinkin kana ovat aivan naurettavan halpoja verrattuna Suomeen. Hedelmät tietysti ymmärtää, sillä Suomessa niitä ei kasva ja täällä voi vaikka hakea itselleen uunituoreen durianin suoraan puusta kilometrin päästä, jos siltä tuntuu. Kanan ja lihojen hintoja on vaikea arvioida, sillä emme ole niitä koskaan ostaneet, emmekä osta, ruokavaliosyistä.

Eniten hintataso näkyy varmaan silti asunnoissa. Otetaanpa vaikka ihan uudet asunnot vertailuun. Millaisen asunnon saat 200 000 eurolla Suomessa? Ei nyt oteta huomioon Helsinkiä, jossa saat kyseisellä hinnalla 15 neliöisen koirankopin jota voit kutsua yksiöksi, vaan muualta Suomesta? Täällä saat samalla hinnalla 200 neliöisen villan merinäköalalla, omalla uima-altaalla ja portinvartioinneilla. Ei tarvitse paljon miettiä mitä saat, mikäli tuplaat ostohinnan.

Lue myös: Koh Samuin hintataso

Aktiviteetit ja urheilu

Tekemistä riittää varmasti jokaiselle. Vesiurheilu onnistuu niin sukeltamisen, uimisen, vesijettiajelujen ja muiden vesiurheilulajien muodossa. Jos haluat mennä katsomaan delfiinejä – onnistuu. Sukeltamaan kilpikonnien sekaan? Hoituu sekin. Saarella sen sijaan on mahdollista tehdä kaikkea motocrossista mönkijäsafareihin ja golfista mikroautoiluun ja elefanttipuistoihin. Jälkimmäisessä täytyy muistaa kuitenkin tarkistaa niiden eettisyys, sillä saarella on vain kaksi oikeasti suojelukohteena toimivaa elefanttipuistoa. Muut tarjoavat elefanttiratsastusta ja sellaistahan sinä et missään nimessä tahdo tukea.

Pyssymiehille löytyy myös ampumarataa niin perinteisessä, kuin myös sotilaallisemmallakin radalla. Aseitakin löytyy vaikka mitä sorttia, jos vain lompakosta löytyy seteliä. Ja mikäli ryyppääminen ja ladyboyt ovat sen sijaan ”sun juttu”, niin ei hätää! Chawengin neonvalot, halvat viinat ja uhkeat ladyboyt ovat vieneet monet miehet mennessään.

PS: Yllämainitut aktiviteetit ovat aika hintavia, sillä esimerkiksi kuntosalijäsenyys ainakin Koh Samuilla on kalliimpi kuin Suomessa. Ja jos mölkky tai petankki kiinnostaa, niin “Koh Samuin suomalaiset” Facebook-ryhmästä löytyy useita alan harrastajia.

683de img 20190809 092758
Hanne kokeilemassa maan kansallisurheilua, thainyrkkeilyä.

Ystävällisyys

Osittain ehkä feikkiä, mutta ystävällisyyttä se silti on. Kaupoissa asiakaspalvelun merkitystä toteutetaan jopa hieman överisti, kuten Aasiassa yleisesti kuuluu kulttuuriin. Toisen ihmisen huomiointi on täällä huomattavan isossa roolissa, nimenomaan positiivisessa merkityksessä. Monessa kaupassa ja erikoisliikkeessä vieraillessa monet asiat tehdään jopa ilmaiseksi, vaikka olisikin syytä laskuttaa vähän ekstraa. Esimerkkinä kun menimme vaihdattamaan puhelimeen akkua, kaupanpäälle saatiin vielä puhelimiin sopivat suojakotelot. Yleisesti ottaen on ehkä tiedossa, että farangit maksaisivat kaikesta ekstraa, mutta ei se ainakaan ihan kaikkeen päde, emmekä me ole tätä kokeneet. Ravintoloiden englanninkielisessä ruokalistassa voi tietysti olla eri hinnat kuin thainkielisessä listassa.

Osaaminen > paperit

Tämä on hieman kaksiteräinen miekka, sillä jonkin asian osaamista arvostetaan täällä enemmän, kuin jonkun alan korkeakoulututkintoa. Mekaanikon papereilla ei korjata moottoripyöriä, mutta taitavilla käsillä ja kokemuksella kyllä. Mutta sitten tulee se terän toinen puoli, jossa sähkömies asentelee kaksisataa metriä kaapelia sähkötolppaan, jättää 190 metriä tyhjää ja vakuuttaa olevansa ammattimies. Lopputuloksena asiat kyllä toimivat, mutta kuinka hyvin ja turvallisesti? ”Same same” vastaa leveästi hymyilevä ja peukkua näyttävä sähkömies ja lähtee pois. Samaa tekee myös vesipumpun asentaja, joka muuten onkin se sama sähkömies. Ja edellispäivänä sama kaveri oli myös puutarhuri. Sitä edellisenä päivänä muuttomies. Papereita miltään alalta? “No have!” ja taas sama leveä hymy kasvoille :)

Thaimaan työttömyysprosentti oli vuonna 2019 huikeat 0,7% joten töitä kyllä riittää, jos vain mielikuvitusta löytyy. Tämähän ei tietystikään päde länsimaalaisiin, jotka eivät voi työskennellä tietyillä aloilla lainkaan.

62be8 img 20190727 170802
Taidonnäyte thaimaalaisesta kaapeloinnista. Tästä virityksestä sitten räiskyy mukavasti pieniä kipinöitä pitkin päivää.

Kädentaito ja huoltokulttuuri

Aina ei tarvitse ostaa uutta, sillä korjatakin voi. Siinä missä Suomessa leivänpaahtimen hajotessa käydään hakemassa kaupasta uusi ja vanha heitetään kierrätykseen, Thaimaassa se viedään huoltoon. Tämä myös siitä syystä, että toisin kuin Suomessa, korjaaminen EI maksa vähintään samaa hintaa kuin uusi.

Esimerkkinä vaikkapa skootterin lampun vaihto, jonka parissa thaimaalainen huoltomies pakersi reilut viisi minuuttia ja laskutti työstä + uudesta lampusta yhteensä 60 bahtia, eli vähän alle kaksi euroa. Hintaan sisältyi myös renkaiden ilmanpaineiden tarkastus ja lisääminen. Koko takarenkaan sisäkumin vaihto maksaa riippuen huoltoliikkeestä 100-180 bahtia, eli maksimissaan vitosen. Sisältäen siis sekä työn että materiaalit. Öljynvaihdolle hintaa tuli 80 bahtia, eli reilun kaksi euroa.

Vastaan:

Liikennekulttuuri

Olimme luoneet päähämme romantisoidun mielikuvan, jossa lähdemme kävelemään aamupäivästä töihin, nappaamme kadunkulmasta kahvin mukaan ja seuraavasta risteyksestä aamupalan kyytiin, jonka sitten voi siinä töihin tallaillessa napostella menemään. Totuus iski vasten kasvoja hyvin äkkiä, ettei tällainen tule kuuloonkaan. Mikäli lähdet kävelemään viiden kilometrin päässä sijaitsevalle työpaikalle, kuolet viimeistään ensimmäisen kolmensadan metrin jälkeen kun ylitsesi ajaa ensin Mario Kartia leikkivä betonirekka, sen jälkeen Hurjapäät-leffaa liikaa katsonut bensalenkkari tuninkiautollaan ja kolmanneksi vielä muropaketista ajokortin löytänyt katuhaukka, joka ajaa kolmeasataa taajamassa. Ja ilman skootteria tai muuta ajoneuvoa täällähän ei kuljeta yhtään minnekään. Ei ole olemassa mitään kävelykatuja (Chawengin keskustaa ja Fisherman’s Villagea lukuunottamatta), on vain katuja ja niihin mahtuu kaikki vermeet polkupyörästä siihen edellämainittuun betonirekkaan.

Thaimaalaiset ajoneuvot pitävät myös aivan järkyttävän kovaa meteliä, sillä jos moottoripyörään on mahdollista saada parikin hevosvoimaa lisää pulttaamalla siihen tehoputki ilman äänenvaimenninta, se tehdään. Myös katujen varsilla mainoksia huudattaviin “Tonight tonight Muay Thai fight!”-mainosautoihin on viritetty maan kovaäänisimmät poppivehkeet kiinni, jotta koko kortteli kuulee missä tapellaan ja monelta.

Lue myös: Liikenteen turvattomuus Thaimaassa

182a4 img 20190731 181127
Skootterilla voi kuljettaa helposti vaikka mitä. Myös eläimiä.

Kulkukoirat

Niitä on yksinkertaisesti kaikkialla. Ja lisää tulee koko ajan, vaikka paikalliset eläinsuojelujärjestöt leikkaavatkin niitä tasaisin väliajoin isoina määrinä. Välillä meininki niiden kanssa on kuin jossain Hopeanuolessa, jossa kadunvarsilla kulkee kunnon koirajengi etsimässä ruokaa ja puolustamassa reviiriään. Ihmisille koirat harvoin tekevät mitään, ellei niitä mene ärsyttämään, mutta liikenteessä näiden kanssa saa olla varuillaan. Yleisesti ottaen koirat osaavat kulkea liikenteessä kunnolla ja ovat tottuneet sen kaoottisuuteen, mutta välillä tielle saattaa yhtäkkiä juosta yksittäistapaus, joka vaikuttaa siltä että on päättänyt siirtyä vihreämmille niityille juoksentelemaan.

Kulkukoirissa ongelma on myös se, että ne repivät yön aikana tien varsille jätettyjä roskapusseja auki ja levittävät niiden sisällön pitkin katuja. Mistä pääsemmekin suoraan seuraavaan kohtaan.

Likaisuus

Mitäpä veikkaat, onko Thaimaassa kierrätys samalla tasolla kuin vaikkapa Suomessa? Mitä tehdään kasalle muovia, jota tulee päivittäin puolikas jätesäkillinen? Tai lasipulloille tai peltipurkeille? Samaan kasaan kaikki. Ja mielellään vielä yhteen läjään tien viereen. Siinä sitten tulee neljä ohikulkijaa tuomaan omat roskansa samaan kasaan ja viides saapuu bensakanisterin kanssa ja tuikkaa koko paskan tuleen. Siinä thaimaalaista kierrätystä kerrakseen. Saarella on kyllä pieni kierrätyskeskus, sekä kaatopaikka, mutta ne roskat eivät päädy niihin niin hyvin kuin toivoisi. Katujen varsilla näkyy turhankin usein pieniä roskakasoja vain odottamassa sitä viidettä kaveria.

koh samui roskat
Kivasti piristää maisemaa tämä roskakasa.

Entäs rannat sitten? Ihmiset viskovat Coca-Cola-pullojaan pitkin rantaviivaa ja aallot huuhtovat merelle dumpatut roskat takaisin rannalle. Onneksi täällä on rantasiivoajia ja erilaisia ekojärjestöjä hoitamassa asiaa ja olemmekin kuulleet huhua, että Thaimaassa olisi tarkoitus kieltää muovipussien maahantuonti ja levittäminen vuoteen 2021 mennessä. Kaupoistahan muovipussit on jo vedetty pois kokonaan.

Valitettavasti tämä ongelma lähtee jo länsimaista saakka, vaikka Thaimaa onkin viime vuosina parantanut asiaa, ainakin jollain tavalla. Thaimaahan kuitenkin kulkeutuu roskaa myös oman maan ulkopuolelta.

Lue myös: Paskainen Thaimaa

Ajattelemattomat turistit

Tämä on vähän kaksipiippuinen juttu siinä mielessä, että turismi on Thaimaan yksi pääelinkeinoista. Valitettavasti bahtin huono kurssi vaikuttaa täällä Samuilla suuresti, jolloin firmat menevät konkurssiin syystä, että turismi on vähentynyt viime vuosien aikana kriittisesti. Koronaviruksen jyllätessä maailmaa turismi Thaimaassa romahti käytännössä täysin. Yritykset menivät konkurssiin ja valtavan suuri osa paikallisista jäi työttömäksi, valtion tukipaketin varaan.

Turismi on tietysti paikallisille hyvä juttu kassavirran takia, sekä farangeille palveluiden ja ruokatarjonnan puolesta. Mikäli turistit osaisivat vain kunnioittaa Thaimaan tapoja ja kulttuuria, eivätkä menisi esimerkiksi temppeleihin perse paljaana ja kalja kädessä ottamaan selfietikulla kuvaa itsestään, olisi meillä muillakin helpompaa. Usein turistit keskittyvät enemmän itseensä kuin keneenkään muuhun, joten humalassa toikkarointi ja huutaminen näkyy ja kuuluu kauas.

koh samui turismi
Älä tee näin. Pukeudu temppeleihin kunnolla, äläkä poseeraa buddhapaitsaiden edessä minishortseissa ottamassa selfietä.

Ötökät ja elukat

On sanomattakin selvää, että Thaimaan eläinkunta on hyvinkin väkirikasta, värikästä ja monialaista. Erilaista ötökkää löytyy niin lentävänä, mönkivänä, pyörivänä, matelevana, törmäilevänä, sirisevänä ja pörisevänä. Emme ole tähän mennessä kohdanneet mitään ylitsepääsemättömän ällöttävää ja hyppyhämähäkitkin alkavat olla jo sokerimuurahaisten tasolla meidän silmissä. Käärmeitä ja isoja varaaneja on näkynyt, mutta vain muutamia. Kaipa sitä vain tottuu pikkuhiljaa siihen, että kun menee laittamaan ulkona sijaitsevaan pesukoneeseen pyykkejä, pitää koneen rumpu ensin tarkistaa ja ehkä pelastaa yksi rukoilijasirkka tulevalta pyöritykseltä.

70749 img 20190915 013640
Rukoilijasirkat tulevat usein terasillemme viettämään päiväänsä.

Ötököistä ärsyttävimpiä ovat varmastikin silti pikkuruiset muurahaiset, jotka tulevat sadan metrin päästä pitkin talojen seiniä ja kattorakenteita leikkuulaudalle, mikäli siihen on unohtunut pienikin pala yhtään mitään. Nämä myös menevät sisään nuudelipaketteihin, kaurahiutaleiden sekaan ja oikeastaan ihan minne tahansa, mikäli jätät ruoat laittamatta tiiviiseen muovipurkkiin.

Korruptio

Rahalla pääsee ja rahaa vaaditaan. Meille tästä ei ole ollut henkilökohtaisesti haittaa, mutta monelle on. Poliisi saattaa pysäyttää liikenteessä ja pyytää vaikkapa reppua näytille. Kun siinä sitten aletaan kaivelemaan, löydetäänkin yhtäkkiä jokin täysin älytön asia joka nyt kuulemma on rikollista omistaa tai tehdä ja nyt pitäisi maksaa ja paljon. Vaihtoehto on maksaa hieman vähemmän suoraan kyseiselle poliisisedälle, jonka jälkeen matka saa taas jatkua kuten ennenkin. On tosin vaikea sanoa kuinka iso ongelma tämä on Samuilla, mutta sitä varmastikin on, ainakin jossain muodossa.

Paksuun setelituppoon ei kuitenkaan kannata luottaa joka asiassa. Samuilla on myös huumeratsioita, mikä kannattaa muistaa kun joku tarjoaa sinulle reggaebaarissa höpöheinää. Tällaiseen kun pärähdät ja sinulta löytyy marisätkä taskusta, tulee äitiä ikävä ja setelinippu ei tässä vaiheessa auta.

Pidempiaikainen maassaoleskelu

Suomalainen voi olla Thaimaassa turistiviisumilla maksimissaan 30 päivää, jonka jälkeen sen voi käydä pidentämässä seuraavaksi 30 päiväksi 1900 bahtilla. Kun 60 päivää on kulunut, pitää poistua maasta. Tämän jälkeen voit kyllä tulla takaisin uudella turistiviisumilla, mutta voit tehdä tämän tempun vain pari kertaa vuodessa.

Työpaikan, opiskelupaikan tai muun vastaavan varjolla pystyt tekemään kuitenkin “visarunin”, eli käymään jossakin naapurimaassa (yleisimmät ovat Malesia, Kambodza tai Laos) hommaamassa itsellesi Non-B-viisumin. Tämän avulla voit olla maassa 90 päivää ja sen jälkeen taas sama juttu. Nämä toimenpiteet kannattaa suosiolla antaa jonkin visarun-toimiston hoidettavaksi, sillä näin säästät huomattavasti työssä, vaikka menetätkin vähän enemmän rahaa.

Työpaikkasi pystyy hankkimaan sinulle myös “extension of stay”-merkinnän passiisi, jonka voimin voit olla Thaimaassa yhtäjaksoisesti vuoden, käymällä kolmen kuukauden välein näyttämässä naamaasi immigrationissa. Näin me siis teemme. Tapoja olla maassa pidempään on monia, mutta tässä nyt yleiset, ellet halua mennä naimisiin thaimaalaisen kanssa.

Thaimaahan muutto ja sen yksi huonoista puolista; siellä oleminen ei ole kovin helppoa.
Thaimaahan muutto ja sen yksi huonoista puolista; siellä oleminen ei ole kovin helppoa.

Kosteus

Se tuhoaa kaiken. Siis ihan kaiken. Vaatteet haisevat tunkkaiselta, niiden pinnalle tulee valkoinen homekerros ja esimerkiksi lakanat tuntuvat jatkuvasti kosteilta. Vaatteet tulee pitää vaaterekissä niin että ilma pääsee vaihtumaan (mieluiten vaikka ulkona jos mahdollista), sillä jos laitat ne vaatekaappeihin, huomaat viikon päästä että vaatteesi ovat kosteita ja haisevat homeelle. Myös huonekalut kärsivät tästä, sillä lastulevyhyllystä saisi ennen pitkää työnnettyä sormen läpi.

Ei varmaan tarvitse edes tarkentaa missä kunnossa suuri osa taloista on. Kattoa koristaa mukavat kosteusläiskät ja mustat pilkut, ellet muuta vastarakennettuun tai kivestä rakennettuun taloon. Silloin ainakin talo säilyy, vaikka vaatteet haisevatkin.

Thaimaahan muutto – on hyvää ja on huonoa

Huh, löytyihän sitä sanottavaa. Kuten suomalaisille yleisesti, negatiiviset asiat on hyvinkin helppo löytää omasta arjesta, omasta lähiympäristöstä, tuttavapiiristä ja työasioista. Mutta koitapa löytää yhtä paljon hyviä puolia? Siinä onkin vähän enemmän haastetta meille, jotka emme osaa iloita kun asiat ovat hyvin tai tuulettaa kun onnistumme jossain. Mutta kyllä niitäkin löytyy, pitää vain istahtaa alas ja miettiä hetki. Vuoden Thaimaassa asuneena, ovat tutuksi on tulleet niin hyvät, kuin huonotkin asiat.

Jaatko kanssamme samat ajatukset?

Muista myös seurata meitä Facebookissa, sekä Instagramissa!

Kommentoi

Discover more from Hop Into My Boots

Subscribe now to keep reading and get access to the full archive.

Continue reading